Janni Hussilta paljastus avioerostaan – Häkeltyi kahta viikkoa myöhemmin
Janni Hussi avautui rallisivusto Dirtfishin haastattelussa yhdestä kartturiuransa haastavimmasta hetkestä.
Hussi palasi heinäkuuhun 2025, kun hän ja hänen silloinen puolisonsa Joel Harkimo kertoivat hakevansa yhdessä avioeroa.
Vain kahta viikkoa myöhemmin Hussi osallistui Suomen MM-ralliin, jossa hän toimi Jari-Matti Latvalan kartturina.
Hussin ja Harkimon ero oli tuolloin isosti julkisuudessa.
– Minulla oli menossa vaikea hetki omassa elämässäni ja kamppailin avioliittoni päättämisen kanssa, Hussi kertoo Dirtfishin haastattelussa.
– Avioero oli tietenkin iso asia suomalaisessa mediassa ja olin todella kovan paineen alla. Suomen MM-ralli oli vain kaksi viikkoa sen [ilmoituksen] jälkeen. Tuntui siltä kuin olisin ollut aivosumussa koko rallin ajan, mutta onnistuin silti pysymään ammattimaisena, eikä se vaikuttanut työhöni millään tavalla, Hussi muistelee.
Latvala ja Hussi sijoittuivat WR2-luokassa toiseksi. He hävisivät Roope Korhoselle ja tämän kartturille Anssi Viinikalle vain 1,1 sekuntia.
– Rallin jälkeen ajattelin, että hitto vie, olen hyvä tässä! Ei ole montaa ihmistä, jotka pääsevät tähän vaikeaan ralliin näin nopeasti kiinni ja onnistuvat siinä, vaikka olisivat sisältä aivan rikkinäisiä, onnistumisestaan häkeltynyt Hussi jatkoi.
Hussi saavutti aiemmin tänä vuonna uransa ensimmäisen voiton WRC2-luokassa, kun hän ja Teemu Suninen olivat ykkösiä Portugalin rallissa.
Hussi päätyi sattumien kautta rallin pariin, kun vuonna 2022 junioriluokassa ajanut Sami Pajari houkutteli hänet kartanlukijakseen.
Hussi on ehtinyt toimia muun muassa Toyotan WRC-luokan etuautossa Takamoto Katsutan tukijoukoissa. Hän on jatkanut yhteistyötään Jari-Matti Latvalan kanssa.
Hussi ilmoitti Dirtfishin haastattelussa urasuunnitelmistaan.
– Valehtelisin, jos väittäisin, etten haluaisi olla oikea ammattilainen ja tehdä tätä päätyökseni. Se on tavoitteeni. Jos matkan varrella tulee menestystä – se ei haittaa! Hussi hymyilee.