Katiska 1 -huumausainerikosvyyhdissä lähes 13 vuoden vankeustuomion saanut entinen Cannonball-johtaja Janne ”Nacci” Tranberg teki rikosilmoituksen kohun keskellä olevasta Plastic Surgery Center -klinikasta, uutisoi Ilta-Sanomat.
Lehden Helsingin poliisilaitokselta saaman asiakirjan mukaan Tranbergin varaama tatuoinninpoiston konsultaatioaika klinikalle oli peruttu vastoin Tranbergin tahtoa tammikuussa 2022. Plastic Surgery Center vetosi perumisessaan imagollisiin syihin.
Rikosilmoituksessa entinen moottoripyöräjengin pomo vaati rangaistusta ja vahingonkorvauksia syrjinnästä.
– Palveluntarjoajalla ei ole ehdotonta oikeutta valita asiakasta ja siis tiettyyn ryhmään kuuluminen ei saa asettaa henkilöä eriarvoiseen asemaan, ei edes imagosyistä, rikosilmoituksessa kirjoitetaan lehden mukaan.
Poliisi ei aloittanut asiassa esitutkintaa, sillä se katsoi, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta. Ketään ei kuulusteltu ja asia jäi sillensä. Syrjinnän tunnusmerkistö ei täyttynyt, koska poliisin mukaan ajan peruminen ei perustunut esimerkiksi rotuun, kansalaisuuteen, etniseen alkuperään tai poliittisiin mielipiteisiin.
Plastic Surgery Center on ollut viime viikkoina otsikoissa sen jälkeen, kun somevaikuttaja Olivia Oras kuoli sairaalassa muutama päivä sen jälkeen, kun hän oli käynyt Plastic Surgery Centerissä kauneusoperaatiossa, joka oli mennyt pieleen. Poliisi epäilee kuolemasta lääkäriä tai lääkäreitä.