Drooneja sotilastukikohdan yllä Saksassa
Saksassa on havaittu kaksi droonia sotilastukikohdan yllä vain päiviä sen jälkeen, kun Leipzigin lentokentältä löytyi räjähteillä lastattu lennokki, kertoo BBC.
Saksan puolustusvoimat vahvisti, että lennokit havaittiin torstai-iltana Mechernichissä, lähellä Bonnia sijaitsevassa sotilastukikohdassa. Saksalaismedian mukaan tukikohdassa säilytetään muun muassa yhdysvaltalaisvalmisteisten Patriot-ilmatorjuntajärjestelmien osia ja varaosia.
Paikalle lähetettiin sotilaspoliiseja, minkä jälkeen tapaus siirrettiin paikallispoliisin tutkittavaksi. Puolustusvoimat ei kommentoinut BBC:lle lennokkien mahdollista alkuperää.
Lennokkien havaitseminen on viimeisin tapaus Euroopassa, jossa miehittämättömiä ilma-aluksia on nähty sotilastukikohtien tai lentokenttien läheisyydessä. Epäilyksiä on useissa tapauksissa kohdistettu Venäjään, mutta Moskova on kiistänyt osallisuutensa.
Saksan sisäministeri Alexander Dobrindt sanoi sunnuntaina, että maa joutuu nykyisin päivittäin hybridisodankäynnin kohteeksi. Hänen mukaansa vakoilu, sabotaasi, kyberhyökkäykset ja muut ulkovaltojen operaatiot ovat muuttuneet jatkuvaksi todellisuudeksi.
Saksa tutkii parhaillaan myös tapausta, jossa räjähteillä lastattu lennokki pääsi Leipzig-Hallen lentokentän kiitotielle. Lentokenttää käyttävät Nato ja Saksan armeija, ja se toimii myös ukrainalaisen Antonov Airlinesin tukikohtana.