Armoton leikkuri iskee Liigaan – Vetomarkkinat ennustavat tämän jätin olevan vaarassa
Päivän kiinnostavin peli
Liigan superkausi käynnistyy tänään. Asetelma on avatun kilpailun ansiosta erikoinen, sillä lähtökohtaisesti suurin mielenkiinto kohdistuu runkosarjassa sinne häntäpäähän kärjen sijaan.
Runkosarjan kolme viimeistä joukkuetta putoaa suoraan ensi kaudeksi perustettavaan B-liigaan. Joukkueiden alustavien voimasuhteiden (kauden mittaan nähdään todennäköisesti uhkarohkeitakin pelaajahankintoja) perusteella yksi jättiläinen on todellisessa vaarassa lähteä sarjaporrasta alemmas. Kyseessä on jo viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt TPS.
Joukkue hankki täksi kaudeksi kokeneita sotaratsuja tyyliin Otto Paajanen, Lars Bryggman ja Niklas Friman. Itse en silti v�älttämättä pidä TPS:aa vahvistuneena.
Lisäksi ykkös- ja kakkosmaalivahtien jo kauden alussa olevat loukkaantumishuolet ovat erittäin huono asia. Veikkauksen mestaruuskertoimien perusteella TPS on sarjan neljänneksi heikoin ryhmä. Itse rankkaan sen jopa putoajien joukkoon. Muita erittäin uhanalaisia joukkueita ovat Jukurit sekä Sport.
Mestaruustaistosta Tapparaa tuskin saa tällä(kään) kaudella pudotettua pois millään. Sen mestaruuskerroin onkin matalin.
Itse nostan kärkeen myös pelaajamenetyksistä huolimatta sekä KooKoon että SaiPan. Kummallakin on niin vahva pelillinen ja valmennuksellinen jatkumo, että aukot paikkautuvat automaattisesti ainakin osittain.
JYP on vahvistunut edelleen ja avainpelaajien pysyessä terveenä joukkue hyvin todennäköisesti parantaa viime kauden sijoitustaan.
Lukko puolestaan vaikuttaa yliarvostetulta. Valmentaja Tomi Lämsän pudotuspelien epäonnistujan leima ja karma vaikuttaa tälläkin kaudella ihan varmasti joukkueen pelaamiseen ratkaisuotteluissa. Myös itse valmentamisen tai vaatimustason riittämistä sopii epäillä. Itse en pidä raumalaisia nelossuosikkeina.
Hurjan materiaalin ostaneen Jokerien mielenkiintoisin kysymys saattaa sittenkin olla, että missä vaiheessa Tomek Valtonen korvataan päävalmentajan paikalta.
Tilastopala
Palstan pitäjän liigaranking ja Veikkauksen mestaruuskertoimet
1. KooKoo 19,00
2. Tappara 3,25
3. JYP 12,50
4. SaiPa 32,00
---
5. Kärpät 20,00
6. Ilves 8,20
7. HIFK 11,70
8. Jokerit 13,50
9. Ässät 48,00
10. Lukko 12,10
11. KalPa 19,00
12. K-Espoo 23,00
---
13. HPK 32,00
14. Pelicans 46,00
---
15. TPS 46,00
16. Sport 160,00
17. Jukurit 300,00
Päivän paras vetovihje
Liigan avauskierroksen parhaat pelikohteet löytyvät Jukurit–HPK- ja K-Espoo–Kalpa-otteluiden vierasmenestyksistä.
HPK on vakuutellut otteillaan kauden alla pelatuissa valmistavissa otteluissa. Vaikka painepelit ovat aina eri asia, on HPK:n ja Jukurien tasoero lähtökohtaisesti sen verran suuri, että Kerhon kuuluisi olla ottelussa kertoimiaan selkeämpi suosikki vieraissakin.
Kiekko-Espoo–KalPa-ottelussa taas Espoo on aivan oikein asetettu suosikiksi, mutta noin suuri sen suosikkiaseman ei kuitenkaan kuuluisi olla. KalPa on tässä melko puhdas kerroinhaku 3,20-tarjouksellaan. Oma arvioni sen voitolle on 33%.
Kummatkin kohteet olisivat mielenkiintoisempia "tasapeli ei vetoa" - pelimuodossa, mutta jostain syystä Veikkaus ei ainakaan avauskierroksella sellaista tarjoa. Tästä ja avauksen normaalia suuremmasta analyysiriskistä johtuen näihin molempiin vain puolen yksikön panos. Ottelut alkavat kello 18.30.
Päivän pelit:
Jukurit–HPK 2 (kerroin 2,44)
Kiekko-Espoo–KalPa 2 (kerroin 3,20)
Päivän pelien vuoden kokonaissaldo: 79/121/118%