Pääuutiset

Antti Lindtman paljastaa vaietun perhesurun: Piti tuskansa sisällään lähes 10 vuotta

Antti Lindtman paljastaa vaietun perhesurun: Piti tuskansa sisällään lähes 10 vuotta

Antti Lindtman on kirjoittanut elämänkokemuksistaan kirjan. Se julkaistaan perjantaina.

Lindtmania, 44, on vaivannut kymmenen vuoden ajan se, että hän on pitänyt elämänsä suurimman tuskan sisällään.

Lindtman ja hänen vaimonsa Kaija Stormbom menettivät elokuussa 2016 pojan, joka menehtyi raskauden viidennellä kuulla kohtuun.

Tragediaa edelsi Lindtmanin siihenastisen elämän onnellisin kesä. Hän kertoo tapahtumista perjantaina ilmestyvässä kirjassaan Tulirinta (Readme) ja tässä Iltalehden haastattelussa.

Keväällä raskaustesti näytti kahta sinistä viivaa.

– Kymmenen vuotta oli täynnä siitä, kun päätettiin, että halutaan yhdessä lapsi. Monta kertaa oltiin yritetty ja odotettu, tulevatko ne viivat. Tunne oli huikea, uskomaton. Viivat eivät koskaan olleet tulleet, ja sitten ne näkyivät siinä, Lindtman kuvailee.

Alkoi odotuksen ja onnen kesä.

Tuleva isä pohti sukupolvien jatkumoa ja päätti, että ennen lapsen syntymää olisi aika vierailla isoäidin juurilla menetetyssä Karjalassa, Seivästön rannikkokylässä Kuolemanjärvellä.

Lindtmanin mummon Raija Marjakin isoisän isä Joanov Marjak oli saapunut vuonna 1872 Suomenlahden eteläpuolelta Virosta valvomaan Seivästön majakan rakentamista.

Sinusta tulee isä

Sikiön ultraäänitutkimukset sujuivat hyvin.

– Ensin näkyivät ja kuuluivat sydänäänet. Se oli huikeaa huumaa. Seurasi iso, suurin ajatus: nyt sinusta tulee isä. Olin ehtinyt matkan varrella monta kertaa luopua ajatuksesta, Lindtman sanoo.

Vanhemmat saivat kuulla odottavansa poikalasta.

Mökkilaiturilta Lindtman suoritti pellehyppyjä järveen.

– Se oli tosi onnellinen kesä.

Pellehypyillä hän oli aikanaan sulattanut Stormbomin Mandi-tyttären sydämen. Mandi oli seitsemän, kun Kaija ja Antti rakastuivat.

Koitti elokuun alku. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa kutsuisivat pian kesäkokoukset ja eduskunnan täysistunnot.

– Mielessä se oli ollut aiemminkin, mutta kun oma lapsi oli tuloillaan, oli hyvä hetki käydä katsomassa, missä ne juuret ovat.

Majakka

Kun Seivästön majakka oli 1870-luvulla saatu valmiiksi, päällikön virkaan nimitettiin aatelissukuinen Otto Wilhelm von Lode. Hän polveutui Vänrikki Stoolin tarinoista tutusta Ukko Lodesta eli eversti Karl Leonhard Lodesta, Tulirinnasta.

– Käytiin siellä etsimässä se majakka.

Vanhemmat olivat päättäneet kertoa raskaudesta julkisuuteen seuraavalla viikolla.

Lindtman on pitkään hiljaa. Kyyneleet palaavat poikaa ajatellessa.

Syksyllä Lindtman liittyisi evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja kävisi rippikoulun, mutta syystä, jonka tiesivät vain perheenjäsenet.

– Usein julkisuudessa kaikki asiat tulkitaan ikään kuin osana politiikan maailmaa ja peliä, mutta kun ihmisellä on niin paljon muutakin…

Alamäki

Paluumatkalla Karjalasta Kaijalle nousi kuume.

Kun Kehä III:a ajaa Vantaan Ikean kohdalla länteen päin, tie kohoaa Heidehofin mäelle ja laskee sitten länteen.

– Muistan sen ikuisesti. Alamäessä Kaija sanoi, että nyt paleltaa. Illalla horkka kasvoi. Aamulla lähdettiin varmuuden vuoksi Kätilöopistolle. Ei ajateltu, että olisi mitään. Viikot olivat aika pitkällä, viidennellä kuulla.

– Tapahtumista on helpompi kirjoittaa kuin kertoa. Kun maailma pysähtyi, se tuntui niin lohduttomalta. Oltiin menty kaikkien niiden vaiheiden läpi – sydänäänten, ultraäänitutkimuksen, sikiöseulan..., Lindtman sanoo.

