Voice of Freedom Повна версія

”Heikentäisi palveluja” – Alueet: Tämä kohuehdotuksesta seuraisi

· Politics

Lukuisat hyvinvointialueet arvioivat, että indeksijarru alueiden rahoitukseen johtaisi kohtuuttomaan tilanteeseen.

Yleinen näkemys alueilla on, että hyvinvointialueiden rahoitusta voidaan leikata vain, jos samalla vähennetään alueiden lakisääteisiä tehtäviä.

– Rahoituksen leikkaaminen ilman tehtävien vastaavaa vähentämistä vaarantaa alueiden toimintamahdollisuuksia erityisesti alueilla, joilla on isot alijäämät katettavina, katsoo Keski-Uudenmaan hyvinvointialue.

SDP:n sote-valmistelua johtava Aki Lindén ehdotti Helsingin Sanomissa hyvinvointialueindeksiin prosenttiyksikön leikkausta, mikä toisi noin miljardin euron säästöt vaalikauden aikana. Vuositasolla kyseessä olisi noin 280 miljoonan euron leikkaus.

Iltalehti kysyi hyvinvointialueilta näkemystä ehdotukseen ja millaisia vaikutuksia sillä olisi.

– Tätä olisi mahdotonta toteuttaa ilman, että se näkyisi ihmisten saamissa palveluissa. Näyttää siltä, että vastuu säästöjen vaikutuksista pyritään sysäämään hyvinvointialueille, Vantaalta ja Keravalta kommentoidaan.

Käytännössä indekseistä leikkaaminen tarkoittaisi sitä, että alueet saisivat valtiolta vuosittain vähemmän lisää rahoitusta sillä perusteella, että niiden kustannukset ovat kasvaneet.

Alueiden kustannukset kasvavat vuosittain muun muassa palkankorotusten vuoksi ja siksi, että väestö ikääntyy ja palvelutarpeet kasvavat.

”Eivät ole mahdollisia”

Helsingin kaupunki huomauttaa, että nykyinen lainsäädäntö linjaa selkeästi, että uusien velvoitteiden aiheuttamat kustannukset on huomioitava alueiden rahoituksessa täysimääräisinä.

– Siinä mielessä esimerkiksi Aki Lindenin esittämät indeksileikkaus ja toisaalta samanaikainen perusterveydenhuollon kiireettömän lääkärille pääsyn aikarajan kiristäminen ja iäkkäiden ympärivuorokautisen palveluasumisen lakisääteisen hoitajamitoituksen kiristäminen eivät ole mahdollisia eivätkä perusteltuja. Lakisääteisiä velvoitteita pitäisi päinvastoin keventää, Helsingin kaupunki katsoo.

Lindénin ehdotus kohautti SDP:n sisällä, ja siitä pidettiin ylimääräinen kokous.

Aki Lindén korostaa IL:lle ehdottaneensa, että koko maan tasolla alueille maksetaan kohdennettua lisärahoitusta hoitotakuun tiukentamiseen, ikääntyneiden palveluihin ja voimakkaasti korotettujen asiakasmaksujen pienentämiseen. Lisärahoitus näihin tehtäviin olisi noin 400 euroa vuodessa.

Lisäykset rahoitettaisiin Lindénin mukaan pääosin yksityisen hoidon Kela-korvauksia leikkaamalla ja ”myös muilla monikanavaisen rahoituksen purkamista seuraavilla tehostamistoimilla”.

”Saattaisi ajaa kohtuuttomaan tilanteeseen”

Alueet kertovat IL:n kyselyssä suhtautuvansa indeksileikkausehdotukseen kautta linjan kielteisesti.

Ainoa poikkeus on Helsinki, joka katsoo, että jos jotain lisäsäästöjä aiotaan tehdä, ne tulisi kohdentaa kokonaisrahoitukseen ja tasaisesti alueille esimerkiksi juuri indeksisäästöillä. Lindénin ehdottama leikkaus on Helsingin mielestä kuitenkin erittäin suuri.

