Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus valmistelee toimia, joilla hallitus voisi lieventää korkeaksi kohonneiden polttoainehintojen tuomaa iskua yrityksille ja kansalaisille. Iltalehti selvitti, millainen keinovalikoima hallituksella on käytössään.
Valtaosa keinoista on kuitenkin sellaisia, jotka aiheuttavat lisämenoja jo valmiiksi hankalassa julkisen talouden tilassa painivalle valtiolle.
1. Polttoaineiden verotuksen alentaminen
Nopeasti vaikuttava ja kustannuksiltaan maltillinen keino olisi laskea liikennepolttoaineiden arvonlisäveroa. Nykyisin polttoaineiden arvonlisävero on 25,5 prosenttia. Laskemalla vero esimerkiksi puoleen voitaisiin laskea pumppuhintoja jopa 20 senttiä litralta, jos litrahinta on noin 2,5 euroa.
Mitä korkeampi litrahinta pumpulla on, sit�ä suurempi on myös veronalennuksesta syntyvä vaikutus. Ongelma veronalennuksessa on se, että sen vaikutus ei välttämättä siirry täysimääräisenä hintoihin.
Veromuutos olisi mahdollista saada voimaan kohtuullisen nopeasti, jolloin hintavaikutuksen tulisi näkyä pumpuilla nopeasti. Veroale kohdentuisi käytännössä kaikkiin polttoainetta ostaviin.
Koska polttoaineiden hinnat ovat nousseet voimakkaasti, myös valtiolle kertyvä veropotti on kasvanut. Yhtenä vaihtoehtona on laskea arvonlisäveroa sen verran, että se käytännössä hyvittäisi kuluttajille valtion kukkaroon kertyneen ”ylimääräisen” veropotin.
Ongelmana on, että kansalaiset jollakin aikavälillä sopeuttavat kulutustaan. Näin korkeammat polttoaineiden hinnat johtavat siihen, että kulutusta vähennetään muualta. Tällöin muiden verojen kertymä voi jäädä matalammaksi.
Esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutz (r) on ehdottanut alv:n tilapäistä laskua. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) on puolestaan tyrmännyt ehdotuksen.
Polttoaineiden alv:n alentamiseen liittyy kuitenkin merkittävä ongelma. EU:n arvonlisäverodirektiivin mukaan liikennepolttoaineita ei voi siirtää alempaan verokantaan. RKP on katsonut, että tätä toimea tulisi kuitenkin selvittää Euroopan komissiosta. Selvittely voi pahimmillaan kestää pitkään.
Toinen vaihtoehto olisi puuttua polttoaineiden valmisteveroon, mutta EU:n energiaverodirektiivi asettaa sillekin minimitason. Tällä hetkellä alennusvaraa kuitenkin on vielä bensiinin osalta, mutta dieselin puolella huomattavasti vähemmän.
2. Jakeluvelvoitteen alentaminen
Toinen keino vaikuttaa pumppuhintoihin on jakeluvelvoitteen alentaminen, jota ainakin Purra sekä maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd) ovat pitäneet esillä.
Jakeluvelvoitteen määräaikaista alennusta on käytetty moneen kertaan hillitsemään polttoaineiden hintoja. Jakeluvelvoite määrittelee, miten suuri osa myydystä liikennepolttoaineesta tulee olla uusiutuvaa. Koska uusiutuvat polttoaineet ovat kalliimpia, korkeampi jakeluvelvoite tarkoittaa myös korkeampaa litrahintaa.
Nykyinen hallitus on jo lieventänyt jakeluvelvoitteen nousua.
Myös edellinen, pääministeri Sanna Marinin (sd) johtama hallitus ryhtyi toimiin Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen ja laski jakeluvelvoitetta määräaikaisesti 7,5 prosenttiyksiköllä. Päätöksen myöt�ä vuosina 2022 ja 2023 jakeluvelvoite oli 12 prosenttia.
Tuolloin alennuksen tuoman hintavaikutuksen arvioitiin olevan dieselin kohdalla noin 12 senttiä litralta ja bensan osalta selvästi vähemmän. Ongelmana oli kuitenkin se, että hinnoissa nähtiin jo valmiiksi nousupaineita, jolloin vaikutus ei näkynyt suoraan pumpuilla.
Jakeluvelvoitteen alentamisen hyvä puoli on valtiontalouden kannalta se, että alennus tuottaisi itse asiassa lisää verotuloja. Koska fossiilisia polttoaineita verotetaan ankarammin kuin uusiutuvia, johtaa matalampi jakeluvelvoite suurempaan verokertymään.
Keinon keskeisin ongelma on se, että se lisää päästöjä ja näin hankaloittaa entisestään Suomen pääsemistä ilmastotavoitteeseen. Sen vuoksi keino on herättänyt etenkin hallituspuolue RKP:n keskuudessa vastustusta.
Toinen ongelma liittyy siihen, että vaikutus hintoihin voi tulla pitkälläkin viiveellä. Jakeluvelvoitteen alennus näkyisi kokonaisuudessaan todennäköisesti vasta ensi vuonna. Jakeluvelvoite on tänä vuonna 19,5 prosenttia ja nousee ensi vuonna 22,5 prosenttiin, mikäli hallitus ei tee muutoksia.
Kuten alv:n alennus, myös jakeluvelvoite vaikuttaisi kaikkiin polttoaineita ostaviin kuluttajiin ja yrityksiin.
3. Ammattidieselin aikaistaminen
Kolmantena keinona on esitetty ammattidieselin käyttöönoton aikaistamista. Hallitus on jo päättänyt, että Suomessa otetaan vuonna 2028 käyttöön niin sanottu ammattidiesel. Esitys on tulossa pian eduskuntaan.
Ammattidieselillä tarkoitetaan järjestelmää, jossa ammattiliikenteessä käytetystä dieselistä maksettava vero palautuu kuljetusyrityksille. Hallitus on esittänyt, että palautus olisi 3,3 senttiä litraa kohden. Kuljetusalan etujärjestö SKAL onkin vaatinut tason nostamista 6,7 senttiin litralta.
Veronpalautuksen käyttöönottoa on esitetty aikaistettavaksi alkamaan mahdollisimman pian. Ainakin kokoomuksessa on katsottu, että tuen aikaistamista voidaan harkita.
Veronpalautuksen kääntöpuolena on, että se laskee valtion verotuottoja.
Hyvänä puolena ammattidieselissä on se, että tällöin toimi olisi kohdennettu nimenomaan niihin yrityksiin, jotka kärsivät korkeasta dieselin hinnasta. Sen sijaan tavanomaisiin kuluttajien polttoaineiden hintoihin tällä keinolla ei voida vaikuttaa.
4. Työmatkavähennyksen kasvattaminen
Etenkin oppositiopuolue SDP on nostanut esille työmatkavähennyksen korottamisen keinona helpottaa töiden vuoksi paljon autoilevien kansalaisten arkea. Orpon hallitus on jo aikaisemmin ottanut työkalupakkiin työmatkavähennyksen parantamisen.
Orpon hallituksen päätöksellä matkakulujen omavastuun rajaa alennettiin 900 eurosta 800 euroon tänä vuonna. Oman auton kohdalla matkakuluvähennys on 27 senttiä kilometriltä ja työsuhdeautolla 20 senttiä kilometriltä. Oman auton kohdalla vähennystä voi käyttää vain, jos esimerkiksi julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä tai matka-aika.
Omavastuun alentamisen ohella hallituksen on mahdollista myös korottaa kilometrikohtaista hyvitystä.