Hätätila julistettiin New Yorkissa
New Yorkin ja New Jerseyn kuvernöörit ovat julistaneet hätätilan. Syynä on voimakas nor’easter-myrsky, jonka odotetaan iskevän pahimmin alueille. Myrskyn ennustetaan tuovan Yhdysvaltain itärannikolle viikonlopun aikana tulvia, voimakkaita tuulenpuuskia, rankkasateita ja vaarallisia rantavirtauksia.
Asiasta on uutisoinut muun muassa uutistoimisto Reuters.
Hätätila koskee myös New Yorkin kaupunkia. Viranomaiset varautuvat muun muassa tulviin ja sähkökatkoihin.
Myrsky on johtanut myös useiden suurten konserttien peruuntumiseen. New Yorkissa ja Massachusettsissa peruttiin tapahtumia, joissa esiintyjiksi oli ilmoitettu muun muassa Ed Sheeran, Alicia Keys ja Lenny Kravitz. Konserteille odotettiin yhteensä kymmeniätuhansia katsojia.
Nor’easter-myrskyiksi kutsutaan Yhdysvaltain ja Kanadan itärannikolla esiintyviä voimakkaita matalapainemyrskyjä. Niille on tyypillistä koillisesta puhaltava rannikkotuuli
Myrskyn odotetaan voimistuvan viikonlopun aikana.