Voice of Freedom Повна версія

Donald Trump nukahti taas? Kuohuttava video leviää

· Sport

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump saapui paikan päälle seuraamaan koripalloliiga NBA:n kolmatta finaaliottelua New York Knicksin ja San Antonio Spursin välillä.

Trump otettiin varsin vihaisesti vastaan, kun hänen kuvansa heijastettiin valotaululle ottelun alla esitetyn kansallislaulun yhteydessä. Yleisöstä kuultiin tuolloin varsin voimakkaita buuausääniä.

Video Trumpiin kohdistuneista buuauksista näkyy jutun yläreunassa.

Ei siinä vielä kaikki. Sosiaalisessa mediassa leviää nyt video siitä, miten Trump otti väitetysti pienet torkut ottelun yhteydessä.

– Donald Trump on nukahtanut NBA-finaaleissa Madison Square Gardenissa, Call to Activism -niminen X-tili huudahti videon saatetekstissä.

Videota on katsottu tähän mennessä jo lähemmäs 10 miljoonaa kertaa.

Trumpista levisi vain muutama päivä sitten epäilys, jonka mukaan hän olisi nukahtanut Valkoisessa talossa käydyn kokouksen yhteydessä.

Trumpin nukahteluissa on varsin ironisia piirteitä, sillä hän nimitti vuosien ajan Yhdysvaltojen entistä presidenttiä Joe Bidenia ”Sleepy Joeksi” eli väsyneeksi vanhaksi ukoksi.

Liekö nimitys alkaa kääntyä yhä vahvemmin Donaldin suuntaan.

Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä pelatussa finaalissa San Antonio Spurs onnistui katkaisemaan New York Knicksin 13 ottelun mittaisen voittoputken, kun se oli parempi pistein 115–111.