Ylen A-studiossa keskiviikkona vieraillut Jan Vapaavuori myönsi, että hänen olisi pitänyt ilmoittaa avoimuusrekisteriin Garden Helsinki -areenahankkeen eteen tehdystä lobbauksesta.
– On pakko nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi, että todennäköisesti on jäänyt ilmoittamatta. Ei vain tullut mieleen silloin 2024, kaksi vuotta sitten, että niistä tapaamisista olisi pitänyt ilmoittaa, Vapaavuori sanoi.
– Kun en ole lobbausorganisaation palveluksessa vaan olen hankeyhtiössä, joka pyrkii rakentamaan merkittävää hanketta. Aika pienimuotoista yhteydenottoa, mutta jälkeenpäin myönnän, että olisi pitänyt tehdä sellainen ilmoitus. Se on totta kai harmillista ja noloa.
Kokoomuksen kansanedustajana ja ministerinä sekä Helsingin pormestarina aikaisemmin työskennellyt Jan Vapaavuori on ollut yhteydessä Garden Helsinki -hankkeen tiimoilta niin valtiovarainministeriön virkakuntaan, pääministerin kabinettiin kuin pääministeri Petteri Orpoon (kok).
Hanke sai kevään 2025 kehysriihessä hallitukselta 35 miljoonan euron ehdollisen valtiontuen.
Miten voi unohtaa?
Ylen toimittaja Rosa Kettumäki kysyi Vapaavuorelta, miten hänen kaltainen pitkän poliittisen kokemuksen omaava henkilö voi vain unohtaa ilmoittaa lobbauksesta avoimuusrekisteriin.
– Ei minulla ollut mitään syytä olla ilmoittamatta. Sitä paitsi pitää muistaa, että organisaatiot ilmoittavat eivätkä yksittäiset henkilöt. Tavattiin muutamia kertoja silloin valtiovarainministeriön virkamiehiä aiheen ympärillä, Vapaavuori sanoi.
Hän muistutti, että alle viidestä lobbauskerrasta ei tarvitse ilmoittaa, mutta katsoi jälkikäteen, että ilmoitus olisi ollut hyvä tehdä.
Vapaavuori otti myös kantaa SRV:n pääomistaja Ilpo Kokkilan rooliin hankkeen saamassa rahoituksessa. SRV on hankkeessa yhteistyökumppani. Kettumäki muistutti, että Kokkila on kokoomuksen merkittävä vaalirahoittaja.
Vapaavuori katsoi, että Kokkilasta on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä hankkeelle.
Kokkila kommentoi maanantaina Iltalehdelle, että hän on kilpailevan areenahankkeen taustalla, eikä usko Garden Helsingin toteutumiseen.