Humalassa ajaminen on ollut Suomessa rikos sadan vuoden ajan, kertoo Liikenneturva tiedotteessa.
Rattijuopumus säädettiin rangaistavaksi 1.7.1926. Promillerajaa ei aluksi ollut, vaan arvio perustui havaintoihin. 60-luvulla rattijuopumus oli yleinen vankilatuomion syy.
Ensimmäinen rattijuopumustapaus merkittiin tilastoihin vuonna 1907, kun humaltunut autonkuljettaja törmäsi Helsingissä lyhtypylvääseen ja loukkaantui.
Kiinteät promillerajat otettiin käyttöön vuonna 1977. Perusmuotoisen rattijuopumuksen rajaksi asetettiin 0,5 promillea ja törkeän rattijuopumuksen rajaksi 1,5 promillea.
Nykyään törkeän rattijuopumuksen promilleraja on 1,2 promillea ja huumeilla on liikenteessä nollatoleranssi.
Liikenneturvan mukaan rattijuopumus on yhä vakava liikenneturvallisuusongelma. Yhä lähes 40 prosentissa kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista kuljettaja on päihtynyt.