Voice of Freedom Повна версія

Arvi Lind oli kameroiden takana todellinen showmies – ”Kaikkea ei voi lehteen kertoa”

· Sport

Toimittaja Arto Nyberg kuuli entisen kollegansa ja pelikaverinsa Arvi Lindin kuolemasta sunnuntai-iltana kotonaan.

– Olihan se yllättävä ja masentava uutinen. Viimeksi kun näin Arvin, hän oli vielä kunnossa, Nyberg kertoo.

Hän tapasi Lindin edellisen kerran noin vuosi sitten. Ensimmäisen kerran herrat tapasivat toisensa Ylellä vuonna 1997. Yhteinen harrastus löytyi 2005–2006, kun Nyberg liittyi Lindin edustamaan raittius- ja urheiluseura Zoomiin.

– Arvihan pelasi siellä sekä jalkapalloa että jääkiekkoa. Hän oli molemmissa viiltävä oikea pakki, Nyberg kertoo.

Jääkiekkoa Lind pystyi pelaamaan pidempään, mutta sekin loppui viitisen vuotta sitten.

– Paikat alkoivat olla kahdeksankymppisenä siinä kunnossa, ettei lätkä enää sujunut niin hyvin kuin Arvi olisi halunnut.

Koppipelaaja

Lind liittyi Zoomiin jo vuonna 1968. Hänestä tuli seuralegenda, jonka tarinoita kerrotaan edelleen pukukopissa uusille sukupolville.

– Arvi oli armoton jutunheittäjä, joka piti aina koppihuumoria yllä. Hän oli ihan ylivoimainen siinä, Nyberg kertoo.

Lindin tarinoissa esiintyi kuulemma usein Burman-niminen henkilö, jonka kirjoitusasusta ja oikeustoimikelpoisuudesta Nyberg ei ole ihan varma.

– Arvin tarinoissa hänelle aina sattui ja tapahtui kaikenlaista Lauritsalassa. Niitä juttuja kerrotaan edelleen Zoomin pukukopissa.

Showmies

Moni muistaa Lindin Ylen uutisista asiallisena herrana, jota kutsuttiin Suomen luotettavimmaksi mieheksi. Nybergin mukaan Lind oli ”suomen kielen rakastaja”, joka piti kielen puhtaudesta kiinni.

– Arvihan oli jossain tällaisessa Suomen kielen lautakunnassakin aikoinaan mukana, mutta toisaalta hän oli myös vapaamielinen ja ymmärsi kielen kehittymisen.

Vapaa-ajalla Lindistä kuoriutui Zoomin tapahtumissa todellinen showmies.

– Arvi osasi aina ottaa yleisönsä, minne ikinä hän Zoomin kanssa menikään pelaamaan. Hän löysi aina kavereita kentän ulkopuolelta.

Tarinoiden mukaan meno oli varsin värikästä erityisesti 70-luvulla.

– He saattoivat vuokrata yhden kokonaisen junanvaunun, jolla he menivät jonnekin Seinäjoelle. Siellä oli mukana Spede Pasanen, Ere Kokkonen ja Vesa-Matti Loiri. Ne tarinat ovat ihan huimia, Nyberg naureskelee.

– Mutta ihan kaikkia juttuja ei voi lehteen kertoa.

”Ympyrä sulkeutuu”

Urheilu oli aina iso osa Lindin perheen elämää. Hänen poikansa Juha Lind pelasi NHL:ssä ja voitti Leijonissa kaksi MM-hopeaa, yhden MM-pronssin ja olympiapronssia.

Arvi Lindin lapsenlapsista Onni Lind, 21, pelaa nykyään Pelicansissa.

– Tässä on ollut sikäli miellyttävä ”ympyrä sulkeutuu” -ilmiö, että pojanpojat pelaavat jääkiekkoa ja jalkapalloa ja vaari on kelvannut kuljetuksiin! Lind muisteli Iltalehden haastattelussa vuonna 2016.

– Pelikavereina he ovat minulle jo liian hyviä, Lind naureskeli kuitenkin jo tuolloin.

Lindin oma suosikkiseura oli Lappeenrannan SaiPa, joka muisti uutisankkuria sosiaalisessa mediassa suru-uutisen jälkeen.

– SaiPa ottaa osaa Arvi Lindin poismenoon. SaiPassakin pelannut entinen uutistenlukija oli 85-vuotias kuollessaan. Otamme osaa omaisten suruun, SaiPa tiedotti.

Päivityksen yhteydessä seura julkaisi kuvan SaiPan 70-vuotisjuhlagaalasta, jossa Lindille ojennettiin SaiPan pelipaita, jonka selkämyksessä oli numero 70 ja nimi Lind.

Jos kuva ei näy laitteellasi, voit katsoa sen täältä.