430 000 euron veronpalautus – Joku kuittasi tänään hurjan summan
Suurin henkilöasiakkaalle tänä vuonna maksettu veronpalautus on ollut 430 000 euroa, kertoo Verohallinnon menettelypäällikkö Mari Kleemola.
Hän huomauttaa, ettei kaikkia tämän vuoden veronpalautuksia ole vielä maksettu.
Tähän mennessä suurin jäännösvero, tuttavallisemmin mätkyt, puolestaan on ollut 136 000 euroa, Kleemola kertoo.
– Jos jäännösveron määrä on 170 euroa tai enemmän, maksueriä on aina kaksi, Kleemola sanoo.
Hänen mukaansa myös 136 000 euron mätkyt saanut asiakas maksaa summan kahdessa erässä.
Maanantaina 3. elokuuta maksetaan veronpalautuksia yli 2,1 miljoonalle suomalaiselle henkilöasiakkaalle.
– Ne ovat tietysti hirvittävän erisuuruisia. Siellä on palautuksia 10 eurosta ylöspäin tuohon 430 000 euroon.
Suurimmasta veronpalautuksesta kertoi aiemmin MTV Uutiset.