Kivenlohkareet ovat kiilanneet vanhan suojahuoneen ristikko-oven raolleen. Maalattialle on kertynyt vettä isoihin lätäköihin. Juoksuhautojen kivetyt seinustat ovat sammalesta vihreitä, ja kivien välistä puskee saniaisia.
Kaksi pikkupoikaa pysähtyy hetkeksi pyörineen vanhan linnoituksen jäänteille. Voisi kuvitella, että näissä valleissa on leikitty aika monet sotaleikit.
Ensimmäisen maailmansodan aikana pieni Suomi oli vielä osa suurta Venäjän keisarikuntaa. Sota näkyi Suomessakin, sillä Helsingin puolustusta vahvistettiin rakentamalla kaupunkia ympäröivä linnoitusten ketju, jonka perimmäinen tarkoitus oli suojella Pietaria.
Linnoituksissa ei kuitenkaan käytännössä taisteltu juuri lainkaan, eikä taistella tänäänkään. Elokuisena iltapäivänä sammalpeitteisten taisteluhautojen ja tulipesäkkeiden keskellä puhutaan politiikkaa. Puhutaan sodasta, puhutaan turvallisuudesta – ja puhutaan siitä Venäjästä.
Paloheinän Nuotiopuiston juoksuhaudassa seisoo tiukasti kameraan katsova kenraalimajuri evp, jonka seuraan liittyy tuota pikaa myös korpraali.
Onko itärintamalta mitään uutta?
Sodanjulistus
Kokoomuksen tuore europarlamentaarikko Pekka Toveri lausui kesäkuun lopussa Suomen olevan jo sodassa Venäjän kanssa. Miltä sodanjulistus tuntuu sotimiseen suunniteltujen linnoitusten keskellä?
Aivan ensi alkuun Toveri haluaa korostaa puhuneensa nimenomaan hybridisodasta. Hän esitti laajaa keskustelua herättäneen ajatuksensa alkujaan X-ketjussa, ja hybridi-sana jäi sodan edestä pois merkkimäärän rajallisuuden vuoksi. Toveri muistelee antaneensa ketjun julkaisupäivänä aiheesta ainakin neljä haastattelua, jossa hän yritti painottaa puhuneensa sodasta hybridikulmalla.
– Mutta kyllä, me olemme sodassa Venäjän kanssa. Ei sen takia, että me olisimme sodassa Venäjän kanssa vaan koska Venäjä on meidän kanssamme, hän vetää kuitenkin yhteen.
Toinen vastavalittu meppi, Jussi Saramo (vas), nostaa esille sen, että Toverin lausunto sai huomiota ensimmäisenä nimenomaan X:ssä.
– Usein vähätellään, että jokin asia on sanottu ”vain X:ssä”, mutta itse asiassa X:n kautta asiat lähtevät leviämään ehkä jopa tehokkaammin kuin perinteisen median kautta, Saramo pohtii.
Saramon mukaan poliitikoilla on sanomisistaan iso vastuu
– Konteksti voidaan joskus tahallisesti ja väärin perustein – joskus taas hyvin perustein – häivyttää. Siksi näiden kysymysten kanssa täytyy olla hyvin varovainen. Venäjä käyttää joka tapauksessa kaikkea, mitä me sanomme. Heidän propagandassaan asiat väännetään aina nurin niskoin, hän huomauttaa.
Sodan retoriikkaa
Tavan tallaaja yhdistää Toverin mukaan sodan siihen, mitä Ukrainassa tällä hetkellä tapahtuu. Sotatieteilijät sen sijaan näkevät, että aseilla käyty sota on vasta sodankäynnin viimeinen vaihe.
Toveri sanoo, että Venäjä on omasta mielestään lännen kanssa sodassa, eikä kyse ole enää retoriikasta. Venäjä yrittää horjuttaa yhtenäisyyttä niin EU:n ja Naton tasolla kuin kansallisellakin tasolla. Välineinä ovat esimerkiksi kyberhyökkäykset ja sabotaasi.
Saramo taas on sitä mieltä, että kyse on pitkälti retoriikasta, ja hän haluaa kyseenalaistaa sota-käsitteen käytön.
– Kiinastakin on tullut Suomeen verkkohyökkäyksiä. Emme silti sano olevamme Kiinan kanssa sodassa, hän sanoo.