– Tämä yhdistettynä jo tehtyihin säästöihin sekä jälkikäteistarkistuksen merkittävään kiristymiseen saattaisi ajaa alueet kohtuuttomaan tilanteeseen, jossa rahoituksen kasvu olisi huomattavasti inflaatiota hitaampaa samalla, kun väestön palvelutarpeet kasvavat, Helsinki katsoo.

Monet alueet, kuten Keski-Suomi, arvostelevat indeksijarrua siksi, että se on kaavamainen säästötoimenpide, joka ei ota huomioon alueiden erilaista taloudellista tilannetta.

Etelä-Karjala huomauttaa, että indeksileikkaukset eivät huomioi sitä, paljonko alueilla on vielä todellista sopeutuspotentiaalia jäljellä tai miten rahoitus on edellisinä vuosina kehittynyt.

Näin Aki Lindén perustelee ehdotustaan

Aki Lindén: Päätösvaltaa alueille

Aki Lindén korostaa vastanneensa HS:n toimittajan kysymykseen siitä, miten hyvinvointialueiden rahoitusta pitäisi leikata, jos julkisen talouden 8–11 miljardin euron tasapainotus pitää toteuttaa.

Lindén kertoi vastanneensa, että julkisen sektorin suurimpana menoeränä hyvinvointialueiden rahoitusta tuskin voidaan jättää huomioimatta, ja ”silloin pitää tuottavuutta parantaa esimerkiksi yhdellä prosentilla vuosittain, joka rahoituksessa kompensoi yhtä prosenttia pienemmän kustannustasoindeksin nousun.”

– Tämä jättää alueille itsenäistä päätösvaltaa siihen, millaisin tuottavuuden parannuskeinon se voitaisiin parhaiten tehdä. Mainittu menettely toimi Husissa vuosina 2010–2018 ollessani HUSin toimitusjohtaja.

Lindénin mukaan yksittäisten alueiden tilanteesta tai muusta konkreettisesta toteutuksesta alueittain ei haastattelussa keskusteltu.

– On selvää, että alueiden erityispiirteet ja taloudelliset olosuhteet tulee ottaa huomioon, Lindén sanoo.

”Vastuun välttelyä”

Länsi-Uudeltamaalta huomautetaan, että indeksikorotusten maksamatta jättäminen ei poista hintatason nousua, ja kysymys olisi rahoituksen leikkauksesta ilman lakisääteisten tehtävien purkamista.

– Käytännössä tämä heikentäisi asukkaiden palveluja alueella, jossa palvelutarve kasvaa. Miljardin säästötaso voi hyvinkin olla perusteltu julkisen talouden tasapainottamiseksi, mutta indeksijäädytysten kautta toteutettuna se olisi valtiolta vastuun välttelyä, Länsi-Uusimaa katsoo.

Vantaan ja Keravan mukaan ehdotettu indeksijarru tarkoittaisi esimerkiksi henkilötyövuosiksi purettuna, että joka vuosi hyvinvointialueet vähentävät 4500 työntekijää.

– Indeksijäädytys on poliittisesti helpompi toimenpide, sillä silloin ei tarvitse ottaa poliittista vastuuta niistä toimenpiteistä, joita hyvinvointialueilta leikkaaminen aiheuttaa, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta kommentoidaan.

Vaarantuvatko lakisääteiset tehtävät?

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue arvioi, että ehdotettu indeksileikkaus tarkoittaisi noin 20–30 miljoonaa euron vähennystä vuosittaiseen rahoitukseen. Tämä edellyttäisi alueen mukaan merkittäviä rakenteellisia muutoksia palvelujärjestelmään.

Alueella on jo käynnissä mittavia talouden tasapainottamistoimenpiteitä, kuten koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut.

