Entinen kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas), 63, on saanut syytteen pahoinpitelystä. Mustajärvi on ehdolla takaisin eduskuntaan ensi kevään vaaleissa.
Mustajärven rikosasia on vireillä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Sille ei ole vielä määrätty käsittelypäivää.
Iltalehden tavoittama ex-kansanedustaja kertoo, ettei hän ole vielä saanut tietoa syytteiden nostamisesta. Hän kiistää syyllistyneensä rikokseen.
– Ikinä en ole ollut väkivaltainen. En ikinä, hän sanoo.
Syytettynä on myös Mustajärven puoliso. Pariskunta on jutussa myös asianomistajina eli uhreina. Kyse on epäillystä lähisuhdeväkivallasta.
– Tämä ei ole kuitenkaan asianomistajarikos, vaikka asianomistaja on ilmoittanut itse omatoimisesti, ettei hänellä ole mitään vaateita.
Lähisuhdeväkivaltatapauksissa uhrin vaatimuksilla tai niiden puutteilla ei ole merkitystä, koska lähisuhdeväkivaltaa ei voi sovitella. Poliisin täytyy saattaa jokainen lähisuhdeväkivaltarikos syyttäjälle.
Mustajärvi arvostelee syyttäjän toimintaa ja kuvailee syytteiden tueksi esitettyä näyttöä heppoiseksi. Hän myös ihmettelee, miksei hän ole saanut itse tietoa syytteen nostamisesta.
– Mitään näyttöä ei ole. Henkilö on itse sanonut ja ilmoittanut, ettei hänellä ole mitään vaatimuksia asiassa, sanoo ex-kansanedustaja.
Markus Mustajärvi toimi vasemmistoliiton kansanedustajana vuosina 2003–2023. Iltalehden tietojen mukaan Lapin vaalipiiriä pitkään edustanut Mustajärvi asuu nykyään Vantaalla. Hän on kuitenkin ehdolla Lapin vaalipiirissä.