Toverin mukaan erona on se, että Kiina on pyrkinyt varastamaan ja vakoilemaan pikemminkin henkistä pääomaa. Venäjän kohdalla kyse on taas ollut keskeisen infrastruktuurin vakoilusta.
Saramo sanoo ymmärtävänsä, että sotilaan päässä sodan ja rauhan välillä on paljon harmaan sävyjä.
– Mutta poliitikon päässä me joko sodimme tai emme sodi, ja sen mukaan meidän pitää toimia, hän sanoo.
– Mutta tätähän minäkin sanoin, että me emme ole sodassa Venäjän kanssa vaan Venäjä meidän kanssamme, Toveri toistaa aiemman argumenttinsa.
Hiuksenhienoja eroja, voisi joku sanoa. Huomautettakoon kuitenkin, että Suomen valtionjohto ei ole sanonut, että Suomi olisi sotaa käyvä maa. Esimerkiksi tasavallan presidentti Alexander Stubb otti asiaan tiukasti kantaa ja sanoi yksiselitteisesti, että Suomi ei ole sodassa.
Helsinkiläisessä juoksuhaudassakin keskustelu pyörii pitkälti retoriikan ja sanojen merkityksen ympärillä. Sodan melske ja taiston tuoksina eivät tänne saakka konkreettisesti ulotu.
Mitä Venäjältä voi odottaa?
Venäjältä on nähty nyt jo välineellistetyn maahantulon käyttämistä, GPS-häirintää ja kyberhyökkäyksiä. Onko itänaapurilta kuitenkin vielä joitakin ässiä hihassa, joita se ei ole vielä käyttänyt?
– Tieteiden tai taiteiden Nobelia ei Venäjälle ole lähiaikoina odotettavissa, mutta jos pahanteosta pitäisi antaa Nobel, olisi Venäjä kyllä kolmen kärjessä, Toveri heittää.
Toverin mukaan Venäjä tuntee Suomen yhteiskunnalliset, sosiaaliset ja henkiset haavoittuvuudet.
– Venäjä ei pysty haastamaan Natoa sotilaallisesti, mutta se pystyy kyllä haastamaan viidennen artiklan niin, että se tekee rajoitetun sotilaallisen operaation pientä Nato-maata vastaan, Toveri spekuloi.
Hän pitää täysin mahdollisena skenaariona esimerkiksi sitä, että Venäjä tekisi yllätyshyökkäyksen vaikkapa Viron Narvaan ja ilmoittaisi olevansa paikalla suojelemassa omia kansalaisiaan.
Naton turvatakuut kiteytyvät pitkälti viidenteen artiklaan, jonka mukaan aseellinen hyökkäys yhtä tai useampaa jäsenvaltiota vastaan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia Naton jäsenvaltioita vastaan. Toistaiseksi viidennen artiklan pitävyyttä ei ole vielä koskaan jouduttu testaamaan tositoimissa.
Saramo ei lähde arvailemaan yhtä yksityiskohtaisesti Venäjän aikeita. Hän sanoo kuitenkin, että presidentti Vladimir Putin on pitkään kokeillut venyttää erilaisia rajoja. Hän huomauttaa, että Ukrainan sodankaan ei ollut tarkoitus olla sota sen perinteisessä merkityksessä.
– Putinin ajatushan oli, että nopeasti nukkehallitsija vaan tilalle ja esiinnytään hyväntekijöinä ja pelastajina. Ja sehän meni täysin pieleen, hän sanoo.
Saramo uskoo, että jos Putin näkee hävinneensä pelin, voi tämä ryhtyä varsin epätoivoisiin tekoihin.
– Totta se on, että me olemme joka tapauksessa tässä vieressä. Yhteistä rajaa on se 1 300 kilometriä, ja meidän on ajateltava omaa etuamme, hän sanoo.
– Haluaisin silti korostaa sitä, mikä asiantuntijoidenkin käsitys on, että meitä ei uhkaa perinteinen sodankäynti. Jokin muu meitä voi kyllä uhata.
Toveri on Saramon kanssa samoilla linjoilla.
