Pääuutiset

Analyysi:Nyt se tapahtuu – Omat hylkäävät Trumpin

Analyysi:Nyt se tapahtuu – Omat hylkäävät Trumpin

Yhdysvaltain presidentistä Donald Trumpista on tullut uppoava laiva, jonka hänen oman puolueensa poliitikot nyt hylkäävät.

Marraskuun välivaalien tilanne näyttää republikaanipoliitikkojen osalta nyt niin synkältä, että tärkeissäkin osavaltioissa on kuultu irtiottoja hallinnon ja Trumpin linjasta muun muassa Iranin sodan suhteen.

Iowassa ja Michiganissa senaattiin ehdolla olevat Ashley Hinson sekä Mike Rogers vaativat tällä viikolla sodan lopettamista. Molemmat osavaltiot ovat tällä hetkellä niin sanottuja vaa’ankieliosavaltioita, joiden tulokset voivat ratkaista koko vaalien lopputuleman.

Suorien ulostulojen lisäksi tällä viikolla on ollut esillä myös hieman hiljaisempia pesäeronottoja Trumpiin. Muun muassa Floridan kuvernöörin paikkaa välivaaleissa havitteleva republikaaniedustaja Byron Donalds poisti hiljattain kampanjasivuiltaan kaikki maininnat Trumpista.

Keskiöön on noussut juuri Trumpin hallinnon aloittama Iranin sota sen reippaasti nostamien elinkustannusten vuoksi. Etenkin polttoaineiden hinnat ovat nyt historiallisella tasolla, ja jotkut republikaanipoliitikot ovat aistineet sen tuoman vaaran välivaaleissa.

Moni näistä republikaanipoliitikoista on varmasti seurannut, mitä yhdysvaltalaiset ovat tällä hetkellä mieltä Iranin sodasta. Yhdysvaltalaismedia CNN:n viimeisimmässä kyselyssä sotatoimia kannatti enää vain neljännes vastaajista.

Myös Trumpin omat suosioluvut ja välivaalien mielipidemittaukset antavat osviittaa siitä, mitä Trumpin tuki voi ehdokkaalle tehdä. Esimerkiksi Iowassa, jossa Trumpilla on ollut perinteisesti vahva tuki, hälytyskelloja soitettiin muun muassa konservatiivisen radiojuontajan Steve Deacen toimesta.

Deace kertoi sisäpiiritietoihinsa perustuen X:ssä, että marraskuussa republikaaneja voi odottaa vielä pahempi tilanne kuin vuoden 2006 välivaaleissa. Tuolloin etenkin Irakin sotaan tyytymätön kansa tarjoili istuvan presidentin George W. Bushin republikaanipuolueelle rökäletappion.

Deacen mukaan Iowan edustajainhuoneen republikaaneille ilmoitettiinkin puolueen omien mielipidemittaajien toimesta, että heidän paikkansa ovat vaarassa jopa aiemmin vahvasti turvallisissa kongressipiireissä.

– Mietin yön yli, pitäisikö tämä jakaa julkisesti, koska en halua aiheuttaa kenellekään masennusta. Mutta tänä aamuna päätin lopulta, että totuus on syytä kertoa, kun on vielä kuusi viikkoa aikaa tehdä asialle maan edun vuoksi jotain, Deace kirjoittaa.

Toinen varoittava esimerkki republikaanien synkästä tilanteesta on heidän senaattiehdokkaansa Pete Rickettsin tilanne Nebraskassa. Silver Bulletinin mukaan Ricketts on siellä tällä hetkellä ahtaalla sitoutumatonta Dan Osbornia vastaan, joka johtaa häntä suosiossa nyt 0,2 prosenttiyksiköllä.

Silver Bulletin on vaaliguru Nate Silverin ylläpitämä sivusto, joka kokoaa useita mielipidemittauksia ja koostaa niistä painotettuja keskiarvoja.

On totta, että Osbornin hiuksenhieno etumatka ei tässä vaiheessa vaalikautta kerro vielä yhtään mitään lopullisesta vaalituloksesta, ja Rickettsillä on vielä kaikki mahdollisuudet voittoon. Se, että republikaaniehdokas on ahtaalla juuri Nebraskassa, kertoo kuitenkin paljon.

Nebraska on niin punainen – eli republikaaneja perinteisesti kannattava osavaltio – kuin vain voi olla. Kaikkia kolmea osavaltion kongressipiiriä edustaa republikaani, ja näin on ollut yhtä lyhyttä poikkeusta lukuun ottamatta koko 2000-luvun ajan.

Suora olisi kokonaisuudessaan punainen, ellei demokraattien Brad Ashford olisi päässyt vuonna 2015 Nebraskan 2. kongressipiiristä edustajainhuoneeseen yhdeksi kahden vuoden kaudeksi.

Lisäksi osavaltion molemmat senaattorit ovat olleet republikaaneja vuodesta 2013 lähtien. Tuolloin Deb Fischer kampesi republikaaneille demokraattien hallussa aiemmin olleen paikan ja on pitänyt sitä siitä lähtien. Toinen paikka on ollut yhtäjaksoisesti republikaaneilla jo vuodesta 1997.

Presidentinvaaleissakin Nebraska on tukenut vahvasti republikaanien ehdokasta 2000-luvulla. Itse asiassa vuoden 2024 vaaleissa Trumpin kannatus oli koko liittovaltion osalta vahvimmillaan juuri Nebraskan 3. vaalipiirissä, missä hän sai 76,03 prosenttia äänistä.

Ainoana aidosti sinisenä pisteenä Nebraskassa toimii 2. kongressipiiri, joka kattaa käytännössä osavaltion suurimman kaupungin eli Omahan ja sen lähialueet. Demokraattien kannatus on kohtalaisen vahvaa myös osavaltion pääkaupungissa Lincolnissa, joka sijaitsee 1. kongressipiirissä.

Tämän takia Osbornin menestys juuri Nebraskassa on niin merkittävää. Hän ei toki ole demokraatti ja on itsekin kertonut The New York Timesille, ettei pidä kummastakaan Yhdysvaltain valtapuolueesta.

– Mielestäni ne ovat molemmat aika surkeita.

Silti demokraatit ovat osoittaneet hänelle tukensa marraskuun välivaaleissa. Myös Trump itse pitää Osbornia vain ”mukamas sitoutumattomana”, ja hän on kertonut sen myös tukijoilleen.

– [Hän] äänestää 100 prosentin varmuudella radikaalin vasemmiston kommunistidemokraattien linjan mukaisesti, Trump sanoi julkistaessaan tukensa Rickettsille.

Osborn ei välttämättä selviä voittajaksi Nebraskassa etenkään sen jälkeen, kun hänen puolueettomuutensa joutui kyseenalaiseksi julki tulleiden äänitiedostojen myötä. Niissä senaattiehdokas kutsuu Trumpin rajamuuria ”rasismin symboliksi” ja kuvaili presidentin kannattajia ihmisiksi, joiden elämä on ”todennäköisesti surkeaa”.

Siitä huolimatta tämänhetkiset mielipidemittaukset antavat karun kuvan Trumpin tilanteesta.

Aiemmin suosimiaan poliitikkoja vaalivoittoon raketin lailla singauttaneesta miehestä on tullut suoranainen riippakivi, joka voi maksaa republikaaneille murskatappion marraskuussa.

Olet saattanut jäädä paitsi