Voice of Freedom Повна версія

Analyysi:Putin oppi joukkopaosta – Venäläisillä on nyt kiire

· Main news

Kremlissä paine saada tuloksia kasvaa päivä päivältä.

Maanantaina tulee kuluneeksi tasan neljä ja puoli vuotta siitä, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa. Päivä on samalla Ukrainan itsenäisyyspäivä.

Venäjän propagandassa yhä ”sotilaallisena erikoisoperaationa” tunnettu sota on kestänyt selvästi pidempään kuin Venäjällä lähes myyttiseen asemaan nostettu suuri isänmaallinen sota.

Läntisten arvioiden mukaan Venäjän henkilöstötappiot lasketaan jo reilusti yli miljoonassa.

Yli 1 600 päivän sotimisen jälkeen Vladimir Putin ei ole saavuttanut yhtäkään ennen invaasiota asettamistaan tavoitteista, mutta Kremlin tyhjistä rauhanpuheista huolimatta mikään ei viittaa siihen, että Venäjä valmistautuisi millään tavalla rauhaan.

Valtavista tappioista huolimatta Putinin tavoitteet eivät jousta, ja Venäjä tarvitsee jatkuvasti uusia joukkoja rintamalle.

Sotilaita haalitaan tällä hetkellä lähes kaikin mahdollisin tavoin jopa suoraan kadulta.

Samaan aikaan huhut uudesta mobilisaatiosta eivät ota laantuakseen.

Mobilisaatiota koskevat verkkohaut ovat nousseet Venäjällä voimakkaasti. Riippumattoman venäläismedia Vjorstkan kokoamien Yandex-hakutilastojen mukaan hakua ”tuleeko mobilisaatio” tehtiin heinäkuussa 204 000 kertaa.

Mobilisaatiolta suojaavaa lykkäystä koskevat haut nousivat samalla korkeimmille tasoilleen sitten syksyn 2022, jolloin Putin julisti osittaisen liikekannallepanon.

Myös oikeusapujärjestöissä huoli näkyy suoraan. Sotapalvelusta vältteleviä venäläisiä auttavan Idite lesom -järjestön mukaan se saa nyt 150–200 mobilisaatiota koskevaa viestiä päivässä.

Asevelvollisten oikeuksia puolustava Škola prizyvnika -järjestö puolestaan kertoo havainneensa reserviläisten keskuudessa lievää paniikkia ja selvän kasvun yhteydenotoissa.

Kreml on joutunut julkisesti vakuuttelemaan kansalle, ettei mitään mobilisaatiota ole tulossa.

Vakuutteluista huolimatta monet ovat jo vetäneet johtopäätökset ja pyrkivät vimmatusti pois maasta.

Syksyn 2022 liikekannallepano käynnisti Venäjällä joukkopaon, jossa maasta lähti muutamassa viikossa satojatuhansia ihmisiä, suuri osa heistä mobilisaatiota pelänneitä miehiä.

Kreml on sen jälkeen käyttänyt neljä vuotta rakentaakseen työkalupakkia, jotta vastaavat tapahtumat voitaisiin tällä kertaa estää.

Venäjällä on nyt käytössä sähköinen kutsuntarekisteri, jonka myötä asepalvelukseen kutsutulle voidaan määrätä maastapoistumiskielto, joka välittyy sähköisesti myös rajaviranomaisten tietoon.

Kreml on myös kiristänyt otettaan internetistä ja antanut turvallisuuspalvelu FSB:lle lähes vapaat kädet estää tietoliikennepalveluja. Helmikuussa voimaan tulleen lain mukaan teleoperaattorien on keskeytettävä palvelunsa FSB:n määräyksestä.

Rajoitukset näkyvät, sillä heinäkuussa vain noin kolmannes Keski-Venäjän mobiiliverkkoyhteyksistä toimi vapaasti. Rajaseuduilla jopa 90 prosenttia yhteyksistä kulki vain viranomaisten hyväksymien palvelujen niin sanottujen valkoisten listojen kautta.

Sodan arvostelusta ja armeijan ”diskreditoinnista” on neljässä vuodessa tehty entistäkin vaarallisempaa, eikä sodanvastaisia mielipiteitä sallita.

Tuore esimerkki on valtion kehityspankki VEB:n pääekonomisti Andrei Klepatš, joka sai potkut varoitettuaan Venäjän häviävän pitkittyneen kulutussodan. Myös liberaalipuolue Jabloko on suljettu syyskuun duuman vaalien ulkopuolelle.

Kreml pyrkii levittämään lonkeronsa myös ulkomailla oleviin venäläisiin. Viime viikolla voimaan tullut laki antaa viranomaisille tietyissä tapauksissa mahdollisuuden jäädyttää ulkomailla olevien kansalaisten varoja, rajoittaa pankkiasiointia ja estää omaisuuden myyntiä tai siirtämistä.

Syksyllä 2022 Georgia oli yksi tärkeimmistä maista, joihin mobilisaatiota pelänneet venäläiset pakenivat. Venäjän ja Georgian väliselle ainoalle maareitille Verhni Larsiin muodostui kilometrien jonoja.

Georgia on edelleen tavallisen venäläisen saavutettavissa, mutta maahan jääminen ei ole enää yhtä yksinkertaista.

Venäjä-mieliseksi arvosteltu Georgian hallitus on kiristänyt ulkomaalaisten työntekoa, ja maaliskuusta lähtien myös itsensä työllistävät ulkomaalaiset tarvitsevat lähtökohtaisesti erillisen oikeuden työntekoon.

Georgian naapurimaassa Armeniassa kehitys on kulkenut toiseen suuntaan.

Jerevanin ja Moskovan välit ovat viilentyneet rajusti, ja Armenia on viime vuosina ottanut näkyviä askelia irti Venäjän vaikutuspiiristä.

Kitkasta huolimatta Armenia kuuluu edelleen Moskova-johtoiseen Euraasian talousunioniin, minkä ansiosta venäläiset voivat työskennellä maassa ilman erillistä työlupaa.

Vjorstkan haastattelemien jerevanilaisten kiinteistönvälittäjien mukaan venäläisten muutto Armeniaan on kiihtynyt toukokuusta lähtien. Vuokra-asuntojen kysyntää on verrattu jo vuoden 2022 tilanteeseen.

Tällä kertaa Kreml on kuitenkin valmistautunut estämään neljän vuoden takaisen kaoottisen ja sille kiusallisen joukkopaon toistumisen.