Voice of Freedom Повна версія

IL selvitti: Tämän verran Suomen ministerit oikeasti nukkuvat

· Politics

Japanin pääministeri Sanae Takaichi herätti valtavan kohun paljastettuaan, miten vähän hän tarvitsee unta.

Hän on väittänyt nukkuvansa vain kolme tuntia tai vähemmän yössä. Määrä kuulostaa suorastaan mahdottomalta ihmisen jaksamisen ja terveyden kannalta.

Iltalehti päätti ottaa selvää, onko suomalaisministereissä samanlaisia nukkujia kuin Japanissa. Ei sentään.

Iltalehti tavoitti useita hallituksen ministereitä kesäkokouksista kommentoimaan omaa unirytmiään. Myös oppositiojohtaja Antti Lindtman paljastaa, millainen nukkuja hän on.

Joitakin saattaa yllättääkin, että usein minuuttiaikataululla työtään tekevät ministerit vaikuttavat onnistuvan järjestämään itselleen monen mielestä varmasti siedettävässä määrin nukkumisaikaa – moni noin kuudesta kahdeksaan tuntia.

Aloitetaan pääministeri Petteri Orposta (kok).

– Minä nukun yllättävän hyvin. Itsekin yllätyn, että nukun aika hyvin, Orpo pohtii.

Keskimäärin Orpo arvioi nukkuvansa 6–7 tuntia yössä.

Iso-Arskan opeilla

Käydään seuraavaksi läpi kokoomusministereitä laajemmin.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) kertoo, että hän noudattaa muutaman vuoden takaa tarttunutta Arnold Schwarzeneggerin periaatetta.

– Eli sleep faster [nuku nopeammin], Valtonen täräyttää Iso-Arskan ääntä matkien.

Schwarzenegger on puhunut kuuden tunnin unista ja käytännössä kai tarkoittanut, että pitäisi nukkua tehokkaammin, jos haluaa tehdä enemmän.

Valtonen jatkaa, että nukkuu ”a) aina kun voi ja b) itse asiassa tosi hyvin”.

Hän luonnehtii itseään ”unikissaksi”, joka tarvitsisi kahdeksan tuntia unta.

– Aina ei siihen pysty. Mutta olen esimerkiksi tosi hyvä nukahtamaan lentokoneessa. Aina kun kone lähtee, nukahdan siihen. Päiväunet on kyllä mahtava mahdollisuus.

”Lapset huutavat isiä yöllä”

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) kokee, että hänellä on lehmän hermot. Hän ottaa rauhallisesti, vaikka olisi kireitäkin tilanteita.

– Nukun hyvin.

Häkkäsellä on kuitenkin perheessään kaksi pientä lasta. Se tekee unesta välillä katkonaista.

– Välillä lapset huutavat isiä yöllä.

Kesällä Häkkänen tunnetaan innokkaaksi kalamieheksi. Hän tapaa uistella yöaikaan. Se rokotti kesällä unia.

Myös Suomeenkin Ukrainan sodasta johtuva droonivaara on lyhentänyt Häkkäsen unia viime aikoina. Hän on useina öinä joutunut hoitamaan kello 3:n ja 6:n välillä droonitilannetta. Aluevalvontalain mukaan puolustusministerin pitää olla tilanteen päällä, hän voisi esimerkiksi tarvittaessa antaa voimankäyttöoikeudet.

Häkkänen pyrkii nukkumaan yössä 6–7 tuntia, mutta välillä unet jäävät lyhyemmiksi.

– Viikonlopuksi otan aina paikkauksen. Koetan nukkua 8–9 tuntia, mutta pikkulapsiperheessä tämä on välillä ihan lost case [menetetty tapaus], puolustusministeri hymyilee.

Kymmeneltä unille, herätys kello kuusi

Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen (kok) arvioi, että olisi todella kärttyinen, jos nukkuisi japanilaisministerin tapaan vain kolme tuntia.

– Minulla on tavoite nukkua vähintään kahdeksan tuntia. On se aika hyvin onnistunutkin. Minä nukun kyllä hyvin, Partanen kertoo.

Miten ministeri pystyy tähän niin kiireisessä työssä?

– Pitää mennä kymmeneltä nukkumaan ja herätä kuudelta. Tai jos menee kello 23, sitten herää seitsemältä.

Kunnon yöunet tarkoittavat Partaselle sitä, että pystyy päivällä hyviin työsuorituksiin.

Mitä sitten tapahtuu, jos ei ole nukkunut hyvin?

