Voice of Freedom Повна версія

Analyysi:Stubb hakee Putinilta samaa kuin Suomi Stalinilta

· Main news

Tasavallan presidentti Alexander Stubb hakee Vladimir Putinilta samaa kuin Suomi neuvostodiktaattori Josif Stalinilta vuosina 1943 ja 1944: kulissien takaista viestiä siitä, että hyökkääjä ei vaadi uhriltaan ehdotonta antautumista.

Tällä kertaa Suomi ei hae viestiä itselleen vaan Ukrainalle.

Kiinnostavaa on havaita, että Suomen asema rauhantunnustelijana on nyt saman kaltainen kuin Ruotsin asema 1940-luvulla.

Ruotsi ei ollut suoraan Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteena, mutta Tukholmassa tiedostettiin tuskallisen hyvin, mihin Suomen murtuminen johtaisi. Ruotsiin olisi kohdistunut pitkäkestoinen sotilaallinen uhka, jos venäläiset olisivat onnistuneet miehittämään Suomen.

– Se, miten sota päättyy, vaikuttaa Suomen ja Norjan sekä laajemmin koko Euroopan turvallisuuteen. Sodan päättäminen vaatii suoria keskusteluja, Stubb sanoi, kun hän oli soittanut Putinille yhdessä Norjan pääministeri Jonas Gahr Støren kanssa.

Jos Venäjä miehittää Ukrainan tai tekee siitä vasallivaltionsa, kansainväliseen politiikkaan syntyy myös 2000-luvulla ennakkotapaus, jossa brutaalilla väkivallalla voi lakkauttaa itsenäisiä valtioita ja siirtää rajoja.

Ennakkotapaus olisi vaarallinen Suomen, Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan kaltaisille reunavaltioille.

Siksi Stubb hakee Putinilta viestiä, että Venäjä olisi valmis hyväksymään itsenäisen ja demokraattisen Ukrainan säilymisen.

Ensimmäisen yhteydenoton ei odotettukaan tuottavan tulosta. Tärkeintä oli saada Putinilta vahvistus sille, että keskusteluyhteys on olemassa – ja se saatiin.

Jotta Suomen ja Stubbin diplomaattisia pyrkimyksiä ymmärtäisi paremmin, 1900-luvun historian kertaus on paikallaan.

Kun Saksa oli hävinnyt Stalingradin-taistelun alkuvuodesta 1943, Suomen sodanjohto ja valtionjohto ymmärsivät, että saksalaiset häviäisivät toisen maailmansodan.

Neuvostoliitto oli yrittänyt tuhota itsenäisen Suomen talvisodassa talvella 1939–1940. Suomen jatkosotaan lähtemisen motiivi oli ollut miehitettyjen alueiden, kuten Viipurin ja Sortavalan kaupunkien, saaminen takaisin.

Maaliskuussa 1943, siis välittömästi Stalingradin jälkeen, Yhdysvallat tarjoutui rauhanvälittäjäksi Suomen ja Neuvostoliiton välille.

Amerikkalaiset tiesivät varsin hyvin, että Suomi oli uhri, mutta reaalipolitiikka oli silloinkin reaalipolitiikkaa eli toisinaan julmaa ja kyynistä.

Stalin löi pöytään niin jyrkät ehdot, että suomalaiset pitivät niitä rintamatilanteeseen nähden käytännössä antautumisena.

Yhdysvallat sanoutui irti tehtävästä, koska edellytyksiä ei ollut edes aselevolle.

Kuulostaako tutulta?

Marraskuussa 1943 liittoutuneet pitivät ulkoministerikokouksen Moskovassa. Julkisessa kommunikeassa vaadittiin Saksan ja sen rinnalla eri syistä – pakotetusti tai omista lähtökohdistaan – sotineiden maiden ehdotonta antautumista.

Julkisesti tilanne vaikutti Suomen kannalta synkältä.

Nykyhetkessä Ukrainan asema on niin ikään vaikea. Nato-maat ovat olleet haluttomia ja kyvyttömiä antamaan ukrainalaisille asejärjestelmiä, joilla Ukraina pystyisi tuhoamaan aluettaan miehittävät venäläisjoukot.

