Voice of Freedom Повна версія

Eeva: Ministeri Liisa Jaakonsaari avutuu aivoinfarktistaan

· Politics

Entinen kansanedustaja, ministeri ja meppi Liisa Jaakonsaari (sd) kertoo Eeva-lehdessä saaneensa aivoinfarktin puolitoista vuotta sitten.

Hän kertoo havahtuneensa outoon oloon huhtikuisena aamuna 2025. Hänen kätensä puutuivat, eikä hän tahtonut päästä sängystä ylös. Liisa oli Töölön-kodissaan Helsingissä, koska hänellä oli ollut tapaamisia entisten europarlamentaarikkojen ja kansanedustajien kanssa. Tapansa mukaan hän oli kävellyt niihin, Eeva kirjoittaa.

– Olin juuri lukenut naistenlehdestä taiteilija Jorma Uotisen haastattelun, jossa hän kertoi tunteneensa aivoinfarktin alkaessa kuin olisi uinut. Minulla oli samanlainen olo. Siitä ymmärsin, että jotakin vakavaa oli tapahtunut, Jaakonsaari kertoo Eevalle.

Jutussa kerrotaan, että Liisa Jaakonsaari pystyi soittamaan puolisolleen Sepolle Ouluun, joka huomasi, että puoliso puhui oudosti takellellen. Puolison ohjeilla Jaakonsaari sai pyydettyä naapureilta apua, muttei muista, miten.

Jaakonsaari päätti jutun mukaan kertoa aivoinfarktistaan julkisesti, koska Jorma Uotisen avoimuus oli auttanut häntä ymmärtämään oireet.

– Jospa joku saisi apua siitä, että minäkin kerron. Me suuret ikäluokat vanhenemme, ja infarkteja tapahtuu paljon, Jaakonsaari kertoo Eevalle.

Tasavallan presidentti Jaakonsaarelle ministerin arvonimen 11. joulukuuta 2020. Liisa Jaakonsaari täyttää tänään 80 vuotta.