Pääuutiset

Asiantuntija HS:lle: Suomi saattoi mokata nikotiinipusseissa

Asiantuntija HS:lle: Suomi saattoi mokata nikotiinipusseissa

Pelkistetyt nikotiinipussikiekot eivät näytä epähoukuttelevilta, arvioi Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän vanhempi yliopistolehtori Markus Joutsela Helsingin Sanomille.

Kiekkojen ulkonäkö muuttui lakimuutoksen myötä. Ennen kiekoissa näkyi eri värejä ja fontteja. Nykyään kiekot ovat pelkistettyjä ja niiden pitää olla ruskeanvihreitä.

Joutsela on tutkinut, millä tavoin pakkaukset vaikuttavat käyttäjäkokemuksiin. Hän kertoo HS:lle, että tuote saattaa muuttua premium-tuotteen näköiseksi, jos siitä poistetaan kaikki ylimääräinen.

– On kiinnostavaa, että se tavallaan kääntyy itseään vastaan, Joutsela sanoo HS:lle.

– Kaikista koomisinta on, että yhtäkkiä maailman rumimmaksi kutsuttu väri voi yhdessä pelkistetyn muodon ja typografian kanssa muodostaa kokonaisuuden, joka näyttääkin design-esineeltä. Eikä siihen välttämättä ole edes pyritty.

Yliopistonlehtori huomauttaa HS:lle, että esimerkiksi teknologiayhtiö Apple luottaa riisuttuun muotoiluun.

Kiekkojen ulkoasu ei tarkoita automaattisesti Joutselan mukaan sääntelyn epäonnistumista. Hän huomauttaa HS:lle, että sääntely vähentää brändien erottuvuutta.

Jos kiekoista haluttaisiin tehdä vähemmän houkuttelevia, pitäisi muuttaa muutakin kuin ulkonäköä, Joutsela sanoo HS:lle. Niistä pitäisi esimerkiksi tehdä tahmeita. Sellaista sääntelyä Joutsela pitää HS:n mukaan liki mahdottomana.

Lakimuutos ei koskenut pelkästään kiekkojen ulkonäköä vaan myös esimerkiksi etämyyntiä. Lisäksi laki esimerkiksi kieltää nikotiinipussien käytön kouluissa, päiväkodeissa ja leikkikentillä.

Laissa määritettiin myös muun muassa siitä, kuinka paljon pusseissa saa olla nikotiinia ja kuinka paljon ne saavat painaa. Nykyään nikotiinipussissa saa olla enintään 16,6 milligrammaa nikotiinia grammaa kohden. Yksittäinen pussi saa painaa enintään gramman. Myös pussien makuja on rajoitettu.

Olet saattanut jäädä paitsi