Kirjan kirjoittamista Lindtman perustelee halullaan kertoa, minkälainen ihminen asuu julkisen roolin takana, poliitikon haarniskan sisällä.

– Millaista elämää olen elänyt kaikkine valoineen ja varjoineen matkan varrella.

Käsi kädessä

Kätilöopistolla mentiin ultraääneen. Syntyi ikuisuudelta tuntunut hiljaisuus. Sitten lääkäri sanoi, että sykettä ei näkynyt. Se kouraisi salamaniskuna syvimpiin tuntoihin – niin syvälle, etten ollut sitä ennen enkä ole sen jälkeen kokenut.

Paikalle kutsuttiin vielä toinen lääkäri, joka varmisti asian. Kyselimme epätoivoisesti, eikö mitään ollut tehtävissä.

Ei ollut.

Lääkärit kertoivat, että synnytys olisi käynnistettävä lääkkeillä. Elokuun ilta muuttui läpipääsemättömäksi pimeydeksi.

Poika, pieni ihminen syntyi aamulla.

– Minusta oli tullut isä, eikä mikään ollut raastavampaa. Sillä hetkellä viimeistään tiesin, mitä pohjaton suru on.

Komplikaatioiden seurauksena Kaija ja Antti viettivät Kätilöopistolla viisi pitkää yötä käsi kädessä.

Kaija

Antti ja Kaija kohtasivat 28. toukokuuta 2005 SAK:n jäsenpalveluosaston johtajan Matti Tukiaisen 50-vuotissyntymäpäivillä Kirjan ravintolassa.

Sattuma saattoi heidät yhteen. Kaija sijaisti juhlissa MTK:n puheenjohtajaa Esa Härmälää.

– Kun näin Kaijan, jalat menivät heti alta. Hän halasi päivänsankaria, mutta tervehti minua vain ohimennen. Jatkoilla Juttutuvassa pyörin Kaijan pöydän ympärillä ja keräsin rohkeutta. En uskonut, että minulla olisi mitään saumaa. Kaija otti ohjat ja sanoi, että ’hei, istu nyt alas’, Lindtman hymyilee.

Puhelinnumeroa Lindtman, SAK:n 22-vuotias projektisihteeri ja entinen betoniauton kuljettaja, ei illan päätteeksi saanut, vaan Stormbom sanoi ottavansa yhteyttä. Mies tulkitsi saaneensa pakit.

Tekstiviesti saapui seuraavana päivänä – ja Lindtman kirmasi Vantaan Havukoskelta treffeille Helsingin Vartioharjuun.

Dopamiinit, oksitosiinit ja serotoniinit vyöryivät parinkymmenen vuoden ikäeron ylitse.

– Kaija on sanonut, että jos hän ei olisi pyytänyt minua istumaan, kiertäisin vieläkin Juttutuvassa pöytää ympäri.

Golfkierros ja apen airot

Jokke-isälleen Lindtman esitteli rakkautensa Keimolan golfkentällä. Edeltävät seurustelun tapaiset olivat kestäneet pisimmillään puolisen vuotta.

– Vaikka tiesin ja aistinkin, että oli heitä, jotka miettivät, mitäköhän yhteiselostamme tulee, niin Jokke aivan upealla tavalla osasi siinäkin kiteyttää ihmisen elämän, Lindtman kiittää isäänsä.

Isä ja poika jäivät golfkierroksen jälkeen kahvilassa hetkeksi kahden, kun Kaija piipahti naistenhuoneessa.

– Isä totesi kujeilevaan tyyliinsä, että kyllä tyttö sen verran hyvin pelasi – anna mennä vaan.

Appivanhempansa Antti tapasi Kaijan kotitilalla Pohjois-Karjalan Rääkkylässä. Saunassa vävykokelas astui laudelankun halki. Järvellä hän riuhtoi näyttämisen halussaan airon poikki.

Appi tuumasi lempeästi, että ”tälle pojalle sattuu ja tapahtuu”.

Elokuussa vastarakastuneet polskivat Vierumäellä.

Vesi oli lämmintä ja tunnelma vielä lämpimämpi. Sitten Kaija kysyi minulta: tehdäänkö lapsi? Olimme seurustelleet kolmisen kuukautta; olin juuri täyttänyt 23 vuotta. Olin niin varma tunteistani, että vastasin heti myöntävästi.

Odotuksesta tulisi pitkä, mutta vuodet olisivat onnellisia.

Pari meni naimisiin 11. marraskuuta 2011 Hyvinkään maistraatissa. Keväällä vantaalaisesta oli tullut kansanedustaja.

