Harkimolta kova väite: Hallitus tekee löysän budjetin vaalien takia
Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo lataa täyslaidallisen valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps) ja hallitusta kohtaan.
– Valtiovarainministeri Purra sanoo, ettei ole mitään syytä ensi vuonna säästää lisää. Syy ei hänen mukaansa tule EU:n säännöistä, mutta tulisiko se syy edes siitä, että syömävelkaa tulee ensi vuonna 15 miljardia euroa lisää ja koko hallituskaudella 60 miljardia euroa, Harkimo ihmettelee.
Harkimon mukaan oikea syy ensi vuoden löysään budjettiin ovat ensi kevään eduskuntavaalit.
– Miten meillä on tässä tilanteessa vaalien takia varaa pitää täysi välivuosi? Hallitus puhuu 10 miljardin euron säästöistä, mutta siitä ei toteudu edes puolta. Hallituksen puheissa ja aidoissa luvuissa on vakava ristiriita. Hallituksen talouspolitiikka on täysin epäonnistunut. Selittely on ainoa asia, missä hallitus on onnistunut.
– Työttömyys on EU:n karmeinta, sotessa ihmiset eivät saa hoitoa eikä hoivaa, ruoka on kallistunut, korot nousevat ja diesel ja bensa maksavat reilusti yli kaksi euroa litra, Harkimo lataa.
Harkimon mukaan talouskasvu on ehdottomasti tärkeä ja toivottu asia. Hänen mukaansa ennen jatkuvaa tuulettelua pysyvästä nousukaudesta kannattaa tarkkaan tutkia mistä alkuvuoden luvut johtuvat.
– Kesäkuussa Turun telakalta luovutettu megaristeilijä ja F35-hävittäjäkaupat puolustusinvestointeina selittävät käytännössä kokonaan huhti-kesäkuun talouden kasvuluvut. Hienoja ja tarpeellisia hankkeita molemmat, mutta ei näiden ajoituksen perusteella voi vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä pysyvästä talouskasvusta, Harkimo sanoo.
Liike Nytin lista
Harkimo korostaa, että Liike Nyt on tehnyt selkokielisen säästölistan sekä pitkän tähtäimen suunnitelman rakenneuudistuksista ja talouden kasvuohjelman.
– Meidän säästölistamme alkuvuoden ehdotukset alkavat nyt kelvata myös muille, kuten esimerkiksi nyt puheet indekseistä. Velkajarrussa puhutaan 8-11 miljardista, mutta totuus on paljon karumpi, koska tällä menolla vuonna 2035 vuotuinen velka on 20 miljardia euroa.
– Naton velvotteiden mukaan suorat puolustusmenot ovat silloin 14 miljardia euroa vuodessa eli puolet enemmän kuin nyt. Nyt eivät selittelyt ja löysät lupaukset auta. Tästä ja tulevasta on välittömästi alettava ottaa vastuuta. Tämä politiikka, että luvataan äänestäjille asioita, joita ei voida toteuttaa, pitää yksinkertaisesti lopettaa, Harkimo sanoo.
Harkimo povaa muutenkin kiivasta politiikan syksyä.
– Syksyllä hallitus joutuu lisäksi selvittämään, miten Valmet Automotiven rahoitus ja yhtiöjärjestelyt hoidettiin. On erittäin vakavaa, jos näyttöä kaverikapitalismista löytyy, Harkimo sanoo.