Voice of Freedom Повна версія

Aborteista ryöpsähti kohu – Tämä kaikki tiedetään nyt

· Politics

Maanantaina herättiin uuteen kohuun, kun hallituksen linjaus leikkaus- ja toimenpidemaksun perimisestä kirurgisista aborteista nousi julkisuuteen.

Hallitus julkisti maanantaina lakiesityksen terveydenhuollon uusista asiakasmaksuista ja olemassa olevien maksujen korotuksista. Osana lakiesitystä hallitus esittää uutta, enintään 264,10 euron leikkaus- ja toimenpidemaksua sekä enintään 60,30 euron erityistutkimusmaksua.

Lakiesityksen mukaan uusia maksuja saisi periä sosiaalisin perustein tehtävistä raskauden keskeytyksistä, mikäli niissä vaaditaan kirurginen toimenpide, kuten kaavinta.

– Suurin osa raskauden keskeytyksistä hoidetaan kuitenkin nykyisin lääkkeillä, ja raskauden keskeytykseen liittyvä tarve erityistutkimukselle tai leikkaukselle tai vaativalle toimenpiteelle on harvinainen, hallituksen esityksessä kirjoitetaan.

Maksuja abortista

Sen sijaan maksuja ei saisi periä, jos tutkimuksen tai toimenpiteen tarve johtuu siitä, ettei raskauden ole lääketieteellisesti arvioituna mahdollista edetä. Tällöin kyse olisi esimerkiksi keskenmenosta tai kohdunulkoisesta raskaudesta, jolloin sen jatkuminen ei tulisi johtamaan lapsen syntymään.

Uusia maksuja ei saisi myöskään periä, jos tutkimuksen tai toimenpiteen tarve johtuu raskauden keskeyttämisestä, jos raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen vaarantaisi raskaana olevan hengen tai terveyden tai sikiöllä havaitaan sellainen vaikea sairaus tai vamma, joka vaarantaisi sikiön tai lapsen hengen.

Toisin sanoen maksullisiksi muuttuvat sellaiset abortit, joiden tekeminen vaatii erityistutkimuksen, leikkauksen tai toimenpiteen ja joissa edellä mainitut olosuhteet eivät täyty.

Nykytilassa 233,80 euron päiväkirurgian maksun voi periä päiväkirurgisesta toimenpiteestä, jonka tarve liittyy keskenmenoon, kohdunulkoisen raskauden hoitoon tai raskauden keskeyttämiseen.

SDP tyrmistyi

Kohu nousi heti. SDP:n kansanedustajat Elisa Gebhard, Tuula Haatainen, Johan Kvarnström ja Helena Marttila kritisoivat kovin sanoin hallituksen linjaa. Esimerkiksi Marttilan mielestä kokoomus on valmis joustamaan naisten oikeuksista. Samoin toimi myös Demarinuorten puheenjohtaja Julia Väänänen.

Demarinuorten Väänäsen mielestä maksun kohdentaminen omasta tahdosta tehtyihin abortteihin on vahva viesti siitä, että hallitus haluaa rajoittaa raskaana olevan itsemääräämisoikeutta ja ”toimia moraalipoliisina terveydenhuollossa”.

Väänänen myös huomautti, että viime vuonna raskaudenkeskeytyksiä tehtiin eniten 20–24-vuotiaille ja 25–29-vuotiaille naisille ja että jopa 98,9 prosenttia aborteista tehtiin lääkkeellisesti.

Samaa mieltä on myös lääkärikirja Duodecim, jonka mukaan raskaus keskeytyy lääkkeillä jopa 98 prosentissa tapauksista. Mikäli kohtu ei tyhjene lääkehoidolla, joudutaan tekemään kaavinta. Näin käy Duodecimin mukaan arviolta 2–4 prosentille potilaista.

Koskee pientä osaa

Asiaa kommentoi Lääkärilehdelle myös Helsingin yliopiston professori ja Husin naistentautien ja synnytysten ylilääkäri Oskari Heikinheimo.

– 1–2 prosenttia raskauden keskeytyksistä tehdään kirurgisesti, eli leikkaussalissa ja anestesiassa. 99 prosenttia kaikista raskaudenkeskeytyksistä tehdään lääkkeellisesti ja valtaosa niistä polikliinisesti. Potilas käy yhden kerran erikoissairaanhoidon poliklinikalla ja siitä menee poliklinikkamaksu, Heikinheimo sanoi.

Uudet maksut koskisivat siis vain korkeintaan muutamaa prosenttia raskaudenkeskeytyksistä. Samaa korostivat myös kokoomusministeri Anna-Kaisa Ikonen ja Karoliina Partanen, joiden mukaan valtaosa kirurgisista keskeytyksistä tehdään lääketieteellisistä syistä.

– Esityksessä synnytykset ja niiden j�älkihoito siirretään kokonaan leikkaus- ja toimenpidemaksujen ulkopuolelle, ja maksuttomuus laajenee keskenmenoihin ja muihin komplikaatioihin. Tämä on merkittävä parannus nykytilanteeseen, ministerit lausuivat tiedotteessa.

– Oppositio suoraan sanottuna pelottelee ihmisiä. Abortit ovat maksullisia nytkin, eli hallitus ei ole tekemässä niistä maksullisia.