Huippumaratoonari Laura Luengo, 28, ei osallistu ensi maanantaina alkaviin Birminghamin EM-kisoihin terveysmurheiden vuoksi.
Luengo on pystynyt tällä kaudella kilpailemaan vain kerran: 10 kilometrin maantiejuoksussa toukokuussa.
Espanjalainen oli ennakkoarvioissa yksi Alisa Vainion päävastustajista EM-maratonilla.
Luengo oli EM-maratoonarien ennätysaikavertailussa kolmantena tuloksella 2.22.31. Ennätys syntyi maineikkaalla Valencian maratonilla joulukuussa 2024. Viime kauden Tokion MM-kisoissa espanjalainen oli yhdestoista.
Vainio starttaa Birminghamin mittelöön mitali- ja jopa kultamitalisuosikkina. Ennätysaikavertailussa hän on tukevasti paalupaikalla (2.20.39).
Toiseksi paras tilastoaika on Saksan Fabienne Königsteinillä (2.22.17). Luengon vetäytymisen jälkeen muita alle 2.23 juosseita naisia ei ole mukana.
Ennätyksen aikahaarukkaan 2.23–2.24 kiiruhtaneita urheilijoita on lähtölistalla neljä ja aikahaarukkaan 2.24–2.25 yhdeksän.
Naisten maraton rykäistään Birminghamissa mittelöiden päätöspäivänä sunnuntaina 16. elokuuta.