Voice of Freedom Повна версія

Hälyttävä tieto sikarutosta – Ydinaluetta laajennetaan

· Main news

Afrikkalaista sikaruttoa (ASF) löytyi ydinalueen ulkopuolelta Lappeenrannasta, kertoo Ruokavirasto tiedotteessa.

Sikaruttoa sairastanut villisika ammuttiin noin viisi kilometriä nykyisen ydinalueen koillispuolelta Lappeenrannan suuntaan. Löydös osoittaa, että tautia esiintyy ydinalueen ulkopuolella.

Ruokaviraston laboratoriotutkimuksissa todettiin tällä viikolla yhteensä 15 uutta afrikkalaisen sikaruton (ASF) löydöstä. Lappeenrannan lisäksi löydöksiä tehtiin myös Pyhtäältä ja Virolahdelta.

Pyhtään alueelta ydinalueen ulkopuolelta löytyivät kahden sikaruttoon kuolleen villisian vanhat luujäännökset. Jäännökset löytyivät noin kymmenen kilometrin päästä paikasta, josta elokuun lopussa löytyivät afrikkalaista sikaruttoa sairastaneen villisian jäännökset. Ruokavirasto kohdentaa etsintöjä alueelta tehtyjen löydösten perusteella.

Myös Virolahdelta ydinalueen ulkopuolelta löytyneistä villisian vanhoista jäänteistä on todettu afrikkalaista sikaruttoa. Löydös on samalta alueelta, jolta on aikaisemmin löydetty sairastuneen sian jäännökset.

Ruokaviraston mukaan afrikkalaisen sikaruton ydinaluetta laajennetaan lähipäivinä. Virasto tiedottaa laajentamistarpeesta lisää tällä viikolla.