Voice of Freedom Повна версія

Isoa draamaa päätöskierroksella – Unelmamaali olematon lohtu TPS:lle

· Sport

Veikkausliigan runkosarjan päätöskierroksella katseet olivat kärkiottelussa sekä kolmen joukkueen kamppailussa viimeisistä ylemmän loppusarjan eli mestaruussarjan paikoista.

Viidentenä ja kuudentena olleet VPS ja AC Oulu olivat vahvoilla, sillä molemmille yksikin piste maanantailta olisi varmistanut mestaruussarjapelit syksyksi. VPS isännöi Lahtea, AC Oulu SJK:ta.

TPS olisi tarvinnut vierasvoiton Gnistanista sekä joko VPS:n tai Oulun jäämisen pisteittä. Tasapisteissä TPS olisi ohittanut maalierolla Oulun muttei välttämättä VPS:ää.

Koko kuuden ottelun kierroksella nähtiin vain yksi maali avauspuoliajalla – mutta se ruokki TPS:n unelmaa. Lahti johti Vaasassa Aaron Lindholmin osumalla.

Oulunkylässä TPS otti hallinnan toisella puolikkaalla ja myllytti sinnikkäästi, mutta Gnistan-vahti Otso Virtanen piti vähintään yhtä sinnikkäästi verkkonsa puhtaana – kunnes Albijon Muzacin moukari 25 metristä helähti tolpan kautta ylänurkkaan 84. minuutilla.

Viisi minuuttia myöhemmin pallo oli TPS:n pilkulla. Joakim Latonen laukoi pallon Elmo Henrikssonin alta verkkoon.

Tasapeli pudotti TPS:n sijalle kahdeksan.

Kärkiottelussa Inter kaatoi KuPSin Muhammed Suson lisäaikaosumalla

Häntäpäässä IFK Mariehamn venytti voittoputkensa kolmen ottelun mittaiseksi ja nousi jo yhden pisteen päähän kaatamastaan Jarosta.

Mestaruussarjassa pelaavat KuPS, Inter, Gnistan, HJK, AC Oulu ja VPS, karsintasarjassa Lahti, TPS, Ilves, SJK, Jaro ja IFK Mariehamn.

Mestaruus- ja karsintasarja jatkuvat runkosarjan pisteistä. Molemmissa jatkosarjoissa ensimmäinen runkopelipäivä on syyskuun yhdeksäs.