Voice of Freedom Повна версія

Intiimi video koululaisesta leviää – Koulu teki rikosilmoituksen

· Main news

Tampereella sijaitsevan yläkoulun oppilaiden keskuudessa leviää koulun oppilaasta kuvattu yksityinen video. Kyseisen koulun rehtori vahvistaa Iltalehdelle, että asiasta on lähetetty koulun oppilaille ja heidän vanhemmilleen Wilma-viesti.

Rehtorin mukaan oppilaat ovat jakaneet intiimiksi kuvailtua videota kouluajan ulkopuolella.

Rehtorin mukaan video on kuitenkin levinnyt mahdollisesti laajalle, ja moni koulun oppilaista on nähnyt videon.

Rehtori ei tiedä, missä video on levinnyt, mutta epäilee sen levinneen sosiaalisen median kanavissa.

Iltalehti on nähnyt rehtorin lähettämän Wilma-viestin. Viestin tarkoitus oli rehtorin mukaan ”oppimisnäkökulma”.

– Tällaista materiaalia ei ole järkevää tallentaa ja lähettää, rehtori sanoo.

Hän toivoo, että vanhemmat juttelisivat asiasta lastensa kanssa vakavasti.

Rehtorin mukaan asiasta on tehty rikosilmoitus. Hänen mukaansa asiassa on konsultoitu myös sosiaaliviranomaisia.

Myös asianosaisiin ja heidän huoltajiinsa on oltu yhteydessä.

Wilma-viestissä rehtori korostaa, että toisen yksityisyyttä loukkaavan kuvan tai muun materiaalin levittäminen voi täyttää vakavan rikoksen tunnusmerkistön. Vastuu voi koskea sekä alkuperäistä levittäjää että henkilöitä, jotka osallistuvat materiaalin jakamiseen tai edistävät sen leviämistä.

Rehtorilla ei ole tietoa epäillystä tekijästä tai tekijöistä. Hän ei kommentoi asianomaisten tarkempaa ikää tai sukupuolta.