Pääuutiset

Hurja takaa-ajo Siikalatvalla: Pakeni poliisia yli 200 kilometrin tuntivauhtia

Hurja takaa-ajo Siikalatvalla: Pakeni poliisia yli 200 kilometrin tuntivauhtia

Poliisia pakoon pyrkinyt kuljettaja ajoi yli 200 kilometrin tuntivauhtia Siikalatvan Piippolassa lauantaina iltapäivällä.

Oulun ja Itä-Suomen poliisit jallittivat pakoautoa usean partion voimin yli 120 kilometrin verran Piippolasta Kiuruvedelle saakka.

Takaa-ajo sai alkunsa kello 17.40, kun siviilimallisella poliisiautolla liikkunut partio päätti pysäyttää kuljettajan ajoneuvon ajokunnon tarkastamista varten.

Kuljettaja päätti pysähtymisen sijaan lähteä poliisia pakoon. Nelostiellä auton nopeus nousi yli 200 kilometriin tunnissa.

Takaa-ajon aikana kuljettaja yritettiin pysäyttää kahdesti piikkimaton avulla, mutta kuljettaja onnistui koukkaamaan maton ohi molemmilla kerroilla.

Suurimmillaan pakoauton nopeus oli lähes 250 kilometriä tunnissa.

– Muulle liikenteelle aiheutui huomattavaa vaaraa, poliisi kertoo tiedotteessa. Ajoreitin varrella satoi paikoittain vettä ja räntää, mutta ajokeli oli muuten normaali.

Poliisia paennut kuljettaja luovutti lopulta pikkutiellä Kiuruvedellä.

Kuljettajalle tehdyn huumausainepikatestin tulos oli positiivinen huumaaville lääkeaineille. Hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Kuljettajan auto takavarikoitiin, ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Olet saattanut jäädä paitsi