Jos Eurooppa aidosti haluaisi Ukrainan voittavan oikeutetun puolustussotansa, ukrainalaisilla olisi jo kauan sitten ollut käytössään paljon risteilyohjuksia, ballistisia ohjuksia, ilmatorjuntaohjuksia sekä Eurofighterin, Rafalen ja Gripen E:n kaltaisia moderneimpia eurooppalaisia hävittäjiä.

Aseapu ja ukrainalaisten oma puolustusteollisuus ovat pitäneet Ukrainan elossa, mutta aseapua tarvittaisiin nopeasti lisää, jotta diplomaattisen ratkaisun todennäköisyys kasvaisi.

Kun Stubb oli soittanut Putinille, Kreml julkaisi puhelusta lausunnon.

Putin vaati ”sodan juurisyiden” poistamista. Ilmaisu tarkoittaa, että Venäjä tavoittelee Ukrainan alistamista ja Eurooppaan uutta turvallisuusjärjestystä, joka takaisi venäläisille etupiirin.

Jos tämä todella on Venäjän johdon linja, rauhalle Ukrainassa ja suhteille EU-maiden kanssa ei ole edellytyksiä.

Railo on ylittämätön.

Totuus voi kuitenkin olla toinen, vivahteikkaampi.

Historian kertaus tarjoaa esimerkin.

Kun Yhdysvallat oli todennut välitystehtävän mahdottomaksi ja liittoutuneet vaatineet vastustajiltaan antautumista ehdoitta, sodan ulkopuolella pysytellyt Ruotsi lisäsi diplomaattisia ponnisteluitaan Suomen pelastamiseksi.

Julkisesta antautumisvaatimuksesta ehti kulua vain pari viikkoa, kun Suomi sai Tukholmasta tiedon, että Stalin ei vaatinut Suomelta ehdotonta antautumista.

Tiedon kertoi Neuvostoliiton Tukholman-lähettiläs Aleksandra Kollontai.

Marras-joulukuun vaihteessa 1943 Stalin, Britannian pääministeri Winston Churchill ja Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt tapasivat Teheranissa.

Stalin sanoi, että urheasti itsenäisyytensä puolesta taistellut kansa olisi otettava vakavasti. Hän tarkoitti Suomea.

Lausunto ei kuitenkaan tarkoittanut, että Stalin olisi luopunut pyrkimyksestään miehittää Suomi, mutta se antoi vihjeen rauhan mahdollisuudesta.

Sunnuntaina 1. marraskuuta 2026 Kreml antoi stalinistisen vihjeen: Putin on valmis vastaamaan Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin puheluun.

– Luulen, että hän vastaisi, tietenkin. Putin ei ole koskaan kieltäytynyt neuvotteluista, Venäjän uutistoimisto Interfax lainasi Putinin avustaja Juri Ušakovia.

Stubb kertoi välittäneensä Putinille Ukrainan johdon kantoja ja ehdotuksia.

Kysyin Mäntyniemessä Stubbilta, minkä tiedon hän ennen kaikkea välitti Putinille.

Tasavallan presidentin vastausta kannattaa lukea ajatuksella.

– Suuret kysymykset liittyvät varsinaiseen rauhanratkaisuun, ja ne Ukrainan näkökulmasta eivät ole muuttuneet. Ne liittyvät alueisiin, turvallisuuteen ja talouteen. Miten tämä kolmio saadaan ikään kuin toimimaan? Ja alueista viesti on ollut alusta saakka presidentti Zelenskyiltä selkeä: hän keskustelee niistä vain ja ainoastaan presidentti Putinin kanssa kahdenvälisessä tapaamisessa, ja tämä oli meidän suora viestimme, Stubb kertoi.

Vastaus on tulkittavissa siten, että Ukrainalle saattaisi sopia ainakin rintamalinjan jäädyttäminen nykysijoilleen ja sen tunnustaminen de facto, että osa Ukrainan kansainvälisoikeudellisesti tunnustetusta alueesta jää Venäjän hallintaan.