– Kylmän sodan kylmimpinäkään vuosina en ole nähnyt yhtä ennalta-arvaamatonta aikaa kuin tänä päivänä. Neuvostoliitto oli monessa mielessä hyvin ennalta-arvattava Putiniin verrattuna. Samaan hengenvetoon olen kuitenkin todennut, että emme ole koskaan itsenäisyytemme aikana olleet sotilaallisesti paremmassa turvassa, Toveri sanoo.
Ukrainan alueluovutukset
Ei saa jäädä tuleen makaamaan, vaan siirrytään seuraaviin aiheisiin. Miten Saramo ja Toveri suhtautuvat Ukrainan sodan päättämiseen ja siihen, voisiko esimerkiksi alueluovutuksista keskustella?
Hyvin samanmielisesti, käy nopeasti ilmi.
– Se ei ole meidän asiamme, Saramo sanoo.
Saramo viittaa viime aikojen kyselyihin, joiden mukaan kolmasosa ukrainalaisista olisi valmiita alueluovutuksiin, jos siten saataisiin nopeasti rauha. Hänen mukaansa Suomi voi tukea Ukrainaa tekemään asiassa mahdollisimman demokraattisen päätöksen.
– EU ei voi kuitenkaan toimia kuten Yhdysvallat Donald Trumpin lupauksissa ja sopia tällaisia asioita ukrainalaisten pään yli, hän sanoo.
Toveri myötäilee: asia on ukrainalaisten päätettävissä.
Demokratiakehitys
Kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkoi, katkaisi Suomi nopeasti välinsä itänaapuriin. Milloin voisi alkaa näyttää mahdolliselta, että välejä voisi alkaa palauttaa normaaleiksi?
Sekä Toveri että Saramo näkevät, että välien palautuminen entisenlaisiksi on Putinin aikana pitkälti mahdotonta.
– Olen sanonut useasti, että Venäjästä ei tule demokraattista valtiota niin pitkään kuin minä elän. Olen nyt 63-vuotias ja aion elää satavuotiaaksi, eli siitä voi sitten laskea, Toveri sanoo.
Saramon mukaan asiaa voidaan pohtia, kun Venäjä kykenee järjestämään uskottavasti vapaat vaalit, ei uhkaa naapureitaan eikä omia kansalaisiaan ja noudattaa ihmisoikeussopimuksia.
– Silloin Suomen pitää mielestäni olla ensimmäisenä lyömässä kättä ja auttamassa, jotta Neuvostoliiton romahdusta seurannut sekasorto ei toistu, Saramo sanoo.
Saramo sanoo, että häntä ovat suututtaneet Ukrainan sodan aikana eniten kommentit, joissa on esitetty, että vika on venäläisissä ja venäläisyydessä, eikä maa siksi voi muuttua.
– Eihän siitä ole kuin reilut 100 vuotta, kun suomalaiset tappoivat toisiaan. Ei kenelläkään ole ollut demokratiaa kovinkaan kauaa, hän sanoo.
Toveri yhtyy näkemykseen.
– Olen ihan samaa mieltä siitä, että ei ole kenenkään etu, että me pidämme tässä vihaa maailman tappiin saakka, koska ei se Venäjä sieltä rajan takaa mihinkään katoa, hän sanoo.
Toveri intoutuu vielä puolustamaan demokratiakehitystä ihan koto-Suomessakin. Toverin mukaan demokratiaa vastaan hyökätään koko ajan ympäri maailmaa.
– Esimerkiksi Yhdysvalloissa on puhuttu jo avoimesti siitä, että demokratia ei toimi, hän sanoo.
– Me olemme koko ikämme eläneet demokratiassa ja ajatelleet, että demokratia tulee kuin Manulle illallinen. Ei demokratia Suomessakaan tule automaattisesti, vaan sitä täytyy joka päivä puolustaa, hän jatkaa.
Vanhan suojahuoneen katolla käyty keskustelu sodasta ja rauhasta kiertyy loppua kohden hyvin samanmieliseksi.
Saramo itsekin huomauttaa, että hänen ja Toverin väliltä löytyisi todennäköisesti enemmän eroja, jos keskustelua käytäisiin työmarkkinoista tai verotuksesta. Puolustukseen, Venäjään ja Ukrainaan liittyvissä kysymyksissä Toveri ja Saramo vetävät pohjimmiltaan samaan suuntaan.
