Dess Terentjevalla on venäläinen identiteetti, mutta hän ei voisi elää venäläisessä yhteiskunnassa
Suomenvenäläinen Dess Terentjeva luopui Venäjän kansalaisuudesta. Hänen Finlandia-ehdokasromaaninsa kertoo, miksi.
Piruetti näyttää helpolta.
Mutta se on tanssin vaativimpia liikkeitä. Sen tekemiseen tarvitaan voimaa, tasapainoa ja katseen hallintaa.
Dess Terentjeva tekee piruetin.
Ehkä piruetti ei ole kirjailijalle vain tanssia. Ehkä se on myös mielen liike. Tai katse historiaan.
Petroskoissa syntynyt Terentjeva luopui Venäjän kansalaisuudesta pari vuotta sitten.
– Minulla on venäläinen identiteetti, mutta en voisi elää venäläisessä yhteiskunnassa, hän sanoo.
Suomi on 34-vuotiaan kirjailijan ”elämiskieli” ja suomeksi hän on myös kirjoittanut kaikki kirjansa.
Hän oli hyökkääjävaltion lapsi ilman että häneltä oli kysytty halusiko hän sellaiseksi
Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää (WSOY) on Dess Terentjevan seitsemäs romaani. Kirja valittiin kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan keväällä 2022 käynnistää romaanin päähenkilön, Marusja Terentyeva -nimisen kirjailijan vaikeat ajatukset venäläisyydestä. Hän haluaa eroon Venäjän kansalaisuudestaan. Prosessi on piinallinen.
– Todellisuus puuttui peliin. Olin ajatellut kirjaa lähihistoriallisena teoksena. Mutta kun tapahtui jotain niin hirveää, oli välttämätöntä kehystää tarina eri tavalla, kertoo Dess Terentjeva.
Kirjassa kuvataan toistuvia käyntejä Venäjän konsulaatissa. Tiskiä, jonka lasiseinän takaa virkailija esittää ankaria kysymyksiä. Muovitaskuihin pakattuja kaavakkeita. Byrokratiaa. Pelkoa.
Jos ne näkevät sinut, et pääse pois. Jos ne näkevät sinut, ne hakevat sinut ja laittavat vankilaan. Jos ne näkevät sinut, et voi hankkia lasta.
Romaanissa kuvattuun kansalaisuudesta luopumista kuvaavaan prosessiin kirjailija ei ole keksinyt mitään. Kaikki on totta.
Myös tuntemukset, joita kirjailija itse tunsi, ovat totta.
– Niin kauan kuin minulla oli Venäjän kansalaisuus, en tiennyt, uskaltaisinko julkaista tätä kirjaa.
– Mutta vähä vähältä pääsin vapaaksi, puhdistin itseni omituisesta byrokraattisesta kokemuksesta.
”Ihmiset yrittävät muutosta”, täti sanoi. ”Ettei olisi niin salaista. Kohti parempaa elämää, tiedäthän.”
Dess Terentjeva on naimisissa naisen kanssa. Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää on myös kirja venäläisestä sateenkaarihistoriasta.
– Venäjällä ei tallenneta seksuaalivähemmistöjen historiaa, sitä pikemminkin tuhotaan. Halusin itse kerätä sitä talteen ja kirjoittaa romaanin muotoon.
Venäjällä homomiehistä on enemmän tietoa kuin lesboista. Homoja on vangittu ja tapauksista löytyy dokumentteja. Terentjeva löysi Glasgow’n yliopiston tutkijan Francesca Stellan tutkimuksen naisista, jotka ovat Neuvostoliiton aikana olleet suhteessa naisten kanssa. Se auttoi kirjoittamisessa.
Seksuaalivähemmistöt ovat Neuvostoliitossa ja Venäjällä olleet ahtaalla aina ja heidän oikeuksiaan on kavennettu koko ajan.
– En näe vaihtoehtoa olla kirjoittamatta aiheesta. Se on kirjailijuuteni ytimessä. Minulle ei ole maailmaa, jossa olisin olemassa ilman seksuaalivähemmistöjä.
Dess Terentjeva sanoo, että vähemmistöön kuuluminen on vaikuttanut paljon siihen, miten hänen on suhtauduttu ja miten häntä on kohdeltu.
Romaanissa hän kuvaa tilannetta, jossa kansalaisuudesta luopumisprosessiin vaadittava todistus Suomessa solmitusta avioliitosta ei kelpaa, sillä Venäjä ei tunnusta liittoa toisen naisen kanssa.
Onko kirja kannanotto?
– Se ei ehkä ollut ensisijainen pointti. Kirjoittaessa miettii enemmän omaa ja läheisten elämää kuin yhteiskunnallista aspektia, sanoo Terentjeva.
– Mutta kyllähän se väistämättä on. En mahda sille mitään, että näistä aiheista kirjoittamisessa on poliittinen ulottuvuus.
Märän pyykin ja hapankaalin tuoksu, niistä tunnisti kodin.
Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää -romaanissa on kuvauksia perestroikan ajasta, juuri ennen Neuvostoliiton hajoamista.
Kirjassa on opiskelijatyttöjen rakkaustarina. On kiihkoa, lämpöä ja unelmiakin. Ja pelko paljastumisesta.
Kuvaukset opiskelija-asuntolasta ja kodeista, Leningradin ruuhkasta, metrosta, ylväistä rakennuksista ja ruosteisista kylteistä ovat melkein nostalgisia – ”vuorotellen kaunista ja rumaa, vuorotellen toivoa ja kauhua”.
