Alisa Vainion valmentajalta tilannepäivitys – ”Kaikki vaihtuu”
– Aikamoista hulinaa tämä on ollut.
Näin totesi Alisa Vainion valmentaja Jarmo Viskari Lappeenrannassa lauantaina. Eikä syyttä.
Maratonin EM-kultaa juhlinut Vainio muutti viime sunnuntaina oman ja kokeneen valmentajansa arjen ainakin hamaan tulevaisuuteen asti.
Tuolloin Vainio juoksi Birminghamissa itsensä Euroopan-mestariksi ylivoimaiseen tyyliin. Jättimenestys veti kovin hiljaisen ja nöyrän kaksikon suoranaisen suosiomyrskyn silmään. Viskarikin kertoo, että muutokseen on ollut totuttelemista.
– Paljon on tullut kontaktointia ulkopuolelta, kaikkea onnitteluista puheluihin ja muihin. Vähän meinaa omat aikataulutkin jo muuttua. Ei kannata hirveästi sopia mitään, koska kaikki vaihtuu koko ajan, hän virkkoi.
Tuorein esimerkki hulinasta nähtiin lauantaina, kun Lappeenrannan kaupunki kunnioitti omiaan. Vainion kunniaksi kaupungin Satamatorilla järjestetty juhla veti paikalle noin 4 500 ihmistä.
Hulinan ohella kaksikko sai odotettuja ja ansaittuja palkintoja työstään. Vainio palkittiin 20 000 eurolla ja omalla nimikkolenkkipolulla. Se sai hillityn valmentajan silmin nähden onnelliseksi.
– Olen todella ylpeä ja iloinen, että hän saa tuon palkinnon. Sellaisen palkinnon, mitä ei moneen vuoteen tullut vaikeiden aikojen ja vuosien aikana. Silloinkin hän jaksoi tehdä töitä, vaikkei hän päässyt kilpailuihin, Viskari kertoi ylpeänä.
– Tai no, eihän se ole hänelle työtä. Alisa tykkää juoksemisesta.
Mitä tuollainen periksiantamattomuus kertoo Alisan persoonasta?
– Onhan hän erittäin sitoutunut kokonaisvaltaiseen harjoitteluun. Kaikki tehdään erittäin huolellisesti.
– Pienetkin, loppupeleissä huipulla ratkaisevat asiat tehdään jatkuvasti hyvin. Se on merkittävää.
Lämmin muistaminen
Viskari ei suinkaan jäänyt ilman muistamista. Vaikka pääjuhlakalu olikin ansaitusti Euroopan mestari, muisti Lappeenrannan kaupunki Viskaria 5 000 euron stipendillä.
Itseään harvemmin valokeilaan nostava Viskari myöntää, että muistaminen lämmitti hänen sydäntään.
– No, se tuntui erittäin hyvältä.
– Aika itsekseen tuolla tien laidassa saa useimmiten olla, hän toteaa miettimisen jälkeen.
Kuten Vainion mestaruus myös Viskarin muistaminen on tietynlainen palkinto kaikista tunneista, joita hän on Euroopan parhaan kuntoon piiskaamiseen käyttänyt.
– Valmentajatyö on välillä varsin huomaamatonta ja yksinäistä. Tämä oli hieno ja upea homma.
Paluu radoille
Kultajuoksun jälkeen on aika ottaa hetkeksi vähän happeakin. Viskari ei lähde vielä kiirehtimään loppuvuoden kalenterin täyttämisellä.
– Alisan kohdalla on syytä katsoa, että palautuminen edistyy. Tehdään sitten päätöksiä seuraavista kisoista.
– Valencia on nyt se, mihin tähtäämme seuraavana projektina.
Valenciassa juostaan Suomen itsenäisyyspäivänä maraton, johon kaksikko on suunnannut jo katseet.
Sitä ennen olisi vielä ainakin yksi merkittävä tapahtuma, jossa Vainio varmasti voisi saada kansan hullaantumaan. Elokuun lopussa kisattava Ruotsi-ottelu tarjoaisi mahdollisuuden osallistua vaikkapa 10 000 metrin kilpailuun, jossa Vainio viimeksi veti piikkarit jalkaan kaksi vuotta sitten.
Tuolloin hän voitti kilpailun yli puolella minuutilla.
Vainio ei kansanjuhlassa ainakaan sulkenut ajatusta pois.
– Olen pohtinut, osallistunko [Ruotsi-otteluun]. En ole kahteen vuoteen laittanut piikkareita jalkaan. En ole varma vielä. Kovasti tässä mennään joulukuun Valencian kisaa kohti, Vainio kertoi.