Vantaan Pyhän Laurin kirkossa heidät vihki pastori Tuula Lappveteläinen. Hänen puoleensa Antti kääntyisi elämänsä suurimman hädän hetkellä.

Lohdun sanat

Sairaalassa selvisi, että Kaija oli saanut tulehduksen, joka oli levinnyt kohtuun ja lapsiveteen ja surmannut lapsen. Tulehduksen aiheuttaja ei koskaan selvinnyt.

– Harvinainen juttu. Erittäin huonoa tuuria. Kaiken piti olla kunnossa. Näin ne lääkärit sanoivat.

Menetystä ei pystynyt oikein ymmärtämään eikä hyväksymään.

– Kätilöopiston henkilökunta hoiti meitä hirveän hienosti. He kysyivät, järjestettäisiinkö pojalle siunaustilaisuus Meilahden kappelissa. Tietysti halusimme siunauksen, Lindtman kertoo.

Kappelissa pappi lohdutti, että vielä koittaisi hetki, jolloin äiti, isä ja poika saisivat olla yhdessä.

– Minulle nousi ajatus, että vaikka olin menettänyt pojan, olin kuitenkin tullut isäksi. Myöhemmin kohtaisimme. Se oli viimeinen sykäys, Lindtman sanoo.

Kotimatkalla Lindtman soitti Lappveteläiselle: hän halusi liittyä kirkkoon ja Tikkurilan seurakuntaan.

Poika sai viimeisen leposijansa Honkanummen lapsilehdossa. Ajatus jälleen näkemisestä kantoi vaikeimman yli.

Toisen kerran Antti ei enää uskonut isäksi tulevansa.

– Tiedettiin tietysti, että kellokin käy. Aika vähän oli toivoa, että raskaus voisi uudelleen onnistua.

Lehdissä ja politiikan juorukerhoissa epäiltiin, että Lindtman oli liittynyt kirkkoon, koska pyrkisi demareiden puheenjohtajaksi Lahden puoluekokouksessa helmikuussa 2017.

Se sattui.

Hän ei asettunut edes ehdolle.

Tyttö sylissä

Lääkäreiltä tuli lohdullinen viesti, että Kaija oli toipunut komplikaatioista täysin. Ei Lindtman sitä oikein osaa selittää, mistä kumpusi voima yrittää lasta vielä kerran.

Puoluekokouksen aikoihin tapahtui ihme – ja yhdeksän kuukautta myöhemmin, tiistaina 21. marraskuuta 2017 kätilö ojensi Naistenklinikalla Lindtmanin syliin vastasyntyneen tytön.

Isä ujutti vauvan paitansa sisälle rintaansa vasten ja tunsi sydämen sykkeen.

– Se oli minun tähänastisen elämäni onnellisin päivä: sanoinkuvaamaton sekoitus onnellisuutta ja helpotusta. Olin etukäteen päättänyt, että jos kaikki menee hyvin, todella nautin ja otan kaiken irti. Olin Naistenklinikalla se aktiivinen isä, Lindtman herkistyy.

Nyt kyyneleet ovat onnen kyyneleitä.

Lindtmanin silmät tuikkivat, kun hän puhuu Kaijasta ja tyttärestään.

Naistenklinikalla hän päivitti Facebookia lyhyen kaavan mukaan: ”Pieni on elämän alku, suuri on vanhempien onni. Tyttö tuli, 3440g/50cm. Kaikki hyvin. Elämä on tässä ja nyt.”

Harva tiesi, mitä kätkeytyi hetkessä elämisen korostamisen taakse.

Kasteessa tytär sai nimen Sofie Lindtman.

Jälki ihmiseen

Aika keväästä 2016 marraskuulle 2017 muutti Lindtmania ihmisenä.

– Siihen jaksoon saattoivat mahtua kaikki tunteet, mitä ihminen voi elämänsä aikana kokea: synkimmät yöt ja kirkkaimmat päivät.

Politiikan tyrskyt eivät enää keikuta samalla tavalla.

– Politiikkaa tehdään täydestä sydämestä ja täydellä tunteella. Kokemukseni ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet siihen, että pystyn isoja ja vaikeitakin asioita käsittelemään vakaasti ja tyynesti, Lindtman arvelee.

Eniten perspektiiviä on tuonut Sofien kasvun seuraaminen.

– Elämääni tuli niin paljon muutakin. Työelämä asettuu silloin toiseen perspektiiviin.

Vanhempien ero

Syyslomaa tytär viettää Lindtmanin Eija-äidin hoteissa. Julkisuudessa Lindtmanin äitisuhde on jäänyt vähälle huomiolle, kun on kyselty niin paljon kasvamisesta Jouko-isän kanssa.