– On se olo vähän tahmeampaa. Sitten ei jaksa ehkä urheilla seuraavana päivänä niin paljon ja siitä pitää sitten säästää. Pidän urheilusta, siksikin priorisoin unta, Partanen kertoo.

”Näistä kun pystyy pitämään kiinni”

Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) pyrkii Partasen tavoin nukkumaan keskimäärin kahdeksan tunnin yöunet.

– Minä tarvitsen sen, että palaudun ja aivot palautuvat, se on tässä työssä tosi tärkeätä.

Multalan mukaan unen määrään auttaa se, että pistää ruudun vähän aikaisemmin pois päältä sekä se, että saa liikuttua tarpeeksi.

– Näistä kun pystyy pitämään kiinni, saa yleensä kahdeksan tuntia unta. Ei tietenkään aina, välillä on niitä öitä, kun uni jää vähemmäksi. Mutta kahdeksaan tuntiin pyrin, ministeri painottaa.

Ainakin kokoomusministerit tuntuvat ymmärtävät melko hyvin unen saannin merkityksen – ainakaan japanilaisministerin unimäärissä ei ole kukaan. Ei myöskään työministeri Matias Marttinen (kok), joka kertoo nukkuvansa keskimäärin 7 tuntia yössä.

– Minä olen ihan kohtalaisen hyvä nukkuja. Harvoin työmurheet ja -paineet vaikuttavat niin, että häiritsisivät unta tosi paljon.

Työmatkat saattavat vaikuttaa Marttisen uneen.

– Jos ei pidä unesta huolta eikä liiku riittävästi, sitten aika nopeasti kyllä myös tulee pää vetävän käteen, ministeri tiivistää.

Kun Marttiselle arvelee, että ministerit ovat hyvähermoisia, koska kaikki kuitenkin nukkuvat kohtuullisesti, hän sanoo, että erilaisiin tehtäviin ja vastuisiin tottuu. Työ opettaa ja siihen on myös ikään kuin pakko sopeutua.

”Nukahdan yleensä heti”

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok) summaa olevansa hyvä nukkuja.

– Nukahdan yleensä heti. Luen hetken matkaa kirjaa ja sitten nukahdan kyllä aika nopeasti. Onneksi on unen lahja, Ikonen sanoo.

Liian usein yöuni jää kuitenkin hänen mukaansa liian lyhyeksi. Keskimäärin Ikonen kertoo nukkuvansa 6–7 tuntia. Hän tiedostaa, että tarvitsisi kahdeksan tunnin unet.

Unen määrä myös vaihtelee paljon.

– Jos omassa elämäntavoissa voisi jotain tehdä fiksummin, varmasti unitunteja olisi enemmän. Monesti kun on tiiviitä pitkiä päiviä, se on uni, josta saattaa hiukan nipistää, hän harmittelee.

Unimaailmaan politiikka ei kuitenkaan kovin paljon tule, vaikka joskus jotkut vaikeat asiat painavatkin Ikosen mieltä.

– Ne ovat myös hyviä herättäjiä. Jos on asia, joka illalla painaa mieltä tai herättäisi vaikkapa yöllä, usein se on sellainen, johon myöskin täytyy tarttua ja jonka kanssa täytyy tehdä töitä, Ikonen kertoo.

Hän painottaa, että useimmiten yöt ovat kuitenkin levollisia.

”Six seven”

Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok) on yleensä nopea nukahtaja. Hän haluaisi kuitenkin nukkua nykyistä enemmän.

Keskimäärin hän saa unta 6–7 tuntia yössä. Ministeri alkaa hekottaa näin sanoessaan, koska tietää, että ”six seven” eli 67 on eräänlainen nuorison hokema ja someilmiö.

Eri vastuissa, muun muassa kaupunginhallituksen puheenjohtajana, Talvitie muistaa jaksoja, jolloin ratkaisemattomat asiat ovat pyörineet mielessä eikä uni ole tullut.

– Uni jäi vähäiseksi toki myös silloin, kun lapset olivat pieniä.

Talvitie puhuu liikunnan merkityksestä unelle.

Jos alkaa tuntua siltä, että uni ei tule, hän huomaa, että joko ruoka tai liikunta on jäänyt liian vähäiseksi.

”Toisinaan ehtii nukkumaan ja toisinaan ei”

Perussuomalaisista ministereistä Iltalehti tavoitti Leena Meren, Mari Rantasen, Lulu Ranteen ja Wille Rydmanin.

