EU:n uusi sääntö raivostuttaa – Yrittäjä Eero lataa suorat sanat uskomattomasta byrokratiasta

EU:n uusi pakkaus- ja pakkausjäteasetus (PPWR) on noussut syksyn aikana yrityskentällä kuumaksi puheenaiheeksi. Direktiivin ja asetuksen taustalla on sinänsä kannatettava tavoite: vähentää pakkausjätteen määrää, optimoida pakkauksien kokoa ja tehostaa kierrätystä. Käytännön toteutus on kuitenkin muodostumassa pien- ja mikroyrittäjille hallinnolliseksi painajaiseksi.

Yksi tilanteen tuskastuttamista yrittäjistä, sastamalalainen Eero Kumanto, valmistaa pienoismallien erikoisosia. Suunnittelu tapahtuu Suomessa, osat teetetään alihankkijalla Tšekissä, ja tuotteet pakataan sekä lähetetään eteenpäin verkkokaupan kautta.

Vuosien varrella asiakaskunta ehti laajentumaan jopa 30 maahan, ja verkkokauppamyynti on muodostanut merkittävän osan tuotteiden myynnistä.

Nyt sisämarkkinamyynnin jatko on suuren kysymysmerkin alla.

– Itselle tämä tuli täysin yllätyksenä elokuussa. Kun asiaa alkoi selvittää, kävi ilmi, että direktiivi määrittelee pahvipakkausten ja pakkaamisen maailmaa todella laajasti. Ensimmäinen kriittinen kohta on se, että jos myy EU:n sisällä maasta toiseen, yrittäjän pitäisi käytännössä ensimmäisestä myydystä pakkauksesta lähtien rekisteröityä jokaisen kohdemaan viranomaisrekisteriin ja hoitaa mahdolliset kierrätysmaksut sekä muut velvoitteet, Eero Kumanto taustoittaa.

Ongelma ei koske pelkästään Kumannon Highlight Model Studio -yritystä, vaan samaa ilmiötä on voinut havaita monilla, usein käsityövaltaisilla aloilla, erityisesti pienimpien yritysten kohdalla.

Tieto pirstaleina – rekisteröityminen jopa mahdotonta

Tällä hetkellä selkeää, keskitettyä tietoa tai EU-tason yhtä rekisteriä ei ole olemassa. Yrittäjät joutuvat itse etsimään tiedot jokaisen jäsenmaan omista järjestelmistä.

– Tietoa löytyy valtavasti, mutta missään ei sanota selkeästi, mitä yrittäjän pitäisi käytännössä tehdä. Sanotaan vain, että pitää rekisteröityä kohdemaan rekisteriin.

Tilannetta mutkistaa entisestään se, että kaikkien EU-maiden järjestelmät eivät edes salli toiseen jäsenmaahan rekisteröidyn yrityksen suoraa rekisteröitymistä.

– Selvittelin asiaa esimerkiksi Espanjan myynnin osalta tekoälyäkin hyödyntäen. Vaikuttaa siltä, että suomalainen yritys ei välttämättä voi rekisteröityä suoraan, vaan maasta pitäisi palkata paikallinen edustaja tai asiamies hoitamaan asiaa. Jos yrityksellä on johonkin EU-maahan vain yksi tai kaksi tilausta vuodessa, sellainen maa on pyyhittävä heti myyntilistoilta pois. Byrokratia ja kustannukset ylittävät myynnin arvon moninkertaisesti, Kumanto sanoo.

Sekavuutta lisää myös rajanveto siitä, kuka katsotaan pakkauksen valmistajaksi. Jos yrittäjä ostaa valmiita muovipusseja ja pahvilipareita ja nitoo ne tuotteen ympärille, katsotaanko hänet pakkauksen valmistajaksi vai riittääkö, että raaka-aineet on ostettu vaatimukset täyttävältä valmistajalta? Entä teipit ja nitojan niitit lähetyslaatikossa?

– Ohjeistus on todella hämärää. Tulee tunne, että käytännön puolen valmistelu on jätetty täysin tekemättä ja asia on vain heitetty yrittäjien itsensä selvitettäväksi.

Suuryrityksille rutiinia, mikroyrityksille kohtalonkysymys

Sääntely koskee kaikenkokoisia yrityksiä samalla tavalla, mikä asettaa mikroyritykset eriarvoiseen asemaan. Suurilla pörssiyhtiöillä on lakiosastot ja resurssit hoitaa maakohtaiset rekisteröinnit ja byrokratia osana normaalia liiketoimintaa. Yhden hengen yrityksessä aika ja resurssit ovat pois itse tuloksenteosta.

Eero Kumanto vertaa tilannetta aiempiin kriiseihin ja sääntelyuudistuksiin:

– Yhdysvaltain-myynti pysähtyi aiemmin kahdeksi vuodeksi kuin seinään, kun tuontitullien ja postikäytäntöjen muuttuessa tavarakirjeet estettiin. Kun markkina menee kiinni, ja aukeaa sitten uudestaan parin vuoden kuluttua, ei mikroyrittäjällä ole massiivista markkinointibudjettia käynnistää myyntiä uudelleen nollasta. Nyt tämä EU-sisäinen säätely näyttää tekevän saman asian sisämarkkinoille – ei suoraan kieltämällä, vaan tekemällä toiminnasta käytännössä mahdotonta.

Samaan aikaan yrittäjää ihmetyttää EU:n linja suhteessa kolmansien maiden halpatuontiin.

– Samaan aikaan kun EU-alueen omille pienyrittäjille luodaan tällaisia esteitä, kiinalaisten halpakauppojen massiivinen tuonti jatkuu edelleen matalilla tullimaksuilla ja kyseenalaisilla pakkausstandardeilla, Kumanto osoittaa kritiikkinsä Temun tyyppisten toimijoiden suuntaan.

Ratkaisuksi keskitetty EU-portaali

Entä mitä tilanteelle pitäisi tehdä, jotta sisämarkkinoiden perusajatus – tavaroiden vapaa liikkuvuus – säilyisi myös pienimmille toimijoille?

Yrittäjän viesti viranomaisille ja EU-päättäjille on selvä:

– Ensimmäisenä tarvitaan selkeä ja aito ohjeistus siitä, mitä vaaditaan. Mutta ennen kaikkea EU:n pitäisi luoda yksi keskitetty portaali. Sellainen järjestelmä, johon yrittäjä kirjautuu, valitsee maat, joihin myy, ja järjestelmä laskisi suoraan mahdolliset viranomaismaksut yhteen paikkaan.

– Nyt tilanne on se, että jokainen Euroopan miljoonista mikroyrittäjistä joutuu erikseen salapoliisintyönä selvittämään eri maiden valtiollisia pahvilaatikkorekisteröintejä. Se on täysin kohtuutonta, Kumanto paaluttaa.