Voice of Freedom Повна версія

Baltia pyytää EU:lta välittömästi 500 miljoonaa euroa droonipuolustukseen – Salainen kirje Brysseliin

· Politics

Viro, Latvia ja Liettua pyytävät EU-komissiolta välittömästi 500 miljoonaa euroa Baltian droonipuolustuksen vahvistamiseen.

Maat lähettivät asiasta maanantaina kirjeen EU-komissiolle. Kirjeen ovat allekirjoittaneet Viron puolustusministeri Martin Herem, Latvian puolustusministeri Raivis Melnis ja Liettuan puolustusministeri Robertas Kaunas.

Asiasta kertovat Iltalehdelle ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteet, jotka ovat nähneet kirjeen.

Kirjeen lähettämisestä ei kerrottu julkisuuteen.

Viro, Latvia ja Liettua pyytävät EU-komissiolta nopeasti lisätukea puolustuksensa vahvistamiseen, koska Venäjän muodostama uhka on kasvanut viime kuukausien aikana.

Lähteiden mukaan EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on saanut kirjeen.

Virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset odottavat EU-komissiolta myöntävää vastausta muutamassa viikossa.

Maiden toiveena on, että EU pystyisi antamaan lisärahoitusta alueen droonipuolustukseen jo vuoden 2026 kuluessa. Droonipuolustuksen vahvistamisella on lähteiden mukaan kiire, koska sitä pidetään mahdollisena, että Venäjä yrittää testata Naton 5. artiklaa tekemällä drooni-iskuja Naton itäistä sivustaa vastaan.

Viro, Latvia ja Liettua ovat monissa Naton uhka-arvioissa maita, joihin Venäjän-uhka saattaa konkreettisimmin kohdistua.