”Amerikka-riski”
Suomen ulkopolitiikassa vuosikymmenet vaikuttanut Jukka Valtasaari pyrkii kirjassaan Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii (Docendo 2026) laajentamaan lukijoiden ymmärrystä Yhdysvalloista.
Se vaatii muutakin kuin presidentti Donald Trumpin ailahtelun seuraamista.
– Jos vedämme yhtäläisyysmerkit Trumpin ja Yhdysvaltain välille, menetämme kosketuksen sekä historiaan että tulevaisuuteen, Valtasaari sanoo Iltalehdelle.
Kirjan mukaan Trump ei ole syy Yhdysvaltain jakautumiseen, vaan sen seuraus. Taustalla on yli 40 vuotta kestänyt tuloerojen kasvu, talouden rakennemuutos ja matalasti koulutettujen kansalaisten (”unohdetun kansan”) syrjäytyminen yhteiskunnasta.
Perinteisen keskiluokan heikentyminen ja amerikkalaisen unelman särkyminen loi tilausta Trumpin kaltaiselle nostalgialla pelaavalle hahmolle, joka lupaa palauttaa Yhdysvallat suuruutensa päiviin.
Valtasaaren mukaan Yhdysvallat tosin heikentää juuri sitä maailmanjärjestystä, joka teki maasta alun perin maailmanvallan ja toi maalle liittolaisineen rauhaa ja vaurautta yli 80 vuoden ajan.
– Yhdysvallat on lukuisilla mittareilla edelleen maailman voimakkain valtio. Toinen kysymys on, pystyykö se käyttämään voimaansa, Valtasaari sanoo.
Asiantuntija luottaa Yhdysvaltojen pysyvän sotilasmahtina jatkossakin, eikä usko Kiinan uhkaavan dollarin asemaa maailmanvaluuttana.
Valtasaaren mukaan Yhdysvallat on kuitenkin Trumpin johdolla hylännyt vapaaehtoisesti kaksi tärkeintä valttikorttiaan – kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän ja sitoutumisen liittokuntiin, kuten Natoon.
Tämä herättää kauhua Yhdysvaltain pitkäaikaisissa liittolaisissa.
– Maailmankaupan järjestelmä on heikentynyt. Kahdenvälisten diilien maailmassa vahvemmalla on etulyöntiasema, Valtasaari sanoo.
Tilanne uhkaa Valtasaaren mukaan lopulta myös Yhdysvaltain taloudellista asemaa. Kun Yhdysvaltain liittolaisten luottamus horjuu, ne alkavat hajauttaa ”Amerikka-riskiään” käymällä mieluummin kauppaa toistensa kanssa.
Uusi maailma
Vanhaan maailmanjärjestykseen ei ole enää paluuta.
Yhdysvaltain vetäytyminen maailmanpolitiikan keskiöstä alkoi jo Barack Obaman kaudella. Maa pysyy jakautuneena Trumpin jälkeenkin, mikä tekee vakaan ulkopolitiikan harjoittamisesta vaikeaa, Valtasaari arvioi kirjassaan.
Myöskään kylmän sodan aikaista kaksinapaista maailmaa ei tulla näkemään vielä hetkeen, koska Yhdysvalloille ei ole näkyvissä Neuvostoliiton kaltaista haastajaa.
Uutta maailmanjärjestystä on vaikea kuvailla, kun se vasta rakentuu. Yhdestä asiasta Valtasaari on kuitenkin varma.
– Uutta tasapainoa ei voi rakentaa ilman Yhdysvaltoja ja Kiinaa. Kumpaakaan ei voi korvata.
Yhdysvallat ja Kiina eivät ole vain kilpailijoita, vaan myös riippuvaisia toisistaan. Uuden maailmanjärjestyksen täytyy rakentua näiden kahden suurvallan välisen dialogin varaan, Valtasaari sanoo.
– Jos ne iskevät toisiaan vastaan, kaikki maksavat hinnan.
Kirjassaan Valtasaari toteaa, että Yhdysvaltain vetäytyminen maailmankaupasta johtaa väistämättä niukkuuden lisääntymiseen ja kasvun heikentymiseen.
Pelastajaksi povattu tekoäly voi päin vastoin vain vauhdittaa globaalien tuloerojen ja epätasa-arvon kasvua, mikä voisi uhata globaalia vakautta, Valtasaari varoittaa.
– Jos tekoälyn tuottavuushyödyt saadaan leviämään laajasti, siinä on paljon jaettavaa. Jos syntyy digitaalinen kylmä sota, tilanne on aivan toinen, hän sanoo Iltalehdelle.
