Voice of Freedom Повна версія

Antti Lindtman vaatii vastauksia Häkkäsen kohumatkasta – Hallituksen linja ”aivan sekaisin”

· Politics

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo Iltalehdelle, ettei puolue ole vielä lähdössä mukaan vihreiden esittämään epäluottamuslauseeseen puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok). Päätös tehdään harkinnan jälkeen.

Tapaus liittyy puolustusministeri Häkkäsen vierailuun syyskuussa Libanonissa ja Israelissa, jossa hän tapasi maan puolustusministerin Israel Katzin. Vihreiden puheenjohtaja on vaatinut hallitukselta vastausta siihen, oliko tapaamisesta linjattu koko hallituksen kesken.

Vihreiden esittämään epäluottamukseen on ilmoittautunut mukaan vasemmistoliitto. SDP sen sijaan haluaa Häkkäseltä lisäselvityksen matkasta, Lindtman sanoo Iltalehdelle.

– Haluamme ministeri Häkkäseltä eduskunnalle perusteellisen selvityksen tästä matkasta, ja sen lisäksi me arvioimme tätä osana koko hallituksen Lähi-idän politiikkaa ja näiden pohjalta teemme arvion Häkkäsen luottamuksesta.

Lindtmanin mukaan tapauksessa on auki useita kysymyksiä.

– Oliko koko hallitus tämän Häkkäsen matkan ja näiden tapaamisten takana? Oliko niistä sovittu? Lindtman listaa.

– Minkälaisia keskusteluja ja minkä kaikkien tahojen kanssa siellä on käyty? Onko Suomen kanta kahden valtion malliin ja Israelin julmaan toimintaan näillä palestiinalaisalueilla ollut esillä? hän jatkaa.

”Aivan sekaisin”

Lindtman haluaa myös tietää, miksi Häkkänen ei ole ottanut kantaa ulkoministeri Elina Valtosen (kok) allekirjoittamaan kahdentoista maan kannanottoon, jossa todetaan Israelin hallituksen toimien Länsirannalla heikentävän kahden valtion ratkaisun edellytyksiä ja jossa tuetaan kaupparajoituksia kansainvälisen oikeuden vastaisista siirtokunnista tuleville tuotteille.

– Tätä on väistämätöntä arvioida osana tätä koko hallituksen Lähi-idän politiikkaa, joka näyttää olevan kyllä aivan sekaisin, Lindtman sanoo.

SDP:n puheenjohtaja ihmettelee myös sitä, että kannanoton allekirjoittamisen jälkeen perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit irtisanoutuivat ulkoministeriön linjasta.

– Ja hetki tämän jälkeen puolustusministeri lähtee Israeliin, jossa nyt on ollut myöskin epäselvää, että onko tämä ollut matkan päätarkoitus vai oliko päätarkoitus mennä Libanoniin, Lindtman hämmästelee.

– Tämän lisäksi Häkkänen vaikenee molemmilla kotimaisilla ja mitä ilmeisemmin myös englanniksi siitä, että onko hän tämän ulkoministeriön kannanoton takana vai onko hän tässä samalla linjalla kuin perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit.

Tarkoitus epäselvä

Samalla Lindtman ihmettelee ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps) päätöstä lakkauttaa palestiinalaisia auttavan UNRWA-järjestön rahoitus sopimuksen loppuun, vaikka samaan aikaan Suomen linja on ollut Lindtmanin mukaan se, että EU:n on tuettava järjestön toimintaedellytyksiä.

Lindtmanin mukaan on selvää, että Suomi tarvitsee SDP:n hallituskaudella tilaaman israelilaisen ilmapuolustusjärjestelmän. Epäselvää on hänen mielestään se, oliko toimituksessa jotain riskejä.

– Oliko jotain riskejä tämän toimituksen peruuntumisesta, mistä ainakaan meillä ei ole ollut tietoa, jonka takia nyt sitten kerrotaan, että tämä tapaaminen oli välttämätön? Jos sellaisia oli, ne pitää voida kertoa ja tuoda esiin.

Lindtmanin mielestä hallituksen koko Lähi-idän-politiikka on ”täysin hajallaan”.

– Sukset sojottavat vähintään neljään eri suuntaan.