Pohde huomauttaa, että tälläkään hetkellä hyvinvointialueindeksin taso ei riitä kattamaan palkkojen ja muiden kustannusten todellista nousua, eli se edellyttää alueilta talouden jatkuvaa sopeuttamista.

Lisäksi hallituksen keväällä hyväksymä rahoituslain uudistus sisältää jo valmiiksi alueiden rahoituksen kasvua hidastavia elementtejä.

– Jos hyvinvointialueiden rahoitusta edelleen kiristetään indeksileikkausten kaltaisilla toimilla, on arvioitava, voidaanko lisäsäästöjä toteuttaa ilman riskiä lakisääteisten tehtävien vaarantumisesta, Pohde katsoo.

Pirkanmaan hyvinvointialue arvioi, että alueen rahoitus vähenisi ehdotuksen myötä 25–30 miljoonaa euroa.

Jo valmiiksi jättisopeutukset

Keski-Suomessa kustannusten pitää vuosittain laskea jo nyt alijäämien kattamisvelvollisuuden takia, vaikka samaan aikaan palkat nousevat, yleinen hintataso nousee ja asiakkaiden palvelutarve kasvaa.

Keski-Suomen pitäisi tehdä alijäämien kattamisen takia 170 miljoonan eurolla uusia sopeutustoimia vuosina 2026–2030.

– Indeksijäädytyksen myötä kustannuksia pitäisi pystyä vähentämään vielä enemmän.

Keski-Suomi pitää säästämisen kannalta keskeisimpänä sitä, että valtio päättää hyvinvointialueiden lakisääteisten tehtävien vähentämisestä, mikä luo alueille mahdollisuuksia alentaa kustannuksia.

Kymenlaakson hyvinvointialuejohtaja Kari Hakari sanoo, ettei indeksileikkaus vaikuttaisi Kymenlaaksossa, koska sen rahoitus ei kasva vuosina 2027–2028. Silti alue ei kannata ehdotusta.

– Indeksilaskenta ei nykyiselläänkään ole kattanut kustannustason nousua kuin osittain, Hakari huomauttaa.

”Lisäisi arviointimenettelyjä”

Satakunnan hyvinvointialue pitää vaikeana arvioida tällä hetkellä indeksijarrun vaikutusta juuri Satakuntaan. Alue arvioi, että indeksijarru aiheuttaisi paitsi merkittäviä säästötoimia sote-palveluihin, se myös lisäisi arviointimenettelyjä.

Arviointimenettelyn läpikäyneeltä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelta kerrotaan, että rahoitus leikkaantuisi ehdotuksen myötä noin viidellä miljoonalla eurolla vuosittain.

Tällä olisi alueen mukaan suora vaikutus alijäämien kattamisaikatauluun, eli aiemmilta vuosilta kertyneiden alijäämien kattaminen ei alueen mukaan onnistuisi vuoden 2031 loppuun mennessä.

Etelä-Karjalassa indeksijarrun vaikutus olisi laskennallisesti noin kuusi miljoonaa euroa, mikäli rahoituksen perälautaa ei olisi. Perälauta tarkoittaa, ettei minkään alueen rahoitus vähene edellisvuodesta.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella ehdotus tarkoittaisi 11 miljoonan euron vähennystä rahoitukseen ensi vuodelle.

Uudistus rahoitusjärjestelmään

Etelä-Savon hyvinvointialue katsoo, että ehdotus tarkoittaisi lisäsopeutustarvetta ja lisää epävarmuutta tilanteessa, jossa rahoituksen suuruus on muutenkin epävarmaa.

Etelä-Savon tavoin lukuisat alueet ovat sitä mieltä, että tarvitaan laajempi rahoitusjärjestelmän uudistus.

Keski-Suomen mielestä nykyistä rahoitusmallia on muokattava niin, että se kannustaisi vaikuttavuuteen. Nyt malli kannustaa alueita Keski-Suomen mielestä ”diagnoosien tehtailuun ja tietojärjestelmien kehittämiseen.”