Sisäministeri Mari Rantanen sanoittaa, että ”toisinaan ehtii nukkumaan ja toisinaan ei”.

– Uni ei sinänsä ole ongelma, kun vain aikaa riittää nukkua, hän muotoilee.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne sanoo, että ministerin on pakko nukkua riittävästi.

– Muuten ainakaan tämä ministeri ei jaksa.

Lulu Ranne kuvaa itseään kurinalaiseksi spartalaiseksi.

– Pitää nukkua, pitää syödä, pitää treenata, sitten jaksaa paiskia töitä ihan täysillä.

”Se on ihanaa”

Oikeusministeri Leena Meri kertoo, että hän on ollut aina huono nukahtamaan. Hän pohdiskelee illalla asioita, mikä saattaa vaikuttaa nukahtamiseen.

– Olen myös opetellut keinoja, joilla nollaan itseni ja siirrän asiat sivuun, jotta voin nukkua.

Viikonloppuisin koiralenkin jälkeen Meri saattaa ottaa koiransa kanssa päivänokoset.

– Ai että se on ihanaa.

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kuvaa olevansa erittäin hyvä nukkuja.

– Minulle uni on sellainen perusolotila, johon vajoan kyllä jotakuinkin välittömästi täysin olosuhteista riippumatta, kun vain annan itselleni siihen luvan.

Toisaalta Rydman sanoo, että hän ei ole varmasti koskaan nukkunut niin vähän kuin kuluneena vuonna. Tähän vaikuttaa vain osin ministeriys. Kyse on pikemminkin siitä, että perheessä on noin 1-vuotias lapsi.

– Haluan olla hyvin vahvasti hänen kasvussaan ja elämässään mukana. Pyrin pitämään sen työpäivän, jonka olen ministeriössä, jollakin tavalla hallittuna. Vaikka asioita jäisi vähän kesken, pyrin tulemaan kotiin niin, että lapsi on vielä hereillä ja ehdin leikkiä ja puuhailla hänen kanssaan.

Kääntöpuolena on kuitenkin Rydmanin mukaan se, että siinä vaiheessa kun lapsi ja puoliso menevät nukkumaan, hän jatkaa töitä.

– Ja ne voivat kyllä jatkua sitten aika myöhäänkin pikkutunneille.

Vaikka unet jäävät vähille, Rydman ei ole huomannut isoa vaikutusta toimintakykyyn.

– Vähemmälläkin yöunella aika hyvin pärjään. Toki tietysti enemmänkin saisi nukkua. Olen hyvin motivoitunut tekemään sitä työtä mitä teen ja sen ajan, jonka ehdin nukkua, nukun kyllä hyvin sikeästi.

”Sitten pitää kyllä keskittyä oikein kunnolla”

RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz kertoo tarkistaneensa kellostaan, että kesällä hän sai nukuttua keskimäärin 7,5 tuntia yössä.

Kun työt ovat päällä eikä olla lomalla, ministerin unen määrä jää kuitenkin 6 tunnin pintaan.

Hallitustyöskentely stressi vaikuttaa välillä opetusministeriin.

– Jos jokin asia on päällä, kyllä herkästi aamuyöstä herää, kun lähtee työstämään jotakin ajatusta. Sitten pitää kyllä keskittyä oikein kunnolla, että jotenkin saisi sen sysättyä sivulle ja jatkettua unta.

Adlercreutz ajattelee kuitenkin, ett�ä hän on myös aika hyvä rentoutumaan.

– Kun tulen kotiin – ideaalitilanteessa avaan oluen, rupean tekemään ruokaa, laitan musiikkia päälle, se saa rentoutumaan. Ja sitten jos katsoo jonkin pienen sarjan pätkän tai lukee kirjaa iltaisin, se saa aika hyvin ajatukset muualle.

Ennen nukkumaan menoa Adlercreutz kertoo lähinnä lukevansa tai katsovansa vaimonsa kanssa jotakin sarjaa.

”Aika hyvät unenlahjat”

Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman saattaa nukkua keskimäärin hivenen enemmän kuin hallitusvastuuta kantavat ministerit.

Lindtman kertoo nimittäin nukkuvansa keskimäärin 7–8 tuntia yössä.

Hän sanoo, että itsensä johtamisessa tai palautumisessa uni on tärkeää.

– Minulla on kyllä aika hyvät unenlahjat, ainakin vaimo sanoo niin, Lindtman heittää.