Hyvästi helteet? Tältä näyttää elokuun sää
Elokuu alkaa tavanomaista viileämpänä, eikä sateiltakaan vältytä.
Asia selviää tuoreimmasta kuukausiennusteesta, jonka on julkaissut Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus (ECMWF). Ennusteesta kertoo Foreca.
Keskilämpötila on elokuun ensimmäisellä viikolla huomattavasti tavanomaista viileämpi koko Suomessa. Selkein ero on maan pohjoisosissa.
Vettä sataa suunnilleen saman verran kuin tavallisesti elokuussa. Viikon puolivälissä Suomeen liikkuu lännestä matalapaineen keskus, joka tuo tullessaan pilviä ja sateita. Vettä sataa eri puolilla maata pitkin loppuviikkoa.
Päivälämpötilat pysyttelevät pääasiassa alle 20 asteessa. Suomen eteläosissa lämpötila voi käväistä hetkellisesti 20 asteen yläpuolella. Pohjois-Lapissa saattaa olla joinain päivinä vain hieman yli 10 astetta.
Hellejaksoja ei ole näköpiirissä.
Etelä-Euroopassa kuumaa
Forecan mukaan Suomen viileys johtuu suursäätilasta, kun ilmanpaine on viikon keskiarvoissa tavanomaista korkeampi Atlantilla Britteinsaarten luoteispuolella. Korkeapaine työntää luoteesta kylmää ilmaa kohti Suomea.
Maastopalojen riivaamassa Etelä- ja Keski-Euroopassa on sen sijaan huomattavasti tavanomaista lämpimämpää. Myös sademäärät jäävät pieniksi.
Kuuminta ja kuivinta on eteläisessä Euroopassa. Keski-Euroopassa esiintyy paikoittain myös sateita ja viileämpää ilmaa.
Elokuun toisella viikolla sää jatkuu Suomessa viileänä. Muualla Euroopassa viikon keskilämpötila nousee yhä joillain alueilla tavanomaista lämpimämmäksi.
Sään ennustettavuus on yhä epävarmempi, mutta ainakaan sään pitkäaikaisesta lämpenemisestä ei ole merkkejä.
Elokuun puolivälin jälkeen on ennusteen mukaan tulossa tavanomaista suurempia sademääriä Suomeen ja muualle Eurooppaan.