Voice of Freedom Повна версія

”Ei ole enää kokemuspohjaa” – Viranomaisella heräsi huoli suomalaisista

· Main news

Kun ilmahälytykset Ukrainassa soivat päivittäin, energiainfrastruktuuriin kohdistuu jatkuvia iskuja ja rintamalla odotetaan jälleen yhtä talvea, yksi asia nousee yllättäen esiin: tavallisen arjen merkitys.

Pitkäkestoisessa kriisissä yhteiskunnan toimintakyky ei perustu ainoastaan varastoihin, varajärjestelmiin tai yksittäisten toimintojen suojaamiseen. Niiden sijaan kriiseissä selviämisen keskiössä on kyky pitää yllä arjen perustoimintoja, käy ilmi Huoltovarmuuskeskuksen tuoreesta raportista, jossa käsitellään Ukrainasta saatuja oppeja ja sovelletaan niitä Suomen huoltovarmuuden kehittämiseen.

Kyse on ennen kaikkea jaksamisesta ja tulevaisuususkosta.

– Jaksetaan kestää iskuja, kun pystytään käymään kaupassa, töissä, kouluissa tai vaikka ravintoloissa. Se on hätkähdyttävää, mutta samaan aikaan myönteistä, luonnehtii Huoltovarmuuskeskuksen huoltovarmuustoimien suunnitteluyksikön johtaja Jarna Hartikainen.

Yhteiskunnan kivijalat

Kriisin iskiessä tietyt yhteiskuntaa koossa pitävät alat nousevat esiin: terveys-, ruoantuotanto-, teollisuus-, logistiikka-, informaatio- ja viestintä-, turvallisuus-, finanssi- sekä teollisuus- ja elinkeinoalat. Oma roolinsa on sekä viranomaisilla että yksittäisillä yrityksillä.

Tavallisen arjen pyörittämisessä henkilöstön toimintakyky korostuu.

– Miten ihmiset jaksavat, kun työskenteleminen muuttuu jatkuvasti ja ilmaiskut häiritsevät unta? Miten motivoidaan ihmisiä ja huomioidaan lisäkuormitus, kun samaan aikaan on iso työvoimapula, kun osa ihmisistä on lähtenyt maasta tai on rintamalla, Hartikainen havainnollistaa.

Tässä yhteydessä voidaan puhua henkisestä kriisinkestävyydestä eli resilienssistä, joka myös suomalaisessa julkisessa keskustelussa vilahtelee aika ajoin.

Suomalainen sisu?

Reserviläisliiton puheenjohtaja Kari Salminen esitti taannoin Iltalehden haastattelussa huolen siitä, ettei suomalaisilla välttämättä ole henkistä resilienssiä kestää poikkeavia olosuhteita tai epämukavuusalueella olemista.

– Tämä koskettaa oikeastaan kaikkia ikäluokkia. Meillä on ollut helppoja vuosia, hän pohti syyskuussa.

Erityisesti Salminen oli haastattelussa huolissaan nuorison resilienssistä.

Syyskuussa Pisa-tulosten tullessa julki huomiota kiinnitti se, että oppilaiden sinnikkyys ja pitkäjänteisyys ovat vähentyneet. Suomalaisnuorten sinnikkyys olikin vertailumaiden heikointa, mikä johti kysymykseen siitä, mitä on tapahtunut suomalaisnuorten sisulle.

Sisu voidaan nähdä ominaisuutena, joka johtaa resilienssiin.

THL luonnehti elokuussa, että suomalaisten henkinen kriisinkestävyys on ”kohtuullisella tasolla”, mutta huomautti, että siinä on havaittavissa myös huolestuttavia kehityskulkuja.

”Ei enää kokemuspohjaa”

– Suomessa on pitkät perinteet varautumisessa pahan päivän varalle. 72 tunnin kotivaralla kertoo varautuneensa reilu puolet suomalaisista, Jarna Hartikainen sanoo.

Hartikainen uskoo, että myös henkisen kriisinkestävyyden osalta asiat ovat suurimmaksi osaksi hyvällä mallilla.

Hartikainen kuitenkin huomauttaa, että, jos koronapandemiaa ei lasketa, isoista häiriöistä Suomessa on vuosikymmeniä aikaa. Iso kysymys liittyy siihen, miten yritykset ja organisaatiot osaavat johtaa henkilöstöään kriisitilanteissa ja huolehtia näiden jaksamisesta pitkäaikaisessa kriisissä.

– Sellaisesta ei työssäkäyvillä ihmisillä ole enää kokemuspohjaa, Hartikainen sanoo.

Huoltovarmuuskeskuksen suunnitteluyksikön johtaja Jaakko Pekki sanoo, että Suomessa on totuttu siihen, että kaikki palvelut ja järjestelmät toimivat koko ajan. Pekin mukaan yksittäisen ihmisen on olennaista ottaa ”ihmisenkokoisia stressinaiheita”.

– Ei tavallisen kansalaisen tarvitse olla päivittäin huolissaan siitä, tekeekö yhteiskunta osansa. Voi miettiä sitä, miten itse osaa toimia tilanteessa, jossa sähköä ei tule tai tietoliikenne ei toimi.

Digijärjestelmien rooli

Hartikaisen mukaan nyt tuntuu itsestään selvältä, miten suuri merkitys henkilöstöllä on kriisien aikana.

– Mutta me suomalaiset olemme vähän insinöörikansaa. Ajattelemme ehkä helposti, että kyllä me jaksamme, ja meillä on vahva puhumattomuuden kulttuuri.

Hartikainen sanoo yllättyneensä itse siitä, kuinka tärkeään rooliin digitaaliset järjestelmät ja sovellukset Ukrainassa ovat nousseet ihmisten jaksamisen kannalta. Kyse on paitsi ilmahälytyksistä viestimisestä myös yhteydenpidosta.

– Helposti ajatellaan, että tarvitaan ruokaa, vettä ja terveydenhuoltoa, ja digitaalisuutta ja somea käsitellään uhkana. Mutta ne liittyvät pitkälti jaksamiseen, Hartikainen sanoo.

Se, että pystyy olemaan ihmisiin yhteydessä, tuo sietokykyä sodan keskellä.