Pääuutiset

11-vuotias Gio halusi yhtäkkiä vain nukkua – Pian lääkärit löysivät harvinaisen syyn

11-vuotias Gio halusi yhtäkkiä vain nukkua – Pian lääkärit löysivät harvinaisen syyn

Yhdysvaltain Arizonassa asuva 11-vuotias Gio alkoi kärsiä rintakivuista ja voimakkaasta uupumuksesta aiemmin kesällä. Elämäniloisen pojan käytös muuttui kuukaudessa täysin.

People-lehden mukaan poika vietti viikon tutkimuksissa, mutta hänet kotiutettiin ilman diagnoosia.

Tämän jälkeen pojan vointi heikkeni nopeasti. Hänen äitinsä Patricia Cruz kertoi, että Gio alkoi kärsiä voimakkaista kivuista, hikoilusta ja oksentelusta.

– Hän halusi vain nukkua, ja ajattelin, että tämä ei ole hyvä juttu, Cruz kertoi.

Lopulta Gio siirrettiin Banner Diamondsin lastensairaalaan, jossa hänellä todettiin idiopaattinen multisentrinen Castlemanin tauti (iMCD).

Harvinainen sairaus aiheuttaa imusolmukkeiden turpoamista ja voi vaurioittaa useita elimiä. Sen tarkkaa syytä ei tunneta. Oireisiin voivat kuulua muun muassa kuume, uupumus, yöhikoilu ja pahoinvointi.

Cruzin mukaan Gion sairaus vaikuttaa useisiin imusolmukkeisiin eri puolilla kehoa. Pojalle on tehty useita tutkimuksia ja toimenpiteitä, ja hänellä on ollut muun muassa nestettä vatsan, keuhkojen ja sydämen ympärillä. Lisäksi hänellä on ollut munuaisongelmia ja jatkuvaa kuumetta.

Gio on aloittanut hoidon suuriannoksisilla suonensisäisillä steroideilla ja IL-6-täsmähoidolla. Hoidon ja seurannan arvioidaan kestävän noin 6–8 viikkoa. Jos hoito ei tehoa, lääkäreiden kerrotaan harkitsevan solunsalpaajahoitoa.

Ennen sairastumistaan Gio eli aktiivista lapsen elämää. Hän tanssi, pelasi baseballia ja oli äitinsä mukaan energinen. Cruz kertoi, ettei hän ole varma, kuinka kauan Gio pysyy sairaalahoidossa tai miten hän vastaa hoitoon.

Olet saattanut jäädä paitsi