Maratonjuoksija Alisa Vainiosta, 28, on tekeillä elokuva.
Dokumenttielokuvassa seurataan Vainion matkaa kohti Los Angelesin olympialaisia, jotka järjestetään kesällä 2028. Kuvaukset aloitettiin jo kuluvan vuoden keväällä.
– Elokuvaa tullaan kuvaamaan ympäri maailmaa ja se on tarkoitus tuottaa niin kotimaisella kuin ulkomaisella rahoituksella, ProPromotionin tiedotteessa kerrotaan.
Valkokangasesitykseen vuonna 2029 kaavaillun elokuvan ohjaavat Mia Halme ja Aleksi Salmenperä.
Vainio kertoo tiedotteessa, että hänellä kesti hetki lämmetä idealle.
– Kun minulle ehdotettiin dokumentin tekemistä, ajattelin, että tämä on aika iso juttu. Samaan aikaan ajatus siitä, että jakaisin tarinaani myös kilpailutulosten ulkopuolelta, tuntui kiinnostavalta. Samalla myös jännittävältä, sillä tiesin, että tulisin jakamaan henkilökohtaisia ja arkojakin asioita. En tiedä, mitä tulevat vuodet tuovat tai millainen elokuva tästä lopulta voi syntyä. Haluan kuitenkin antaa tekijöille mahdollisuuden seurata tätä matkaa mahdollisimman aidosti. Uskon, että tästä voi tulla jotain, mitä ei ole ennen nähty.