Voiko kaivata sitä, mitä vihaa?
– Tai vihaako niitä asioita, joita kaipaa? vastaa Dess Terentjeva.
– Babuškan samovaari ei ole yhtä kuin sota. Tunteet ovat ristiriitaisia.
Kirjailija sanoo, että on vaikeaa, jos joutuu vihaamaan jotain, mistä on ennen pitänyt tai yhä pitää. Terentjeva kaipaa ihmisiä, joita ei tule maailmantilanteen takia kohtaamaan. Hän kaipaa paikkoja, vaikkapa tiettyä kirjakauppaa.
– Ja voihan elämässä käydä niin, että on ensin rakastanut jotakin ja sitten se kääntyy vihaksi.
Zakroj rot. Oho. Se oli Marusjan venäjänkielinen ääni. Olihan se hengissä.
Dess Terentjeva muutti äitinsä kanssa Suomeen kahdeksanvuotiaana. Hän on valmistunut yliopistosta pääaineenaan kirjallisuustiede.
Suomi on Terentjevan ”kirjoitusäidinkieli”. Mutta hänen kirjoissaan on venäjänkielisiä sanoja, nimiä ja suomenvenäläisiä hahmoja.
– Suomi on ylivoimaisesti vahvin kieleni. Haluan elää täällä ja toivon, ettei täältä tarvitse ikinä lähteä ja teen työni myös samalla kielellä.
Kielen kanssa on tehtävä työtä. Terentjeva kertoo yliopistoajan graduohjaajasta, joka kommentoi opiskelijan kirjoittavan jedikieltä. Tekstin sanajärjestystä pitää korjailla edelleen.
Entä venäjä? Kulmikkaat kyrilliset kirjaimet, leveät ja liudentuneet ällät, soinnilliset ja suhisevat ässät.
Millainen suhde Dess Terentjevalla on venäjään?
– Se on äidinkieleni, se ei tule muuttumaan. Venäjä on tunnekieleni, liikutun helpommin, jos sama asia sanotaan venäjäksi kuin suomeksi tai jollain muulla kielellä.
Lapsena Terentjeva pyrki tarkoituksella oppimaan pois venäjästä, kieltäytyi käyttämästä ja opettelemasta kieltä.
– En ole pienelle itselleni vihainen, koska on selvää, miksi näin tapahtui. Mutta juuri nyt en pysty käymään venäjäksi järkevää aikuisten keskustelua. Se on sääli. Mutta kun olen kielen kanssa tekemisissä, se vyöryy takaisin nopeasti.
Venäläisten kaksoiselämä oli toisenlaista kuin suomenvenäläisten kaksoiselämä.
Suomen kansalainen. Suomenvenäläinen. Mutta kuinka venäläinen?
Dess Terentjeva ei muista taitekohtaa tai hetkeä, jossa hänen identiteettinsä olisi kääntynyt johonkin erityiseen suuntaan.
– Mutta nyt kun käydään sotaa, koen että sitä käydään myös minun nimissäni. En hyväksy sotaa millään tavalla. Mutta miksi nyt juoksisin venäläisyyttäni pakoon, kun minulla on niin paljon tunteita siihen liittyen?
Mediassa venäläisyys on typistynyt sotaan, pakotteisiin, kilpailukieltoihin ja Putiniin. Putiniin ja jälleen Putiniin.
Dess Terentjeva ymmärtää sen. Mutta hän haluaa ajatella tulevaisuutta, esimerkiksi Venäjältä Suomeen muuttaneita lapsia. Kirjailija muistelee itseään lapsena, sitä miten ei ymmärtänyt, miksi häntä vihataan.
– Nuori sukupolvi ymmärtää suomea. He aistivat tunnelmat ja kuulevat, sen miten heistä puhutaan.
Dess Terentjeva toivoo, että myös nämä nuoret ja lapset saavat kasvaa osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
– Jos heitä ”jää irralleen”, he ovat hyvä värväyskohde jollekin muulle taholle.
– Olisi helppoa sanoa, ettei mietitä tätä nyt, irrotetaan tämä ihmisistä, mutta ei niin voi tehdä, sanoo Terentjeva.
Kuinka paljon ulkopuolisuuden kokemus määrittää sinua?
– Varmaan perustavanlaatuisesti. Ehkä kirjoitan juuri sen takia, että elän tiloissa, jotka eivät ole aivan olemassa, jotka ovat jotenkin fiktiivisiä. Mutta siellä minä elän.
Hän kiristi tanssijan lihaskorsetin ja kuvitteli työhuoneensa tilalle lapsuuden balettisalin.
– Kyllä mä teille yhden piruetin näytän, sanoo Dess Terentjeva.
Hän nousee mustissa maihareissa varpailleen ja pyörähtää.
Kirjailija on tanssinut lapsesta saakka ja hänen kirjojensa henkilöt tanssivat myös.
– En muista aikaa ennen tanssia ja kirjallisuutta, ne ovat erottamaton osa minua, sanoo Terentjeva.
Äiti laittoi tyttärensä tanssitunneille jo aivan pienenä.
– Äiti on kertonut, että heti kun opin seisomaan, tanssin.
Onko tanssissa ja kirjoittamisessa jotain samaa?
– Joku voisi kokea, että tanssi on tarinankerrontaa – ja onhan se sitäkin, vastaa Terentjeva.
– Mutta minulla se ei painotu. En halua miettiä tanssitunnilla kirjoittamista. Tanssisalissa kaikki muut paitsi tanssiaivot ovat pois päältä.
Vielä yksi piruetti.