Tältä ampumaradalta israelilainen mies löytyi kuolleena – Nyt puhuu ampumaseuran puheenjohtaja
Paikallisen ampumaseuran puheenjohtaja Ahti Weijo kertoo, että ampumaradan valvontakameratallenteet on luovutettu poliisille.
Paikallisen ampumaseuran puheenjohtaja Ahti Weijo kertoo, että ampumaradan valvontakameratallenteet on luovutettu poliisille.
Skootterin kyydissä oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.
Puolustusministeri Antti Häkkänen sanoo olevansa rauhallisin mielin Yhdysvaltain toimittamasta kyselystä.
Tilaukset toimitetaan satamaan vuoden 2028 loppuun mennessä.
Ylitalon tilan kanojen salmonellatartunnat varmistuivat tänään. Tilalla aloitetaan mittavat puhdistukset, kertoo...
Toiseksi eniten terrori-iskuja tekivät vasemmisto ja anarkistit.
Espoon pääpoliisiaseman lähellä saattaa näkyä tiistaina poikkeuksellista kalustoa ja viranomaisten varusteita.
Monissa tämän kesän vaaratilanteissa veden varaan joutuneet pelastuivat sivullisten toiminnan ansiosta.
Enemmistö yhdysvaltalaisista pelkää Iranin sodan jatkuvan vielä pitkään, Reuters kirjoittaa.
Kaupungin pormestari on julistanut alueelle hätätilan.