Lindtmanin ensimmäisiä lapsuusmuistoja on vanhempien ero. Sen syistä hän ei ole kysellyt.

– Se on vanhempieni asia. Kaisa-sisko lähti äidin mukaan, ja he muuttivat Hakunilaan Säkäkujalle. Minä jäin asumaan isän kanssa Havukoskelle, mutta olin joka toinen viikonloppu äidillä. Ei äiti mihinkään elämästäni kadonnut. Hän oli koko ajan siinä läsnä ja lähellä, Lindtman kertoo.

Hakunilassa oli lauantaisin siivouspäivä.

– Äitini pitää paikat aina tiptopissa. Se ei kyllä ole periytynyt. Isä ja äiti ovat tässä suhteessa erilaisia.

Kotiviiniä

Isältään Lindtman kokee oppineensa verbaalista kiteyttämisen taitoa.

Kun hän hoiperteli peruskoulun päättäjäisbileistä kotiin – juotuaan ensikännit kotiviinistä – Jokke-isä todisti kasvattajan taitonsa.

– Hän varmasti näki, että nyt on poika vetänyt kännit. Hän ei ruvennut siinä saarnaamaan vaan tarkkaili tilannetta. Menin yläkertaan. Kun painoin pään tyynyyn, alkoi maailma pyöriä. Menin vessaan, ja isä tietenkin kuuli sieltä alhaalta, mitä tapahtui.

Antti, Jokke ja isän silloinen puoliso Annukka asuivat omakotitalossa Rekolassa. Isä käveli portaat ylös.

– Nyt tiedät poika rajasi, isä virkkoi.

Lindtman kiittelee sitä, että isä toivotti aina tervetulleeksi kotiin. Jokke kasvatti poikaansa kiteytyksillä.

– Sen jälkeen poika tiesi rajansa. Se hetki kertoo faijan tavasta olla huikean hieno isä, Antti sanoo.

Suojelusenkeli matkassa

Suhde omaan tyttäreen lujittui entisestään, kun isä joutui kiidättämään lapsensa Uuden lastensairaalan ensiapuun.

Mandin syntymäpäiviä juhlistettiin elokuussa 2019 Helsingissä ravintola Mestaritallissa.

Taaperoikäinen Sofie naposteli maissinaksuja. Isän jälkiruoassa oli pistaasitahnaa. Hän kastoi naksun siihen.

Tytön kasvot alkoivat punertaa. Isä yritti viilentää niitä vedellä vessassa. Kaulalle kohosi paukamia. Huulet ja silmäluomet turposivat.

– Vaistomaisesti tiesin, että nyt on tullut jokin allergiareaktio.

Isä kaappasi tytön syliinsä, otti Kaijan mukaansa ja ajoi sairaalan oville. Aulassa hän huusi, että nyt on paha tilanne. Ensiapuhuone täyttyi nopeasti lääkäreistä ja hoitajista.

Tytär oksensi. Letkuja ilmestyi paljon.

– Joku huusi, että vanhemmat ulos, isä muistaa.

– Vaikka tiesin, että hän on hyvissä käsissä, ajattelin, että tätä ei enää voi käydä läpi kaikkien niiden kokemusten jälkeen. Se oli hetki, jolloin olen elämässäni eniten pelännyt.

Tunnit kuluivat. Lindtman ei muista, kuinka kauan he istuivat aulassa. Lopulta hoitaja ilmestyi Sofie-sylissään.

Kaikki oli hyvin.

Anafylaktinen shokki olisi voinut aiheuttaa sydämen pysähtymisen verenpaineen romahtaessa. Sofie oli allerginen pistaasi- ja cashewpähkinöille.

Lindtman kokee, että suojelusenkeli kulki heidän matkassaan.

– Kyllä siinä oli varjelusta, että näin tapahtui täällä, todella lähellä sairaalaa, eikä Längelmäen mökillä.

Rakkauden salaisuus

Olemme tulleet Taivallahden rantaan, missä tapaturma sattui. Lindtman pohtii, että jokainen meistä on kokemustensa summa, eikä niitä pidä paeta.

Merestä on tullut perheelle rakas miljöö. Isä on hankkinut veneenkin.

– Elämästä ja ajasta läheisten ja lapsien kanssa kannattaa nauttia tässä ja nyt.

Ilot ja surut ovat vahvistaneet suhdetta Kaijaan.

– Rakkauden ja avioliiton salaisuus on se, että haluat olla oikea toiselle. Me haluamme olla toisillemme oikeat. Hän oli juuri se, joka piti toivon liekkiä yllä.

Olet saattanut jäädä paitsi