Voice of Freedom Повна версія

Alisa Vainion kohtalo varmistui

· Sport

Maratonin tuore Euroopan mestari Alisa Vainio juoksee lauantaina Ruotsi-ottelussa 10 000 metriä. Asiasta kertoo Suomen Urheiluliitto tiedotteessaan.

Suomen joukkue julkaistiin tiistaina, mutta tuolloin Vainion paikka jätettiin vielä avoimeksi.

– EM-kisoista palautuminen on sujunut hyvin. Jaloissa oli aluksi lihasarkuutta, joka meni nopeasti ohi. Alisa pääsi perustreenin pariin jo viime viikolla. Hän on saanut tehtyä hyvää, kevyttä harjoittelua, Vainion valmentaja Jarmo Viskari kertoo tiedotteessa.

Vainio on voittanut Ruotsi-ottelussa kymppitonnin kahtena edellisenä vuotena. Viime vuonna Ruotsissa matka kilpailtiin maantiellä. Nyt alustana toimii Helsingin olympiastadionin rata.

– Piikkarikokeilu onnistui ihan hyvin, Viskari jatkaa.

Naisten 10 000 metriä on ohjelmassa lauantain alkuillassa hieman ennen puoli seitsemää.

Ilta huipentuu Olympiastadionilla Birminghamin EM-kisojen mitalistien Vainion, Silja Kososen ja Wilma Heltelän mitalijuhlaan.