Bild: Saksan päävalmentaja saamassa potkut – Hurja nimi tulossa tilalle
Saksa koki valtavan pettymyksen jalkapallon MM-kisoissa, kun se hävisi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Paraguaylle.
Saksaa pidettiin monissa papereissa jopa potentiaalisena mestariehdokkaana.
Nopea MM-putoaminen on käynnistänyt melkoisen myrskyn joukkueen kotimaassa Saksassa.
Bild-lehden mukaan Saksan maajoukkueen päävalmentaja Julian Nagelsmann on saamassa potkut tehtävästään.
Bildin mukaan Saksan maajoukkueen johtokunta kuulee vielä Nagelsmannia, jonka on tarkoitus antaa selvitys siitä, minkä takia Saksa koki yllätystappion Paraguaylle MM-pudotuspeliottelussa.
Nagelsmannin nykyinen sopimus ulottuu vuoteen 2028 saakka. Mikäli kontrahti puretaan nyt, Nagelsmann saa erorahaa seitsemän miljoonaa euroa.
Entäpä hänen korvaajansa? Bild lyö pöytään hurjan nimen:
– Hyviä uutisia: Jürgen Klopp on osoittanut halukkuuttaan tehtävään, mikäli Saksa tarvitsee häntä kiperästi, Bild kertoo.
Huhujen mukaan Saksan jalkapalloliitto saattaisi harkita myös Itävallan päävalmentajaa Ralf Rangnickiä, mikäli Klopp-kuvio ei jostain syystä toteutuisi. Sen sijaan Manchester Citystä vapautunut Pep Guardiola ei ole Bildin mukaan kiinnostunut siirtymään Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi.
Bildin mukaan ”kaikki merkit” viittaavat siihen, että Klopp on syksyllä Saksan peräsimessä, kun maajoukkue pelaa seuraavat maaottelunsa.
Klopp, 59, johdatti englantilaisseura Liverpoolin menestyksen tielle 2010-luvun loppuvaiheilla ja 2020-luvun alkuvaiheilla. Kloppin luotsaama Liverpool voitti muun muassa Mestarien liigan (2018–2019) ja Valioliigan (2019–2020).
Klopp toimii tällä hetkellä energiajuomayhtiö Red Bullin kansainvälisenä jalkapallojohtajana.