Ikävä käänne: Suomalainen hylättiin Ruotsi-ottelussa
Ruotsi-ottelun avauspäivä sai dramaattisen lopun, kun Suomen Santtu Heikkinen hylättiin.
Heikkinen kiilasi 800 metrillä Ruotsin Samuel Pihlströmin eteen. Tuomaristoneuvosto katsoi, että tilanne oli hylkäämisen arvoinen.
– Heikkinen ohitti kilpailussa 200 metriä ennen maalia Samuel Pihlströmin ja siirtyi suoraan hänen eteensä, ja täten esti ruotsalaisen etenemistä. Hylkäyksen syy oli estäminen, selvensi kilpailussa videotuomarina toimiva Niklas Lieke Suomen Urheiluliiton tiedotteen mukaan.
Heikkinen juoksi kilpailussa neljänneksi.
Toinen hylkäys koskee Ruotsin naisten 4x100 metrin viestijoukkuetta. Joukkueen viestikapula putosi radalle toisessa vaihdossa, minkä jälkeen sen poimi väärä juoksija.
Ruotsin naiset eivät olleet tehneet vielä vaihtoaan, minkä myötä toisen osuuden juoksijan Jamilia Bernhardssonin olisi pitänyt nostaa maahan pudonnut kapula. Sen nosti kuitenkin kolmannen osuuden juoksija Filippa Engström.
Hylkäysten jäljiltä Suomen naiset johtavat ottelua pistein 143–126. Ruotsi johtaa puolestaan miesten ottelua lukemin 122–104.
Ottelu jatkuu sunnuntaina kello 13.