Suomi uudessa maailmassa
Miten Suomen tulisi luovia uudessa maailmanjärjestyksessä? Jukka Valtasaari tarjoaa ratkaisuksi liittolaisuuksia.
– Teknologian kehittyessä ajatus siitä, että Suomi huolehtii turvallisuudestaan yksin, käy yhä vaikeammaksi.
Konkaridiplomaatti kehottaa suomalaisia katsomaan turvallisuutta laajempana kokonaisuutena.
– Suomen turvallisuuskeskustelu on tavattoman sotilaallista. Maantieteemme selittää sitä, mutta turvallisuutta pitää tarkastella myös talouden ja teknologian kautta.
Turvallisuuteen vaikuttaa Valtasaaren mukaan myös tekoälyn kehitys ja teknologiajättien nousu kansainvälisesti merkittäviksi vallankäyttäjiksi.
– Ihmisen on hallittava omaa tulevaisuuttaan eikä jätettävä sitä algoritmien varaan. Algoritmitkin tekevät virheitä, jotka voivat olla kohtalokkaita koko ihmiskunnalle.
Valtasaari näkeekin Suomen vahvuuksina juurikin kyvyn pysyä mukana teknologian kehityksessä ja sopeutua muuttuvaan maailmantilanteeseen.
– Vähän kuin Kanada: kun naapurimaasta tulee arvaamaton, etsitään uusia liittolaisia.
”Kyllä Suomi osaa”
Pienet valtiot voivat tuntea olonsa mitättömäksi suurvaltojen rinnalla.
Suomella on kuitenkin kokoaan suurempi merkitys maailmanpolitiikassa, Jukka Valtasaari sanoo ja antaa esimerkiksi elokuussa kuolleen YK-lähettiläs Klaus Törnuddin, joka nousi merkittäväksi taustavaikuttajaksi Persianlahden sodan aikana.
Marraskuussa 1990 YK:n turvallisuusneuvosto käsitteli päätöslauselmaa, joka tuomitsi Israelin toiminnan miehitetyillä palestiinalaisalueilla.
– Neuvoston tuomittua Irakin hyökkäys Kuwaitiin, oli sen tietysti tuomittava myös Israelin miehitykset Palestiinassa, jotka perinteisesti kuuluivat vaikeimpiin kysymyksiin, Valtasaari sanoo.
Yhdysvallat ei suostunut hyväksymään tekstiä, koska siinä mainittiin myös Jerusalem osana miehitettyjä palestiinalaisalueita.
Suomi aloitti junttaamisen.
– Painostimme sekä New Yorkissa että Washingtonissa, presidentti Mauno Koiviston tuella tietenkin, Valtasaari sanoo.
Päätöslauselma meni läpi yksimielisesti. Suomi sai ujutettua myös Jerusalemin mukaan johdantoon, Valtasaari sanoo.
– Klaus sen sinne junaili. Tämän minulle kertoi silloinen USA:n alivaltiosihteeri John Bolton, joka ihmetteli, millainen taikuri meillä siellä kulisseissa on.
– Hän toi neuvottelupöytään toistakymmentä versiota päätöslauselmasta, kunnes muut taipuivat hänen ammattitaitonsa edessä.
Suomi vaikutti myös siihen, että Yhdysvallat suostui tukemaan kansainvälisen rauhankonferenssin järjestämistä Israelin ja sen arabinaapureiden välillä.
Törnuddilla oli ”ratkaiseva rooli kulissien takaisena välittäjänä yli kuusi viikkoa kestäneissä intensiivisissä ja joskus katkerissakin neuvotteluissa”, Los Angeles Times kirjoitti vuonna 1990.
– Toivomme, että turvallisuusneuvoston nyt yksimielisesti ottama askel tuo meidät lähemmäksi paitsi Israelin miehityksen alaisuudessa elävien palestiinalaissiviilien parempaa suojelua, myös prosessia, joka johtaa kauan odotettuihin neuvotteluihin arabien ja Israelin välisen konfliktin kokonaisvaltaisesta ratkaisusta, Törnudd sanoi.
Suomen YK-lähettiläs sai työstään erityiskiitokset turvallisuusneuvostossa, mukaan lukien Yhdysvaltain edustaja Thomas R. Pickeringiltä.
Jukka Valtasaaren mukaan päätöslauselma muutti Yhdysvaltain politiikkaa Lähi-idässä.
– Tämä [Törnuddin] sankariteko avasi mahdollisuuden käynnistää vuosia kestänyt politiikka, jota kutsuttiin Madridin ja Oslon rauhanprosessiksi.
– Kyllä Suomi osaa.