Voice of Freedom Повна версія

AL: Kahvin hinnassa iso käänne

· Main news

Kahvin hinta halpenee, kertoo Aamulehti.

Muutos on lehden mukaan ollut jo nähtävissä kaupoissa. Suomalaisten suosimista merkeistä esimerkiksi Kulta Katriinaa on myyty alennuksella reilun euron hintaan, ja Presidenttiä on saanut alle kuudella eurolla.

Syynä hinnan putoamiseen on kahvin maailmanmarkkinahinnan kääntyminen laskuun. Tämä puolestaan on seurausta suurimman tuottajamaan Brasilian erinomaisesta sadosta.

Merkkejä hinnan laskemisesta nähtiin jo viime talvena, jolloin satonäkymät todettiin hyviksi.

Kahvin korkea hinta oli pitkään puheenaihe, kun suomalaisten suosikkikahvit maksoivat yleisesti kymmenen euroa paketilta tai jopa enemmänkin. Lapinjärveläisellä huoltoasemalla Juhla Mokka -paketista vaadittiin jopa 16,60 euroa.

Kovia hintoja selittivät huonot kahvisadot.

Aamulehden mukaan myös Brasilian ensi vuoden sadosta odotetaan hyvää. Siihen tosin liittyy muun muassa voimakkaasta El Niño -sääilmiöstä johtuvaa epävarmuutta.