Eversti: Putinin on ehkä hyökättävä Natoon
Entinen Britannian armeijan eversti Hamish de Bretton-Gordon varoittaa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on ajettu nurkkaan. Hänen mukaansa Putin saattaa joutua hyökkäämään Natoon, vaikka Venäjä on edelleen kiinni Ukrainassa.
De Bretton-Gordon kirjoittaa aiheesta The Telegraph -lehdessä.
Hänen mukaansa Putinin asema on heikentynyt Venäjän kärsittyä strategisia takaiskuja muun muassa Syyriassa ja Mustallamerellä. Kaikki tämä lisää riskiä siitä, että Venäjä pyrkisi testaamaan Naton yhtenäisyyttä ja Yhdysvaltojen sitoutumista Euroopan puolustukseen, sillä Putin taistelee poliittisesta selviytymisestään.
– Epäonnistuneille autokraateille suodaan harvoin mukavia eläkepäiviä. Putin tietää tämän paremmin kuin useimmat, de Bretton-Gordon kirjoittaa.
Erityisenä huolenaiheena hän pitää Baltian maita, joissa Venäjä voisi hänen mukaansa yrittää rajoitettua sotilaallista operaatiota. Tällainen hyökkäys voisi testata, kuinka nopeasti Nato reagoi ja miten Yhdysvallat suhtautuu tilanteeseen.
De Bretton-Gordon muistuttaa, että Venäjä on jo käynyt länsimaita vastaan laajaa hybridisotaa, johon on kuulunut muun muassa kyberhyökkäyksiä, vakoilua ja sabotaasia.
– CIA:n ja Pentagonin arviot ovat saattaneet olla osittain tarkoitettu Washingtonin tarpeisiin. Mutta tiedustelupalvelut eivät yleensä anna tällaisia varoituksia julkisuuteen ilman hyvää syytä, hän arvioi tiedustelulähteiden antamia varoituksia mahdollisesta hyökkäyksestä.
Hän korostaa kuitenkin, ettei Venäjän hyökkäystä Natoa vastaan voida pitää väistämättömänä. Putin saattaa bluffata, eikä Venäjällä välttämättä ole kykyä tai halua laajentaa sotaa.
– Jos on pienikin mahdollisuus, että Putin valmistautuu koettelemaan Natoa, Euroopalla ei ole varaa selvittää vastausta vaikeimman kautta, de Bretton-Gordon kirjoittaa.
Myös Hamilton Schoolin strategisen tutkimuksen professori Andrew A. Michta puolsi de Bretton-Gordonin kirjoitusta julkaisupalvelu X:ssä sanoen, että nyt on aika herätä.