Helsingin Pukinmäen matonpesupaikalla on lappu, jossa kielletään autojen peseminen, kertoo Helsingin Uutiset.
Kaupunkiympäristön toimiala kertoo saaneensa ilmoituksia autojen pesemisestä matonpesupaikalla, minkä vuoksi kunnossapitourakoitsija asensi paikalle autojen pesun kieltävän kyltin.
Pesupaikka on tarkoitettu vain mattojen pesemiseen. Kaupungin mukaan se ei sovellu autojen pesemiseen, koska niistä irtoaa pesun yhteydessä muun muassa polttoaine- ja öljyjäämiä sekä raskasmetalleja. Autoja saa pestä ainoastaan siihen tarkoitetuissa ympäristöissä ja palveluissa.
Pesuvedet kuormittavat ympäristöä
Helsingin Uutisten mukaan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset kieltävät pesuaineita tai muita ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavia aineita sisältävien pesuvesien johtamisen hulevesiviemäriin tai avo-ojiin, sillä pesuvesi päätyy lopulta ympäristöön.
Sama koskee ajoneuvojen ja koneiden pesua omalla pihalla.
Ajoneuvoja voi satunnaisesti pestä omalla pihalla, mutta pesuvedet tulee imeyttää maanomistajan luvalla maaperään. Pesuaineena ei saa käyttää hiilivetyliuotinta sisältävää pesuainetta.
Jari-Pekka Pääkkönen ympäristönseuranta ja -valvontayksiköstä kertoo Helsingin Uutisille kaupungin saavan vuosittain noin 5–10 haittailmoitusta autonpesusta.