Voice of Freedom Повна версія

Helsingin seksikeinukohu: Kuvan mies kertoo nyt, mitä tilanteessa oikeasti tapahtui

· Main news

Seksikeinusta Helsinki Priden Puistojuhlassa on syntynyt kohu viikonvaihteessa. Monien tapahtumaa kritisoineiden mukaan seksuaalissävytteinen tilanne oli säädytön julkiselle paikalle, jossa oli lähettyvillä myös lapsia.

Tilanteessa seisomassa ollut mies kertoo nyt oman versionsa siitä, mitä kohutussa kuvassa tapahtui. Hän ei esiinny artikkelissa nimellään aiheen arkaluonteisuuden vuoksi. Hänen henkilöllisyytensä on Iltalehden tiedossa.

Iltalehti on varmistanut, että mies on kuvassa esiintynyt henkilö.

Mies kertoo Iltalehdelle sähköpostitse, ettei kuulu mihinkään seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.

– Sateenkaarivähemmistöjen oikeudet ovat kuitenkin minulle tärkeitä, ja siksi osallistun Prideen, hän kirjoittaa.

Valokuvauspiste

Miehen mukaan sekä hän että seksikeinussa selällään oleva henkilö vain vierailivat seksikeinun luona.

Kyseessä oli valokuvausrekvisiitta MSC Finland -yhdistyksen pisteellä. Yhdistyksen toiminta on suunnattu fetissihenkisille miehille.

– Tilanne eteni niin, että kävelimme MSC Finlandin pisteen ohi, jolloin meitä pyydettiin tulemaan keinulle kuvattavaksi. Meistä otettiin muutama still-kuva kyseisen järjestäjän toimesta, hän selventää.

– Tämä tilanne kesti noin 20 sekuntia ja kaikki tapahtunut näkyy julkisuudessa olevassa kuvassa. Mitään muuta toimintaa ei tapahtunut ennen tai jälkeen kuvan ottamisen.

Helsinki Priden toiminnanjohtaja Annu Kemppainen kertoi aiemmin Iltalehdelle, että yhdistyksen pisteen yhteydessä jaettiin seksuaaliterveyteen liittyvää asiantuntevaa materiaalia ja neuvontaa. Kemppaisen mukaan paikalla ei tapahtunut sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia tekoja tai mitään julkista seksuaalista toimintaa.

MSC Finlandin puheenjohtaja Jukka Fabritius kommentoi Iltalehdelle, etteivät he kadu seksikeinun asettamista julkisesti nähtäville sen sijaan, että se olisi ollut piilossa yhdistyksen teltan sisällä.

Miehen mukaan kukaan paikalla olleista ei kommentoinut seksikeinutilannetta, eivätkä he saaneet kommentteja myöhemminkään.

”Ei vastannut todellisuutta”

Monien mielestä kuvassa olevien vaatetus, tai oikeastaan sen vähäisyys, oli sopimatonta. Seksikeinutilanteessa olleilla oli päällään ainoastaan tangat ja naamarit.

Paikka oli julkinen, ja vaikka tilanne tapahtui erillisellä Kinky Forest -alueella, oli alueen läheisyydessä myös lapsia.

Mies ei itse pidä asuaan sopimattomana. Hänen saamansa palaute asusta oli ainoastaan positiivista.

– Asuihin normaalisti kuuluu trikoohaalari alle, mutta nyt oli liian kuuma keli sellaiselle. Asut eivät kuitenkaan tällaisenaankaan paljastaneet mitään, mitä ei uimarannalla voisi näkyä.

Miehen mukaan ”tilanteesta luotu mielikuva ei vastannut todellisuutta”.

– Hyvää mieltä ja iloa aikaansaaneet asut ja pyynnöstä otettu kuva käännettiin ilmiöksi Prideä vastaan.

Mies kiittää tapahtuman eri tahoja.

– Haluan vielä erikseen kiittää järjestyksenvalvojia ja poliisia näkyvästä valvonnasta, ettei kuvitellun kohun kaltaisia tapauksia edes päässyt syntymään. Sekä Helsinki Prideä tapahtuman järjestämisestä.