Voice of Freedom Повна версія

BMW-mies ei vastannut Parkkipaten kirjeisiin – Hankki itselleen yli 6 000 euron laskut

· Main news

Pysäköinninvalvontafirma Parkkipate totesi oululaisen taloyhtiön alueella, että pihalle oli pysäköity luvanvastaisesti iäkäs BMW. Se kuuluu viisikymppiselle pirkanmaalaiselle miehelle.

Parkkipate lähetti omistajalle pysäköinninvalvontamaksun. Mies ei tähän reagoinut, joten asia siirtyi Parkkipaten käyttämälle perintätoimisto Uuvalle.

Mies sai kaikkiaan kolme vaatimuskirjettä, muttei vastannut niihin.

Lopulta Parkkipate nosti miestä vastaan kanteen käräjäoikeudessa vaatien alkuperäistä valvontamaksua ja omia sekä Uuvan oikeuskuluja, joiden kulujen kokonaissumma on 695 euroa.

Parkkipate luopui

Tässä vaiheessa BMW-mies heräsi. Hän ilmoitti vastustavansa kannetta ja kertoi, ettei ollut pysäköinyt autoaan oululaistalon pihaan.

Mies ilmoitti vaativansa Parkkipatelta omia oikeudenkäyntikulujaan, jotka ovat yli 4000 euroa.

Miehen vastauksen jälkeen Parkkipate ilmoitti luopuvansa kanteesta. Yhtiön perustelun mukaan ajoneuvon haltija tietää parhaiten sen liikkeistä, joten yhtiöllä ei ole aihetta epäillä hänen kertomustaan.

Parkkipate ilmoitti kuitenkin vaativansa mieheltä oikeudenkäyntikulujaan omasta ja Uuvan puolesta. Yhtiöllä oli ollut perusteltu syy nostaa kanne asian selvittämiseksi, koska ajoneuvon haltija ei ollut vastannut mitään hänelle lähetettyihin vaatimuksiin.

”Tarpeeton oikeudenkäynti”

Pirkanmaan käräjäoikeus jätti siis pääasian sivuun mutta käsitteli Parkkipaten oikeuskuluvaatimukset. Yhtiön mukaan mies aiheutti tarpeettoman oikeudenkäynnin, koska antoi vastauksensa vasta oikeudessa.

Pirkanmaalainen mies oli päinvastaista mieltä. Se, että Parkkipate luopui heti oikeudenkäynnin alussa päävaatimuksestaan mutta vaati kuitenkin oikeuskuluja, paljasti miehen mukaan sen, että yhtiön varsinainen tarkoitus oli rahastaa oikeuskuluilla.

Mies hävisi

Käräjäoikeus ratkaisi riidan Parkkipaten hyväksi.

Oikeuden mukaan yleensä jo kahden postitse lähetetyn kirjeen jälkeen velalliselle siirtyy velvollisuus osoittaa, että jokin seikka on estänyt häntä saamasta kirjettä.

Käräjäoikeuden mukaan vastaaja oli heittäytynyt täysin passiiviseksi, minkä vuoksi Parkkipatella oli ollut peruste nostaa kanne. Näin ollen vastaajan pitää maksaa kantajan oikeuskulut, ja hän saa pitää omat kulunsa vahinkonaan.

Mies valitti Turun hovioikeuteen, mutta turhaan, sillä käräjäoikeuden tuomio pysyi.

Parkkipaten oikeuskulut hovioikeudesta ovat 1 500 euroa eli yhteensä molemmista oikeusasteista 2 195 euroa. Miehen omat kulut ovat yksin käräjäoikeudesta edellä mainitut 4 236 euroa.