Lukon Ricards Lisovskis on todellinen harvinaisuus.
Hän on 16-vuotias, joka pelasi perjantain Pitsiturnauksessa miesten pääsarjajoukkueessa. Hän on neljä vuotta Suomessa asunut latvialainen, jonka suomen kielen puheesta ei ole kuultavissa juuri minkäänlaista aksenttia.
Hän on myös 198-senttinen oikealta laukova puolustaja. Sellaisia (tai pidempiä) on SM-liigan historiassa yhdeksän kappaletta.
Lisovskisin todennäköisyydet pääsarjadebyytille tulevalla kaudella lienevät minimaaliset, mutta latvialainen pystyi päättämään perjantaisen turnauksen leuka pystyssä Lukon tuloksellisesta konttaamisesta huolimatta.
– Hieno päivä tämä kyllä oli. Pitkäkin, sillä pelasin jo eilen illalla Turussa, Lisovskis puhisi.
Matka Turun ja Rauman välillä ei ole valtava, mutta alle 20-vuotiaiden SM-sarjan harjoitusottelusta hyppy seuraavaksi aamuksi miesten harjoitusturnaukseen on sitäkin suurempi.
Torstai-iltana tulikasteesta puolustajakolossille kertonut päävalmentaja Tomi Lämsä antoi Lisovskisille debyyttinsä alkulohkovaiheen päättäneessä ottelussa HPK:ta vastaan.
Debyytti jännitti, media ei
Kuten 16-vuotiaasta voi olettaakin, ensimmäiset luistimenpiirrot miesten peleissä tuntuivat vatsanpohjassa hieman normaalia peliä enemmän.
– Ensimmäinen pelini jännitti kyllä todella paljon, latvialainen nauroi.
– Koitin vain tehdä oman hommani ja auttaa joukkuetta. Ei siinä ihmeellisempää.
Puhdas PR-vastaus saa sekä haastateltavan että haastattelijan huulille pienen hymynkareen. Lisovskis esiintyy jännittävässäkin tilanteessa poikkeuksellisen kypsänä ja esimerkillisenä. Ikä ei paista käytöksestä sitten yhtään.
Kuinka päävalmentaja Lämsä sitten näki debyytin?
– Kyllä Ricards kovin ennakkoluulottomasti astui peliin mukaan. Hän jätti mielestäni jäljen itsestään ja muistutti, että täältä ollaan kovaa vauhtia tulossa.
Šmits on esikuva
Kesällä edustusjoukkueen harjoitusvahvuuteen liittynyt pelaaja pelasi viime kaudella vielä U18 SM-sarjaa.
Edustusjoukkueen kanssa harjoittelu tulee todennäköisesti jäämään vielä lyhyeksi visiitiksi, mutta Lisovskis on oppinut lyhyessä ajassa jo paljon vanhemmilta pelaajilta.
– Kaverit kopissa tekivät kaikesta aika helppoa. Taso on luonnollisesti ollut huomattavasti kovempi, kun vertaan viime kauden B-junioreihin. Iso hyppy, mutta olen koittanut pärjätä mahdollisimman hyvin joka vaihdossa ja harjoituksissa.
Nuori latvialainen kertoo, että vaikka hänen ei odotetakaan pelaavan SM-tasolla vielä hyvään hetkeen, paikka Lukon miehistössä olisi ”mahdollista saavuttaa”.
Kertoimet saattavat olla kolossia vastaan, mutta lähihistoriaan peilaten temppu ei ole mahdoton. Lisovskis tietääkin täysin, ketä katsoa ylöspäin matkalla kohti kirkkaita valoja.
– Olen ihaillut sellaista latvialaista juuri NHL:ään varattua pelaajaa kuin Alberts Šmits.
Viime kauden suurimman kiekkokomeetan ystävällisen esittelyn jälkeen ei tarvitse ynnäillä kauaa ennen kuin yhteys Lisovskisin ja Šmitsin välillä löytyy.
– Pelasimme Latviassa samassa juniorijoukkueessa, kuten myös ennen Lukkoon siirtymistäni Helsingissä. Hän on tuttu kaveri.
– Olen koittanut ottaa mallia hänen pelityylistään.
Šmits on kirjaimellisesti hieman nuorempaa virkaveljeään (198/88) pienikokoisempi (191/95), mutta heitä yhdistää lahjakas kiekollinen liikkuminen etenkin suureen runkoon peilattuna.
Jukurit-puolustajan SM-liigadebyytti näki päivänvalon, kun hän oli 17 vuotta ja kaksi kuukautta vanha. Pitsiturnauksessa vielä häkki päässään pelannut Lisovskis täyttää syyskuussa 17 vuotta.
Nuoremman latvialaisen debyytti ei välttämättä ole yhtä todennäköinen huomioiden kaksikon edustamien seurojen tilanteet kussakin vaiheessa, mutta mikään ei ole ainakaan Lisovskisin mielestä mahdotonta.
Suunnannäyttäjät
Kevään 2023 sensaatiomaisen MM-pronssin jälkeen Latvian juniorituotanto on saanut hurjasti tuulta purjeisiinsa. Maan juniorimaajoukkueet ovat sen jälkeen juhlineet muun muassa alle 20-vuotiaiden MM-kisojen voittoa Kanadasta ja alle 18-vuotiaiden MM-kisojen neljättä sijaa.
Uuden nousun kruununjalokivi Šmits toden totta raivasi tien maanmiehilleen, kun hänestä tuli kesän NHL-varaustilaisuudessa kaikkien aikojen korkeimmalla varattu latvialainen (5. varaus New York Rangersiin).
Kiekko kiinnostaa nuoria Latviassa yhä enemmän ja enemmän. Sen on huomannut myös Lisovskis.
– Pojat tykkää pelata lätkää. Jääkiekko kasvaa joka vuosi entisestään. Niin se teki varmaan tänäkin vuonna, kun menestyimme alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Se on vain hyvä juttu, ja hienoa nähdä.
– Alberts raivasi meille tietä. Hän näytti, kuinka aina voi päästä ylöspäin, kun tekee kovaa työtä. Siitä se aina lähtee, puolustaja päätti hymyillen.