1-vuotias tyttö kiipesi tuolille ja sitten kuului rusahdus, joka pelästytti äidin perin pohjin
Nina Mäntyjärvi-Savolainen pelästyi toden teolla, kun hänen yksivuotias lapsensa seisoi pinnatuolin päällä ja otti tukea sen selkänojasta, ja yllättäen selkänojan pinnat katkesivat.
– Tyttö kiipesi siihen ylös ja nojasi selkänojaan. Siinä kohtaa, kun tajusin, että jotain tapahtuu, niin nappasin tytöstä kiinni, hän muistelee tilannetta.
Kaksi tuolin pinnaa rikkoontui niin, että niiden reunat jäivät teräviksi. Tilanne säikäytti, mutta pahempaa ei onneksi tapahtunut.
Seiväsmäisen teräviksi rikkoutuneet pinnaosat saivat Mäntyjärvi-Savolaisen kuitenkin pohtimaan sitä, että tilanteessa olisi voinut käydä pahemminkin.
Mäntyjärvi-Savolainen haluaa kertoa tapahtuneesta, jotta muutkin vanhemmat osaavat varoa pinnatuolien kanssa, jos perheessä on pikkulapsia. Hän arvelee, että vastaavia tuoleja on monessa lapsiperheessä.
Mäntyjärvi-Savolainen oli ostanut Rowicon Lotta -merkkiset tuolit kolme vuotta sitten huonekalu- ja sisustusliike Vekestä. Tuolia myydään myös muissa suomalaisissa kalusteliikkeissä.
Hän pohtii, onko tuolia tehty lapsiperheen käyttöön.
– Toki lasta pitää vahtia ja tuoli voi kaatua, mutta kuvittelisin, että tuoli kestäisi kuitenkin tuollaista käyttöä. Kaikki pikkulapset ottavat selkänojasta kiinni, kun nousevat tuolille, hän sanoo.
Hän kertoo reklamoineensa rikkoutuneesta tuolista Veken asiakaspalveluun. Hyvityksen saaminen ei kuitenkaan ole hänen mukaansa tärkeintä, vaan se, että tuolien turvallisuutta tutkitaan. Iltalehti on nähnyt Mäntyjärvi-Savolaisen ja Veken asiakaspalvelun viestinvaihtoa.
Asiakaspalvelusta sanottiin, että tuolia ei korvattaisi, sillä tuoli on tarkoitettu ensisijaisesti istumiseen. Niitä ei ole suunniteltu kestämään kuormitusta, jossa paino tulee esimerkiksi ylhäältä päin. Vastauksessa todettiin, että kyse ei ole tuotteen virheestä tai normaalista käytöstä aiheutuneesta rikkoutumisesta.
Veke tutkii tapausta
Iltalehti otti yhteyttä Vekeen tapauksesta. Yhteydenoton jälkeen Mäntyjärvi-Savolaiselle soitettiin yrityksen asiakaspalvelusta hyvityksestä.
Veken valikoima- ja ostojohtaja Markus Ranua vahvistaa tämän. Tapaus otettiin hänen mukaansa uudelleenkäsittelyyn ja siihen suhtaudutaan vakavasti.
– Olimme yhteydessä asiakkaaseen henkilökohtaisesti, pahoittelimme tapahtunutta ja sovimme ratkaisun asiaan, hän kertoo sähköpostitse.
– Halusimme myös saada rikkoutuneen tuolin tutkittavaksi, sillä mielestämme tuolin ei tulisi missään tapauksessa hajota tällä tavoin kuvatussa tilanteessa. Valitettavasti asiakas oli ehtinyt hävittää tuolin, Ranua jatkaa.
Veke selvittää asiaa yhdessä tuolin valmistuttajan ruotsalaisen Rowicon kanssa.
Nina Mäntyjärvi-Savolainen kertoo ehtineensä irrottaa pinnat tuolista ja heittää ne pois. Tuoli toimittaa nyt jakkaran virkaa ilman selkänojaa.
Hänen mukaansa asiakaspalvelijan kanssa käyty keskustelu oli asiallinen ja hän on tyytyväinen, että häneen otettiin lopulta yhteyttä.
– Asiaa pahoiteltiin minulle. Parempi fiilis nyt, kun joku otti kantaa. Hienoa, jos asia menee eteenpäin eikä jää vain keskustelun tasolle, hän sanoo.
Suosittu tuolimalli
– Kyseessä on perinteinen skandinaavinen pinnatuolimalli, jota on käytetty koti- ja ravintolakäytössä vuosikymmeniä, myös lapsiperheissä, Ranua sanoo.
Ranuan mukaan tuote on testattu ja se täyttää Euroopassa voimassa olevat tuoteturvallisuusstandardit.
– Tämän yksittäisen tapauksen osalta haluamme kuitenkin vielä varmistaa, että tuote on toiminut kuten pitää, ennen kuin sanomme siitä mitään lopullista, hän sanoo.
Ranuan mukaan tuolin pinnat on valmistettu massiivipuusta. Katketessaan ne voivat muodostaa teräviä reunoja johtuen materiaalin ominaisuuksista.
– Tässä yksittäisessä tapauksessa haluamme kuitenkin selvittää tarkemmin, mistä katkeaminen johtui, Ranua kertoo.
Ranuan mukaan tuolimallin selkänojan rikkoontumisesta on tullut joitakin ilmoituksia. Muita mahdollisia vastaavia tapauksia käydään Ranuan mukaan asian selvittämisen yhteydessä läpi.
Huonekalujen turvallisuus
Tukesin johtava asiantuntija Pipsa Korkolainen ottaa kantaa huonekalujen turvallisuuteen yleisellä tasolla.
Hänen mukaansa lasten huonekaluille on olemassa hyvin tiukatkin standardit, mutta aikuisten käyttöön suunnitelluissa huonekaluissa lähtökohta on se, että niiden tulee olla turvallisia niiden oletettavassa käytössä.
– Teollisuustuotteisiin sattuu toki aina kaikennäköisiä maanantaikappaleita väliin, hän sanoo.
Korkolaisen mukaan valmistajat, maahantuojat ja myyjät vastaavat siitä, että huonekalut ovat yleisen tuoteturvallisuusasetuksen mukaisia.
– Aivan kaikkeenhan ei voida aina varautua, eikä ole kohtuullista olettaa, että ihan kaikkeen varaudutaankaan, hän sanoo.
Korkolaisen mukaan viranomaiset eivät ennakkotarkasta huonekaluja.
Hän muistuttaa, että pienten lasten kanssa kannattaa olla tarkkana, oli kyse mistä tahansa huonekalusta. Huonekalujen kunto kannattaa tarkistaa säännöllisesti.