Ukraina menettäisi alueitaan, mutta säilyisi demokratiana, eikä Venäjä saisi itselleen myöskään eurooppalaista etupiiriä.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteet arvioivat Iltalehdelle, että Putin yrittää sotilaallista ratkaisua, ennen kuin Venäjä on valmis välittämään kulissien takana viestin luopuneensa tavoitteestaan poistaa sodan niin sanotut juurisyyt.

Tässäkin yhteydessä on korostettava, että nämä juurisyyt ovat Venäjän itsensä keksimiä, eikä niille ole olemassa legitiimiä pohjaa tai oikeudellista perustetta.

Venäjä yrittää murtaa Ukrainan yhteiskunnan kestokyvyn talven aikana kiihtyvillä terroripommituksillaan ja pakottaa ukrainalaiset antautumaan.

Putinin sodankäyntioppi on stalinistinen, eikä hänelle ole suurta merkitystä, vaikka hyökkäyksessä kuolisi miljoona tai kaksi miljoonaa venäläistä.

Talvella 1944 Neuvostoliitto yritti tuhota Helsingin terroripommituksilla. Hyökkäykset pääosin epäonnistuivat.

Kesällä 1944 venäläiset yrittivät läpimurtoa massiivisella maahyökkäyksellä. Suomalaiset pysäyttivät hyökkäyksen Pohjoismaiden historian suurimmissa taisteluissa.

Stalinilla oli kiire Berliiniin, eikä hän koonnut enää uutta hyökkäysarmeijaa.

Heinäkuun puolivälissä, Tali-Ihantalan taistelun jälkeen, Tukholmasta välitettiin Helsinkiin viesti: Neuvostoliitto oli aidosti valmis neuvottelemaan rauhasta.

Vuonna 2026 Suomi ja Stubb pyrkivät auttamaan Ukrainaa samalla logiikalla kuin Ruotsi viime vuosisadalla Suomea.

Putinilta yritetään saada samanlainen viesti kuin Stalinilta.

Eroavaisuuksiakin on. Historia ei toista itseään sellaisenaan.

Diplomaatteja valvottaa öisin se, mistä Putinille syntyisi ”kiire Berliiniin”.

Ukrainalaisten urhea vastarinta ja venäläisten valtavat tappiot eivät toistaiseksi ole kohdistaneet Putiniin riittävää painetta. Molemmat ovat kuitenkin edellytyksiä Ukrainan pelastumiselle – niin ne olivat Suomenkin. Diktaattorit eivät armahda, mutta voimaa he saattavat kunnioittaa.

Jos ja kun Ukraina selviää talven yli, eikä Venäjä etene rintamalla ensi vuonnakaan, ”kiire Berliiniin” saattaa syntyä kahden tekijän yhteisvaikutuksesta.

Ensinnäkin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toinen ja viimeinen virkakausi alkaa lähestyä loppuaan. USA:ssa pidetään presidentinvaalit marraskuussa 2028.

Putin saattaa laskea, että Trumpin vallassa ollessa Venäjällä on sittenkin edellytykset saavuttaa osa tavoitteistaan rauhansopimuksessa.

Ukraina on saanut alkuun oman ballististen ohjusten tuotantonsa. Jos Ukrainan asevoimat pystyy iskemään ballistisilla ohjuksilla strategisiin kohteisiin Moskovassa, Venäjän sisällä kasvaa paine lopettaa hyökkäyssota.

Se on lopulta sivuseikka, välittääkö Stubb vai joku muu aidon neuvotteluviestin Kremlistä Kiovaan, jos se onnistutaan saamaan.

Ukrainalle viesti olisi voitto, vaikka rauhasta tulisi raskas. Suomen valtionjohto esimerkiksi tekee töitä sen eteen, että rauhansopimuksessa Ukrainalle avautuisi polku kohti EU-jäsenyyttä, joka vahvistaisi Ukrainan demokratiaa ja Kiovan hallituksen suvereniteettia.

Suomalaisten selviytymisesimerkki rohkaisee ukrainalaisia. Se on vahvistanut Zelenskyin luottamusta Stubbiin.