Voice of Freedom Повна версія

Artistitulokas Lounaonline keräsi miljoonia kuuntelukertoja ilman levy-yhtiötä: ”Päätän itse, mitä teen”

· Culture

Louna Kukkonen haluaa myös päästää naiset irti häkistä, johon heidät on popkulttuurissa laitettu.

Lounaonlinen eli Louna Kukkosen, 24, katse on tuima ja määrätietoinen. Hänellä on selkeä visio, millainen artisti hän haluaa olla.

Tärkeintä on se, että kukaan ei tule sanomaan hänelle, mitä hänen pitäisi olla.

Lounaonline on omakustanneartisti, joka julkaisee musiikkia isojen levy-yhtiöiden ulkopuolella. Suomessa ei artistin mukaan ole totuttu siihen, että itsenäisesti voisi pärjätä hyvin.

Lounaonline on osoittanut oletuksen vääräksi. Tulokasartistin kappaleet, kuten Motion, ovat nousseet Suomen Spotifyn kuunnelluimpien joukkoon ja keränneet miljoonia kuuntelukertoja.

Nyt hän esiintyy Suomen isoimmilla festareilla kuten viikonloppuna Ruisrockissa. Myöhemmin kesällä ovat tiedossa muut isot esiintymislavat muun muassa Ilosaarirockissa, Flow Festivalilla ja Blockfesteillä.

Kontiolahdelta Pohjois-Karjalasta lähtöisin oleva Lounaonline yhdistää musiikissaan räppiä ja poppia rujosti mutta samaan aikaan kuulaasti. Se on jotain uutta.

Kukkonen haluaa artistina haastaa levy-yhtiöiden päätäntävallan siitä, minkälaisia artistien ja menestyvän musiikin pitäisi olla.

Hän haluaa myös määritellä uudelleen, miten naiset nähdään yhteiskunnassa. Se ei saa hänen mielestään olla ainoastaan miesten käsissä.

– Naisena ei tarvitse aina olla kiltti, miellyttää muita ja kantaa muiden ihmisten tunnetaakkoja, Kukkonen lataa.

Inhimillistä ja kokeellista musiikkia

Kukkonen edustaa Z-sukupolvea eli vuosina 1997–2012 syntyneitä. Silloin on kasvettu netin ja älypuhelimien maailmassa. Samaan aikaan heille on ollut helppoa puhua avoimesti ihmisoikeuksista ja mielenterveysongelmista.

Kukkosen mukaan nyt on kuitenkin tultu murroskohtaan. Nuorta sukupolvea turhauttaa se, mitä yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuu.

– Asioille ei voi tehdä mitään. Katsomme vain vierestä.

Vastareaktio ei ole kuitenkaan radikaalia mielenilmausta – päinvastoin.

Kukkosen mukaan nuoret jakavat netissä paljon henkilökohtaisia asioita. Kerrotaan todellisuudesta, joka on rehellistä ja haavoittuvaa.

Maailman myllerrys kuuluu myös nuorten tekemässä musiikissa. Suomessa on ollut pitkään räpin valtakausi, mutta Kukkosen mukaan tällä hetkellä tehdään moniulotteisempaa musiikkia, jossa yhdistyvät eri genret.

– Myös popissa kaikki on ollut kiillotettua ja kaunisteltua. Nyt haetaan inhimillisempää kosketusta. Kaikki on leikittelevämpää ja kokeilevampaa.

Kukkosen mukaan levy-yhtiöt ovat pystyneet jo liian pitkään määrittelemään, minkälainen musiikki on trendikästä ja minkälaista musiikkia enemmistö kuuntelee.

Levy-yhtiöillä on ollut myös ote artisteihin, sillä ne ovat voineet esimerkiksi kustantaa studion äänityksiin. Kukkosen mukaan näin ei enää ole, sillä kaiken voi tehdä omakustanteisesti.

Tämän takia Kukkonen julkaisee musiikkinsa itse. Hänellä on kaikki päätäntävalta tekemisiinsä.

– Kukaan ei ole sanomassa, miten saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.

Naiset on pistetty häkkiin

Kukkosen mukaan naiset on nähty yksiulotteisina kautta populaarikulttuurin historian. Elokuvissa ja musiikissa on nähty seksualisoitu hahmo, joka on rakennettu miesten tarpeiden ympärille. Kliseisimmistä lienee James Bond -tyttö.

– Miehet ovat tehneet naisesta pikku häkkieläimen, mitä voi vain katsella. Se on vitsin tylsää. Siinä on vain tietyt rajat, minkä sisällä liikkua.

Artistia vihastuttaa se, että popmusiikkia – ja etenkin naislaulajien musiikkia – on markkinoitu kauneus edellä.

– Naisartistin pitää osata laulaa ja tanssia. Pitää olla aina hyväkuntoinen, niin että vatsalihakset näkyvät ja on iso perse, Kukkonen puuskahtaa.

Kukkosen mukaan samalla jää varjoon se, kirjoittaako naisartisti musiikkinsa tai tuottaako hän sen itse. Hänen mielestään levy-yhtiöt eivät ole tähän asti pystyneet tarjoamaan naisille muuta kuin perinteisiä poptähden malleja.

Samaan hengenvetoon Kukkonen sanoo, että hänen mielestään myös perinteisille naispoppareille on paikkansa.

Hän itse haluaa kuitenkin ravistella vanhoja malleja.

– Voin muuttaa asiaa siten, että päätän, mitä teen ja mietin, mikä tuntuu hyvältä. Sillä tavalla voin olla esimerkkinä muille.

Lounaonline kertoo alla olevalla videolla, kuinka hän haluaa määritellä naiseutta uudelleen:

Neurokirjosta apua musiikin tekemiseen

Kukkonen kertoo avoimesti neurokirjostaan. Se näkyy hänen arjessaan niin, että hän kuormittuu nopeasti. Heti keikan jälkeen hänen on päästävä kotiin nukkumaan.

Lounaonline kertoi neurokirjostaan YleX:n haastattelussa:

Lyhyet: Louna0nline kertoo neurokirjostaan

Artisti näkee asiassa myös positiivisen puolen. Musiikkia tehdessään Kukkonen keskittyy omien sanojensa mukaan pitkään ja järkkymättömästi. Muissa töissä se ei välttämättä onnistuisi.

Kukkosen mukaan luovalta alalta löytyy paljon ihmisiä, joilla on samankaltaisia neuropsykiatrisia eli nepsy-haasteita. Niitä ovat muun muassa ADHD, Touretten oireyhtymä tai kehityksellinen kielihäiriö.

Kaiken kaikkiaan nepsy-aikuisia on väestöstä jopa 15-20 prosenttia.

Autismikirjolla olevat ihmiset ovat olleet esillä Ylen dokumentaarisessa reality-sarjassa Kirjolla. Kukkosen mukaan neurokirjon ihmiset ovat silti edelleen näkymättömissä.

– Ihmisillä on käsitys, että heidät voi tunnistaa erittäin helposti, vaikka he ovat kaikki piilossa.

Kukkosen mielestä monilla on edelleen myös vääränlaisia mielikuvia nepsy-ihmisistä.

– Esimerkiksi autisteista on käsitys, että he ovat tyhmiä tai että heidän älykkyysosamääränsä olisi pienempi.

Kukkonen haluaakin puhua omista kokemuksistaan, jotta ihmisten käsitykset muuttuisivat.